Ja loppupäivä sujui ihan hyvin.

Tiedätkö miten lapsesi pärjää päiväkodissa jos hän ei osaa vielä itse kertoa?

Ensi syksyn harjoittelupaikat varataan kevään mittaan, ja minun pitäisi siis piakkoin tietää aloittaako Bettin päiväkodissa elokuussa. Eilen 1v synttäreitä juhliessa Bettinin hoitoonmenosta kyseli useampikin vieras.  Olemme saaneet nyt tutustua Bettinin kanssa toisiimme vuoden päivät, ja mitä lähemmäs tämä päätös tulee, sitä enemmän se minua ahdistaa. Kun muutama vuosi sitten tein useampia lyhempiä ja pidempiä sijaisuuspätkiä päiväkodeissa pääasiassa juuri pienten ryhmissä, minulle avautui hieman toisenlainen todellisuus päiväkotien arkeen kun miltä se aikoinaan vanhemman roolista katsottuna näytti. 

Näistä sijaistuskokemuksistani summasin mielessäni itselleni pienen laskelman siitä millä tavalla noin 1,5-vuotiaat pärjäävät päiväkodissa, ja pahoittelen että aion nyt kertoa sen tähän hyvin suorin sanoin. Jos siis et halua tietää, niin lopeta nyt lukeminen ja siirry johonkin toiseen tekstiin… Huomioin muuten myös että nämä luvut muuttuvat siinä 2 vuoden iässä jopa dramaattisesti valoisemmiksi. Puoli vuotta tuntuu tekevän todella suuren eron tässä kohtaa.

Noin 20% pärjäsi hoidossa hyvin. He tulivat hoitoon iloisina ja reippaina, söivät puuronsa ja alkoivat touhuta juurikaan häiriintymättä siitä että vanhempi lähti. Päivät menivät sujuvasti ja juuri sillä tavalla kuin vanhempi varmasti toivoisi että lapsi päiväkodissa päivänsä viettäisi, mukavissa merkeissä. 

Toisella noin 20% lapsista päivät sujuivat hyvin toisenlaisissa merkeissä. Nämä lapset eivät millään tavalla olleet mielestäni valmiita hoitoon. He jäivät aamulla itkemään vanhempien perään, ruuat eivät juurikaan maistuneet ja mistään leikkimisestä ei voi puhuakaan, sillä päivät sujuivat lähinnä vanhempia ikävöiden, jossain hiljaa surkeana nököttäen tai itkien.

Loput noin 60%  lapsista sinnittelivät hoitopäivät joten kuten. Suurin osa oli hukassa olevan oloisia syliä ja huomiota kaipaavia vauvoja, mutta he rämpivät päivän lävitse ryhmän mukana ja ajoittain kaikki olikin hyvin ja he viihtyivät. Jos puhetta tuli yhtään, sanoissa toistuivat kuitenkin äiti ja isä, ja itkuja tirauteltiin melko usein. Kaikista surkein tilanne oli ryhmissä joissa oli ainoastaan 1-1,5 vuoden ikäisiä lapsia. 12 syliä ja huomiota kipeästi tarvitsevaa pikkuista ja kolme hoitajaa. Jokainen voi mielessään laskea miten tällainen yhtälö toimii, vaikka hoitajat tekisivät kaikkensa. 

Tämä havainto hämmästytti ja oikeastaan jopa kauhistutti minua hieman. 1,5-vuotiasta pidetään yleisesti ottaen ihan hyvän ikäisenä aloittamaan päivähoito, mutta totuus onkin usein toinen, ja se sai minut surulliseksi. Tästä ei puhuta, ja yhteiskunta yrittää saada ja jopa pakottaa äidit töihin ja lapset hoitoon aikaisemmin ja aikaisemmin. Päiväkodeissa keikkailu jäi minulta pitkälti kokonaan pois sitä jonkin aikaa tehtyäni, koska minä en kestänyt katsella sitä totuutta ihan niin läheltä.

