Syysmuutto

Uuden asunnon remontti on viimein valmis, ja viikonloppuna on muutto! Ihanaa, tätä on hieman odoteltu!!! Lisätila tulee tarpeeseen, ja Bettinakin saa oman huoneen. Lisäksi työhuoneesta tulee suurempi, ja saan siis enemmän tilaa ompelukoneille ja kankaille. Ensi kuun alusta aloitan sivutoimisen...

Puolikas vuosi

Viime viikolla Bettina vietti puolivuotispäiviään, ja pidettiin neidin kunniaksi pienet kutsut viikonloppuna. Sain napattua pari aivan ihanaa kuvaakin hänestä tilaisuutta varten ompelemissani juhlavaatteissa. Aivan ihana kuosi johon törmäsin sattumalta facebookissa ja pakkohan sitä oli kokeeksi tilata pieni palanen. 😀 Kesälomat...

Kun ompeluhulluus iski

Olen aina ollut käsityöihminen, mutta tähän kevääseen asti olen lähinnä istunut puikot kädessä. Olen toki aikoinani myös ommellut jonkun verran äitini koneilla, mutta ompelun harrastaminen ilman omaa konetta on hankalampaa. Kesäisin ei tee mieli kutoa, koska se ei vaan jotenkin...

Ristiäiset ja kesäjutut

Äääh, tuntuu että voisin otsikoida jokaisen blogipostaukseni kiireinen se-ja-se! 😀 En taaskaan ole ehtinyt kirjoittaa pitkään aikaan, koska touhua on ollut jatkuvasti. Tarkoitus oli tehdä heti ristiäisten jälkeen nimipostaus, mutta näin se vaan jäi sekin. Nyt tulee sitten kaikenkattava kesäpostaus....

Kiireistä kevättä ja lapsennimiä

  Ovatko keväät aina kiireisiä? Ja syksyt myös. Kesät ja talvet ovat ehkä rauhallisempia, jos hyvin sattuu… Noh, pian on kesä, ehkä se kiireisyys helpottaa. Vaikka olen äitiyslomalla, jolloin kiireen pitäisi olla poissa, ei se siltä ole tuntunut!    Opinnäytetyö...