Kätilöopinnot

Kätilöopinnot kiinnostavat todella monia, joten ajattelin kirjoittaa niistä ihan oman postauksen näin viimeistä vuotta aloittelevan kätilöopiskelijan näkökulmasta. Ihan ensimmäiseksi on sanottava: ai että, muistanpa nauttia nyt tästä hetkestä, että oikeasti kirjoitan tätä päivitystä! Jo ennen kun valmistuin lähihoitajaksi haaveilin kätilöopinnoista pitkään, ja kuinka monta kätilöopiskelijoiden kirjoittamaa blogipostausta opinnoistaan luinkaan ja toivoin että jonain päivänä se olisin minä joka saa kirjoittaa niistä… Ja kuinka kaukaiselta se haave välillä tuntuikaan.

 En ole oikein tietoinen millä tavalla haku opintoihin tällä hetkellä menee, sillä se on käsittääkseni muuttunut siitä mitä se oli silloin kun itse pääsin opiskelemaan 2016. Silloin oli ensimmäistä kertaa käytössä koko sotealojen yhteinen netissä tehtävä esivalintakoe, jonka perusteella hakijat valittiin itse pääsykokeisiin. Opintotodistuksella oli siis väliä vasta varsinaisessa valinnassa, mutta pääsykokeisiin mentiin esivalinnan perusteella. Tämänhetkisestä hakumenettelystä löytynee lisätietoa esimerkiksi Opintopolusta. Nykyään on kuitenkin ilmeisesti taas palattu enemmän siihen todistusten perusteella suoritettavaan valintaan, mutta itse olisin ehdottomasti enemmän tuon esivalinnan kannalla. Tiedän että siinä voi huijata, mikä on todella ikävää, mutta se kuitenkin tuo yhtäläiset mahdollisuudet myös niille joiden paperit eivät ole täydelliset. 

Tässä välissä täytyy kertoa että minulla on aika terävä pää, mutta en ole oikein koskaan ollut mikään kauhean ahkera opiskelija. En sano tätä mitenkään itsekehuna vaan ihan puhtaasti tosiasiana, asiat tarttuvat päähäni todella helposti, ja jos minun pääni olisi annettu jollekin jolla on viitseliäisyyttä opiskella, se joku olisi varmaan jo vähintään tohtori. Mutta minua on aina kiinnostanut lähinnä tekeminen, eikä minulla oikein ole ollut pitkäjänteisyyttä tai kiinnostusta sitoutua mihinkään kovin pitkäksi aikaa. Peruskoulussa minua kiinnosti lähinnä hevoset, enkä juurikaan tehnyt kouluhommia tai lukenut kokeisiin vapaa-ajalla. Veikkaan että moni luulee toisin, koska peruskoulun keskiarvoni on yli 9, ja lukuaineiden keskiarvo vielä reippaasti koko keskiarvoa suurempi. Se kuitenkin tuli ilman mitään vaivannäköä. Peruskoulun jälkeen lähdin Kaustisen raviopistoon, hevostenhoitajatutkintoa opiskelemaan, ja äidin vaatimuksesta lukiota siinä ohella. Itseäni ei lukio kiinnostanut enkä jaksanut siihen panostaa yhtään, silti myös lukio-opintojeni keskiarvo ylittää 9. En koskaan valmistunut kummastakaan, vaan päätin lähteä eksäni kanssa töihin, jättää koulut kesken ja tehdä lapsen 17-vuotiaana. Sen jälkeen olen keskeyttänyt mm. vaatesuunnittelijaopinnot ja kokkiopinnot sekä hevostenhoitajan oppisopimuksen, kunnes viimein 10kk lähihoitajaopinnot aikuiskoulutuksena olivat tarpeeksi lyhyet että jaksoin maaliin asti. Tällä saldolla ei nyt ihan kauheasti viitsi ylpeillä… 😀

