Kääk mikä kuvakulma!

Eli omat ajatukset Unelmahäät-jaksostamme. 😀

 Sitä on jännityksellä odotettu, että kuinka meitä on leikkaajat kohdelleet, ja millainen versio häistämme tulee televisiossa näkymään… Satuhäitä paljon katselleena tietää toki sen verran etukäteen, että sieltä ei tule välttämättä sitä parasta ja hienointa versiota päivästä, vaan pieneen sarkasmiinkin on varmasti pyritty mahdollisuuksien mukaan. Jännityksellä odoteltiin miten paljon sitä on kuvausmateriaalista onnistuttu löytämään, meillä kun ei mitään suurempia mokia kuitenkaan häiden osalta sattunut, ja muutenkin ollaan aika rauhallisia ja tavallisia. 😀 Tämä toki tuotantotiimille etukäteen myös kerrottiin ja siksikin hieman ihmeteltiin miksi ylipäänsä ottivat mukaan koko sarjaan, mutta hyvä näin. 😀

Tänään saatiin siis jakso itselle nähtäväksi, ja katsottiin tottakai samantien. Ihan ensimmäisenä mietteenä itsellä tietenkin näin naisena ja vähän turhamaisena oli että voi kunpa se metsähaastattelun kuvakulma olisi ollut vähän parempi… 😀 Näytin omasta mielestäni siinä ehkä noin 25kg ylipainoiselta ja huuleni olivat kylmästä siniset! Kääk miten epäedullinen kuvakulma voikin saada ihmisen näyttämään hölmöltä! 😀 Noh, kaikkea ei voi saada, ja muutenhan jakso oli ihan kiva. Äkkiseltään huomaa kyllä että ohjelma-ajan lyheneminen mainoskatkojen takia tulee aika selkeästi esiin. Mitään meidän harrastusjuttuja, joita kuitenkin kuvattiin, (koiranäyttelyt, kuntosali, käsityöharrastukseni, Rikun koko harrastehuone jäi kuvista pois tuhansine laitteineen, mikkeineen ym. nettiradion pitovälineineen ja Youtube-kanavineen, vaalivideoineen ym.) ei ohjelmassa näkynyt, eikä myöskään kukkien tilausta, hakua tai kaikkia muitakaan hääaamun valmisteluja ja touhuja. Tietysti ensimmäinen tuotantokausi mainoskatkoilla, ehkä tuotantotiimi ei itsekään oikein tiennyt mitä siihen tulee mahtumaan, mutta toisaalta voi myös olla että meistä haluttiin tehdä vielä astetta rauhallisempia kuin mitä jo valmiiksi ollaan… Olisi ihmisillä edes jotain päiviteltävää. 😀