Eniten hämmästyin kuitenkin sitä mitä näistä päivistä kerrottiin vanhemmille. Kun vanhempi tuli hakemaan koko päivän hiljaa nököttänyttä pikkuista, hänelle kerrottiin päivän sujuneen hyvin. Jos lapsi oli jäänyt aamulla hoitoon itkien ja itkeskellyt aina päiväuniin asti juuri syömättä aamupalaa tai ruokaa, ja tämä toistui päivästä toiseen, vanhemmalle kerrottin lapsen itkeneen jonkun aikaa hänen lähtönsä jälkeen, mutta että loppupäivä sujui ihan hyvin. Kun vanhempi tuli hakemaan sitä koko päivän ikävästä kiukutellutta lasta, hänelle sanottiin että vähän on ollut kiukkuinen välillä, mutta ihan hyvin on mennyt muuten. Jossain vaiheessa uskaltauduin eräässä työkohteessa kysäisemään miksi niin yleisesti vanhemmille annetaan paljon positiivisempi kuva hoitopäivästä kuin mitä lapsen todellisuus on ollut, etenkin juuri näiden pienten kohdalla. Vastaus oli jotakuinkin se ettei vanhemmille tulisi sellainen olo että heitä syyllistetään pienen hoitoon viemisestä. Ja ymmärrän toki että ei hoitaja voi mennä sanomaan vanhemmalle että mielestäni lapsesi ei ole valmis päiväkotielämään, koska perheissä on monenlaisia tilanteita ja joskus se vain on pakko. Mietin silti että jos useampi vanhempi tietäisi todellisen tilanteen, niin löytyisikö kuitenkin niitäkin jotka pystyisivät järjestämään lapselleen mahdollisuuden olla kotona edes sinne 2v. ikään asti, jos päiväkodin aloituksen jälkeen selviäisi että lapsi ei ehkä ole niin valmis siihen kuin mitä toivottiin.

Oma vastaukseni otsikon alla esittämääni kysymykseen siis on, että et välttämättä voikaan tietää ellei sinulla ole ollut videoseurantaa lapsesi päivään. Hoitajien kertomaa tai sitä millaisena näet päivän kun itse olet esimerkiksi tutustumiskäynnillä mukana, ei kokemukseni mukaan kannata erehtyä pitämään kaunistelemattomana totuutena. 

Vuoden päivät Bettinan kanssa viettäneenä en voi olla ajattelematta että tämä herkkä ja rauhallinen tyttöni ei varmasti vielä elokuussa kuulu siihen 20% joka on oikeasti valmis päivähoitoon. En ole edes varma kuuluisiko hän siihen 60% sinnittelijäryhmään. Pelkään että hän kuuluisi siihen 20% surkeina päivänsä viettäviin lapsiin, enkä koskaan edes saisi tietää sitä koska hän ei itse osaisi vielä kertoa ja hoitajat minun herkkiä tunteita säästääkseen kaunistelisivat totuutta välillä reippastikin. 

Meillä ei ole taloudellista pakkoa päivähoidon aloittamiseen syksyllä, sillä pelkästään Rikun palkka takaa meille täällä Helsingissäkin varsin mukavan elintason, ja myös RiivivuomaDesignin tulos pääsi jo tammikuussa sen verran plussan puolelle että sain nostettua itselleni jopa pienen palkan. Mutta minulla olisi kova hinku päästä suorittamaan kätilöopinnot loppuun ja valmistua, sillä niin kauan kun opiskelen, olemme jumissa Helsingissä. Ja rehellisesti sanoen Helsinki alkaa jo olla nähty… Sekin on käynyt mielessä että minulla olisi enää muutama hassu opintopiste sairaanhoitajan papereihin. Jos vain tekisin ne ja ottaisin sh-paperit ulos ja sillä selvä. Bettinan vieminen hoitoon elokuussa tuntuu joka päivä vain huonommalta ajatukselta, ja hän painaa vaakakupissani kuitenkin huomattavasti vajaata kymmentä elopainokiloaan enemmän. Tällä hetkellä en vielä raskisi jättää Bettinaa hoitoon kenellekään edes muutamaksi tunniksi, ja 1,5-vuotiaskin on vielä niin pieni ihminen. Ja he ovat niin pieniä vain kerran. 

Olisi päivähoidossa silti hyviäkin puolia. Bettinille tekisi hyvää kuulla enemmän ruotsinkieltä päivittäin, ja kyllähän hoitoon vieminen tuo myös ikätovereiden muodossa lisää sosiaalisuutta elämään. Mutta onko sillekään tarve vielä näin pienenä? 

Saa nähdä millaiseen ratkaisuun päädymme. 

PS. Olethan huomannut että blogilleni on nyt avattu myös julkinen instagram @viisasmuija.blog Käykäähän seuraamassa! 🙂

This entry was posted in Yleinen.

Vastaa