Hain itsekin muutaman kerran aiemmin kätilölinjalle silloin kun pääsykokeisiin valittiin vielä todistusten perusteella, ja näyttötutkintoina suorittamani lähihoitajatutkinnon keskiarvo kun ei taas ollut kovinkaan paljon yli 2 asteikolla 1-3, en koskaan päässyt pääsykokeisiin asti koska kätilölinja on hyvin suosittu. Tästä aiheesta voisin kirjoittaa ties kuinka pitkän pätkän siitä miten epäreilusti ja ylipäänsä typerästi näyttötutkintojen näytöt arvioidaan, saatuani itse useammassa näytön arvioinnissa palautteen että koska 1-3 on niin suppea asteikko, ei viitsi antaa kolmosta koska et kuitenkaan suoriutunut täydellisesti vaan aina on parannettavaa, ja kuinka ekassa arvioinnissa sain ykkösen koska en ollut tajunnut mistä näytössä oikeasti oli kyse… Mutta eihän sen väliä koska ei näitä papereita kukaan koskaan kysele, sanoi näytön vastaanottanut lähihoitaja. Eipä. No ei toki työnantajat niin tarkkaan katsele, mutta jos meinaa hakea jatkokoulutukseen. Vai lähihoitajat eivät hae? Koska sinnehän menevät ne jotka eivät muuhun pääse? Nojuu, tästä aiheesta riittäisi tosiaan paasattavaa vaikka kuinka pitkälle, mutta joka tapauksessa, ennen esivalintakoetta en päässyt pääsykokeisiin mutta pääsin sisään sillä kerralla kun sinne pääsykokeisiin pääsin, ja kätilöopintojeni keskiarvo on taas minulle “normaalilla” tasolla, eli yli 4 asteikolla 1-5. Jotenkin minusta tuntui, että se muutaman vuoden esivalintakoevaihe oli ihan vain minua varten, jotta pääsisin toteuttamaan suurimman ammatillisen unelmani josta olin jo luopumassa sen surkean lh-todistuksen takia. Muutama vuosi työskentelyä lähihoitajana toki toi melkoisen hyvän pohjan kätilö- ja sairaanhoitajaopinnoille, varsinkin kun hakeuduin tietoisesti lähihoitajakentän vaativampiin tehtäviin jotta pääsin kehittämään ja käyttämään koko ammattitaitoani. 

Mutta nyt vihdoin itse aiheeseen, niihin kätilöopintoihin. Nämä ovat nyt vihdoin ne opinnot joihin olen jaksanut keskittyä useamman vuoden koska aihe todella kiinnostaa ja haluan valmistua kätilöksi. Aloitin siis opinnot syksyllä 2016. Alussa kaikki oli jännittävää ja epäselvää. Läsnäoloa oli sinä syksynä paljon, ja paljon keskityttiin myös kaikkeen epäolennaiseen. Ensimmäiseksihän myös kätilöopiskelijat suorittavat perusopintoja, eli sairaanhoitajatutkintoa. Lähihoitajana sain suoraan ensimmäisen perusharjoittelun hyväksiluettua, sekä kahdenkeskisellä keskustelulla ja näyttötilanteella opettajan kanssa myös ensimmäisen perushoitotyön teoriakurssin ja laboraatiot. Lähihoitajatutkinnon ja hyvän työkokemuksen takia ensimmäinen vuosi oli oikeastaan vanhan kertaamista ja hieman syventämistä. Ainoana täysin uutena tuli iv- eli suonensisäinen nesteytys ja lääkitys, jota pääsin käytännössä harjoittelemaan ensimmäisen vuoden keväällä ekassa harjoittelussani joka oli sisätautiharkka. Suoritin sen perusterveydenhuollon sairaalassa, eli työnkuva oli muutoin käytännössä ihan sama kuin missä olin työskennellyt monta vuotta lähihoitajana, erona vain se iv. Onneksi ohjaajani oli todella mukava ja ammattitaitoinen ihminen ja pääsin harjoittelemaan nimenomaan iv-lääkitystä tosi paljon.

Seuraavana syksynä oli vuorossa kirurgisen hoitotyön opinnot ja harjoittelu. Suoritin opintoja jo tässä vaiheessa hieman tiukempaa tahtia kuin olisi ollut tarpeen, koska halusin päästä etenemään, koska pystyin, ja koska tiesin että on mahdollista että pitkien opintojen takia saattaa tulla kyseeseen äitiysloma kesken opintojen. Postauksessani Sairaanhoitajaksi kasvaminen pohdin myös kätilöopintojen alkuvaihetta. 

Alkuvuoden 2018 lastentautien harjoittelu oli ensimmäinen jossa oikeasti hyppäsin täysin uuteen maailmaan. Siihen asti kaikki oli ollut jokseenkin tuttua ja lähinnä olin kokenut sen syventävänä opiskeluna. Suoritin lastentautien harjoittelun neonatologisella vuodeosastolla, eli vastasyntyneiden osastolla, jossa potilaina olivat sairaat vastasyntyneet, keskoset ja esimerkiksi vieroitusoireista kärsivät tai pahoinpidellyt vastasyntyneet. (Klikkaamalla TÄSTÄ pääset lukemaan postaukseni jossa kerron tarkemmin harjoittelustani) Harjoittelu oli rankka, mutta todella antoisa, ja minua pyydettiin osastolle kesätöihinkin. 