Noin muuten ohjelmaan oli otettu aika paljon juuri sitä mitä ajattelinkin, ja juuri ne hassut kohdatkin mitä arvasin että laittavat mukaan. Minua vähän huvitti se miten iso juttu alkoholin käyttämättömyydestä oli tehty, se ei kuitenkaan ole mikään The Thing vaan ihan yhtä normaali juttu kun vaikkapa se etten pidä kahvista (joka tosin sekin kävi ilmi…). 😀 Mutta toisaalta se usein tuntuu kiinnostavan muita ihmisiä enemmänkin, joten ehkä se sen takia on tuotu ohjelmassa esiin niinkin näkyvästi. En usein siitä missään huutele, koska sitä jostain syystä joutuu aina selittelemään, en oikein tiedä miksi. En myöskään syö lihaa, jos sekin jotain kiinnostaa. 😀 Sitä olen tosin sentään joskus lapsena syönyt, mutta tunnustettakoon nyt sitten että alkoholia en ole tosiaan koskaan edes maistanut, mutta ei siihen liity mitään uskonnollista vakaumusta tmv. En vain ole koskaan löytänyt yhtään positiivista puolta alkoholin juomisesta. Toinen itseä huvittanut juttu oli kampaaja-Millalle heittämäni kommentti siitä etten juuri ymmärrä Rikun työstä mitään, mutta että sillä kyllä maksaa ihan kivat häät. 😀 No näinhän se on, kyllä it-alan palkka hoitoalan palkat voittaa mennen tullen, mutta onhan meidän perheessä alunperin sentään roolit ollut täysin toisin päin onneksi, ettei ihan siipeilyksi mene. 😀 Siitä olin iloinen että tyttäreni oli jätetty juuri sillä tavalla sivummalle kuin toivoinkin, vain pieni maininta. Yllättävää taas oli se, että kuvittelin että juuri siitä olisi tehty meidän ”minikatastrofi” että kaaso (siskoni) joutui perumaan tulonsa melko viime tingassa vauvansa syntymän takia, paras ystäväni sairastui edellisenä päivänä eikä päässyt tulemaan ja muutama muukin joutui peruuttamaan viime hetkillä, sekä bestmanin perhe joutui lähtemään heti vihkimisen jälkeen pois oman pariviikkoisen vauvansa takia, ja näinollen myös bestmanin ”seremoniamestarin” tehtävä itse juhlassa jäi vaille tekijää. Siitä ei kuitenkaan tainnut olla edes mainintaa. 😀 Juhlan aikaan ulkona paistoi jo kivasti aurinko, ja aikaa vietettiin myös kartanon upealla terassilla, mutta siitäkään ei tainnut kuvamateriaalia olla. Kartano on niin kaunis paikka että siitä olisin ehkä toivonut vielä enemmän kuvaa. Myöskään aiempi vierailumme kartanolla ei päässyt ohjelmaan asti. Rikun suomenruotsalaisuudesta ei taidettu edes mainita vaikka siitä syystä olemme päässeet asumaan tälle kivalle ”pikku-Tukholma”-alueelle mukavaan suomenruotsalaiseen taloyhtiöön, mikä on kuitenkin ainoa syy (ja okei, opinnot) miksi suostun ylipäänsä asumaan Helsingissä. Haaveenamme on omakotitalo esim. Porvoosta tai Sipoosta, ja tässä asuessa siihen on hyvä säästää, mutta 75 neliötä on aika vähän pidemmän päälle. Eipä kai siinä muuten mitään mutta ehkä olisi ollut hyvä tietää että Riku ei tosiaan puhu jaksossa omaa äidinkieltään. 😀

Pari pikkuvirhettä jaksoon oli eksynyt, mutta ne olivat niin pieniä että niillä tuskin on mitään merkitystä kokonaisuuden kannalta. Ensimmäisenä se että Rikulle lähettämäni ensimmäinen viesti oli pitkän pohdinnan jälkeen hyvin lyhyt, koska en keksinyt mitä olisin kirjoittanut. Ei siis pitkä kuten kertoja ohjelmassa sanoo. Toisena se etten todellakaan ehdottanut Rikulle tapaamista kahden viikon juttelun jälkeen, vaan meidän ensimmäisessä keskustelussa tuli hyvin nopeasti ilmi että Riku ei uskalla tavata pitkiin aikoihin, ja näinollen kun sitä aloin muutaman kuukauden päästä varovasti ehdotella, kieltäytymiset ei myöskään tulleet minulle minään yllätyksenä. No mutta nämä oli pikkujuttuja! Ainiin, ja jossain alkukuvissa kerrotaan meidän kyllä asuvan Kontulassa, mutta näytetään rumaa random kerrostaloa, jossa emme siis kyllä asu. 😀 Hassua. 😀

Kokonaisuutena jakso on kuitenkin ihan kiva muisto itselle hääpäivästä, ja ohjelman teko kokemuksena oli vertaansa vailla. Olen edelleen tyytyväinen että lähdettiin mukaan, once in a lifetime-kokemus. 🙂 Mukavan kiireetön fiilis jaksosta myös jäi siinä mielessä, että niin suuri osa kaikesta kesän touhusta oli jäänyt lopullisesta jaksosta pois, että vaikka itsestä tuntui että oli juossut koko kesän pää kolmantena jalkana hääsuunnitelmien, kuvausten, töiden, kätilöopintojen kesäkurssien ja harrastustenkin takia niin että varsinaisia vapaapäiviä ei kesään kovin monta mahtunut, niin se ei kyllä välittynyt jaksosta yhtään, vaan oli todella rentoa meininkiä. Vielä kun olisi saanut itse vaikuttaa musiikkivalintoihin!

Saa sitten nähdä minkälaista kommenttia meistä saa jakson esityksen jälkeen kuulla, se on sitten kokonaan toinen juttu… Tämä ei kuitenkaan ehkä ollut sellainen ihan perus-satu/unelmahäät-jakso. 😀 Ihan mielenkiinnolla silti odotan millaisia huomioita ihan vieraat ihmiset tekevät katsellessaan häitämme, sitä kuitenkin aina katsoo itse eri silmin kun muut.

Jaa julkaisu

Vastaa