Lehtien otsikoissa

Voi että kun tuntuu hassulta olla iltapäivälehtien otsikoissa! 😀 Onneksi tämä menee pian ohi. Sinänsä otsikot tai kommentit eivät itseäni häiritse, enkä ole ajatellut niitä käydä kommentoimaan missään muualla kuin täällä omassa blogissani, mutta muuta lähipiiriä ne ovat sekä huvittaneet että harmittaneetkin.

Ilta-Sanomien juttu oli aika kivaan sävyyn kirjoitettu, mutta Iltalehden juttua lukiessa tänä aamuna rupesi kyllä itseäkin vähän naurattamaan. Kirjoitusvirheiden lisäksi tekstistä kävi ilmi että jaksoa ei oltu katsottu kyllä kovin huolella ennen jutun tekemistä… Mitään korjauspyyntöjä en aio mihinkään lähettää, otsikot katoavat nopeasti eikä niitä kukaan muista kuukauden päästä. Mutta Iltalehden jutusta saa käsityksen että olisin muuttanut suoraan Enontekiöltä (tai miten kummallisesti väärin sekin sana olikaan kirjoitettu…) tänne asti ja että kaikki kaverini olisivat jääneet sinne. Tosiasiassahan olen asunut aika monissa paikoissa ympäri Suomen 15-vuotiaasta lähtien ja sen takia myös ystäväni ovat ympäri Suomea. Nykyisin myös iso osa sukulaisistani on levittäytynyt ympäri Suomen, ja Enontekiöllä ei taida asua ystävistäni enää juuri kukaan. 😀 Tyttäreni nimikin on kirjoitettu päin seiniä, mutta annettakoon se anteeksi, sillä se ei jaksossa näy kirjoitetussa muodossa missään vaiheessa. En myöskään tiedä mistä on saatu päätelmä että omien sanojemme mukaan emme käy missään kodin ulkopuolella. 😀 Töiden, opiskelujen ja muiden pakollisten menojen lisäksi jäljelle jäävä vapaa-aika tykätään kyllä viettää pääosin kotosalla, mutta sillä tarkoitin ihan että kotikaupungissa ja harrastusmenoissa, ei missään baareissa. 😀 Yhdessä viihtyminen vapaa-ajalla ei liene myöskään mikään hassu juttu kun ottaa huomioon että vuorotyöni takia yhteisiä vapaapäiviä on yleensä korkeintaan muutamia kuukaudessa… Eikä me taideta kumpikaan kokea että olisi jotenkin kaverit vähissä, ikävä kyllä niistä iso osa vaan asuu kaukana. 😀

Ja sitten kaikista huvittavin juttu, ettäkö minä, joka rakastan laittautumista ja prinsessajuttuja, en suuremmin välittäisi pynttäytymisestä!? 😀 Siitäkö se pääteltiin että työn takia en voi pitää rakennekynsiä eikä ripsien tai hiustenpidennyksiäkään ole ennen häitä koskaan ollut…? 😀

Mutta vakavasti ottaen, sen sijaan että lehdet (ja kommentoijat) keskittyisivät meihin henkilökohtaisesti, toivoisin kaikkien keskittyvän ennemminkin tarinaamme. Meidän sijaan artikkeleissa voisi pohtia nuorten, etenkin nuorten miesten, syrjäytymistä ja sitä millä tavalla siihen voitaisiin parhaiten puuttua. Se oli meidän tarkoituksena ja toiveena lähtiessämme ohjelmaan.

 

 

Jaa julkaisu

This entry was posted in Yleinen.

2 comments

  1. Ida says:

    Ihana jakso ihanasta parista. Mahtavaa sinnikkyyttä sinulla alussa, moni muu olisi luovuttanut.. Kamalaa millaisia ajatuksia Rikulla oli itsestään 🙁

Vastaa