Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu ohi! Ja se siis oli juurikin siinä unelmaharkkapaikassa, johon pääsyä jännitin sen Jobiili-sekoilun aikaan… Mutta ehdin siis onneksi napata sen eikä Jobiilikaan sekoilullaan lopulta onnistunut estämään minua pääsemästä sinne. 😀 Kyseessä oli siis neonatologinen lastenosasto, eli suomeksi sanottuna vastasyntyneiden osasto. Olen viimeiset 6 viikkoa pyöritellyt keskimäärin noin parin kilon kokoisia ihmislapsia päivittäin! Osaston potilasmateriaali koostuu keskosista, sairaista vastasyntyneistä, HAL-vauvoista ja muista sairaalahoitoa tai tehovalvontaa vaativista vastasyntyneistä. Osa tulee suoraan synnytyssalista, osa tehon kautta, osa päivystyksestä. Synnyttäneitä äitejä osastolla ei siis hoideta, vaikka vanhempien toivotaankin itse osallistuvan vauvansa hoitoon mahdollisimman paljon.
Parempaa ja mielenkiintoisempaa harkkapaikkaa en tosiaan tähän kohtaan olisi voinut toivoa, vaikka se myös jännitti enemmän kuin mikään aiempi. Ennen harkkaa pohdiskelin ajatuksiani lähihoitaja-koulun ensimmäisestä harjoittelusta, joka oli päiväkotiharkka. Siellä minulle avautui jotenkin todella rankasti se että lasten kohtalot koskettavat paljon enemmän kuin muut, ja tämän takia pohdin paljon etukäteen miten ammatillinen suhtautuminen tulee sujumaan. Vauvojen hoitoontulon syyt kun eivät aina ole hoitajallekaan henkisesti helpoimpia käsitellä, ja esimerkiksi HAL-vauvan tai vaikkapa pahoinpidellyn vauvan kohdalla joutui kyllä välillä hetken järjestellä omia ajatuksiaan. Asioita ei voi viedä kotiin mukanaan niin että niitä jäisi murehtimaan. Tämä oli myös ensimmäinen harjoittelupaikka, jossa minulla oli edessä todella paljon uutta opittavaa ihan konkreettisestikin. Lähihoitajan työkokemuksen ansiosta sairaalaympäristö on tuttu, ja aiemmat harkkapaikat ovat enemmän olleet syventymistä, kun tämä taas oli hyppy täysin uuteen maailmaan. Jouduin aloittamaan ihan keskosen käsittelyn alkeista.
Opitun osalta en oikein tiedä edes mistä aloittaa, niin paljon sitä on. Käsittelyä ja hoitoa, vitaalien ja hengityksen seurantaa, erilaisia hengitysapulaitteita ja seurantamonitoreja, vanhempien ohjausta, syöttämistä, kasvun ja kehityksen seurantaa, lääkehoitoa, kirjaamista… Mutta suurimpana pintaan nousee kuitenkin se että pystyn siihen. Olen tarpeeksi vahva välittämään työaikana, mutta jättämään surkeammatkin kohtalot taakseni osaston oven sulkeutuessa. Se on välttämätön kyky jos ei halua palaa loppuun. Vauvat ovat kuitenkin aivan erityisen lähellä sydäntäni. Onhan siinä jotain todella etuoikeutettua päivä toisensa jälkeen seurata pienten ihmisten elämän ensihetkiä ja olla mukana auttamassa pienet tiukemmin elämänsyrjään kiinni.
Harjoittelujakson päätteeksi minulle tarjottiin osastolta kesäksi sairaanhoitajan sijaisuutta jonka tietysti otin ilomielin vastaan. Se tulee olemaan ensimmäinen kerta kun teen sairaanhoitajan sijaisuutta, sillä saan siihen vaadittavat opintopisteet kasattua juuri ennen kesää. Jännittävää, mutta odotan kesää innolla! Saan siitä arvokasta työkokemusta, ja näin vaativalla osastolla on myöskin vielä paljon lisää opittavaa vain kuuden viikon harjoittelun jälkeen.
Ja vauvoja, koko kesä täynnä vauvoja!