Koska tein tosiaan opintoja nopeutetusti (ja tähän väliin on sanottava että sitä ei todella tehty koulun puolelta välttämättä helpoksi, sillä tutoropettaja yritti hidastaa tahtia parhaansa mukaan) suoritin samana keväänä vielä toisenkin harjoittelun, mielenterveystyön. Se oli jälleen aivan toinen maailma, ja vaikka ei varmasti ihan minun juttuni, jäi siitäkin todella paljon uutta oppia käteen. (Klikkaamalla TÄSTÄ pääset lukemaan mielenterveysharjoittelustani.) 

Kesällä 2018 meninkin sitten kesätöihin neonatologiselle osastolle jossa olin ollut harjoittelussa alkuvuodesta, ja samana kesänä aloin odottaa Bettinaa. Koska raskaus oli alusta asti todella paljon rankempi minulle kuin esikoisen odotus, jouduin jäämään puolessa välissä kesää sairauslomalle enkä pystynyt jatkamaan kesätyötä enää sen jälkeen. Sinä syksynä suoritin naistentautien teoriaopinnot suunnitellusti ja aloittelin opinnäytetyötä, mutta loppuvuodeksi suunnitellun naistentautien harjoittelun jouduin peruuttamaan, koska kävelykin oli vaikeaa raskausvaivojen takia. Kevään 2019 olin opinnoista poissaolevana, mutta kevään aikana kirjoitimme kuitenkin työparini kanssa opinnäytetyön sekä suoritin siihen kuuluvat opinnot ja seminaarit viimeisilläni ja helmikuun jälkeen vauva kainalossa. (Klikkaamalla TÄSTÄ pääset lukemaan opinnäytetyöni!)

Valmis oppari!

Viime syksyn eli syksyn 2019 opiskelin sitten jälleen oman aloitusryhmäni kanssa joka oli äitiysloman aikana ottanut minut opinnoissa kiinni, ja minulla oli koko syksyn ajan vauva mukana luennoilla. Eikä ollut edes ainoa vauva meidän luokalla! Varsinaisia harkkoja ei ohjelmaan kuulunut viime syksynä, vaan tiivistä teoriaa. Opinnot sujui vauvan kanssa kuitenkin hyvin, sillä Bettis on rauhallinen kaveri ja opintojen aiheet olivat äärimmäisen kiinnostavia. Laboraatioiden ajan Riku piti vapaata. Oli ihanaa päästä vihdoin opiskelemaan ihan niitä varsinaisia kätilöopintoja! Raskauden kulkua, raskauden seurantaa, raskaanaolevien ohjausta, synnytyksen kulkua, synnytyksen hoitoa, sikiön seurantaa…

Tämän kevään olen ollut taas poissa, eli en jatkanut opintoja koska en halunnut viedä Bettistä vielä hoitoon. Mikäli en olisi tehnyt vauvaa tähän väliin, olisin valmistunut tänä keväänä, ja oma ryhmäni valmistuu nyt jouluna 2020. Teen elokuussa ensimmäisen synnytyssaliharjoitteluni ja sen jälkeen kaksi viimeistä teoriakurssia sekä kehittämistyön oman ryhmäni mukana, ja loppuvuodesta vielä naistentautien harjoittelun. Sen jälkeen minulla jää keväälle 2021 vielä loput harjoittelut, mutta ei enää teoriaopintoja. Valmistumisajankohta riippuu siitä miten saan harjoittelut varattua (klikkaamalla TÄSTÄ voi lukea lisää harjoittelujen varaamiseen käytettävästä Jobiilista… ) ja sumplittua keväälle, mutta toivon valmistuvani viimeistään loppukesästä 2021, ehkä jo keväällä. 

Paljon on siis takana mutta melkoinen rutistus on vielä edessäpäinkin. En osaa yhtään sanoa millä tavalla tulen leipäni hankkimaan tulevaisuudessa, sillä myös RiivivuomaDesignissa on potentiaalia ja yrittäjyyden tuoma vapaus on mukavaa. Myös kotoa käsin työskentely on mukavaa. Mahdollisesti laajennan valmistuttuani yritykseni tarjoamaan myös jonkunlaisia kätilön palveluja, tai sitten teen yrityksen ohella keikkatyötä kätilönä ja sairaanhoitajana. Monipuolinen tutkinto ja sotealan työtilanne tuo monenlaisia mahdollisuuksia tulevaisuuteen, ja se on hyvä juttu. Koska kuten jo sanoin, minä en ole se ihminen joka tekee samaa työtä samassa paikassa vuosikymmeniä, en ole koskaan ollut ja tuskin tulen koskaan olemaan. (Sotealan keikkatyöstä lisää TÄSSÄ postauksessa)

This entry was posted in Yleinen.

Vastaa