Puolikas vuosi

Viime viikolla Bettina vietti puolivuotispäiviään, ja pidettiin neidin kunniaksi pienet kutsut viikonloppuna. Sain napattua pari aivan ihanaa kuvaakin hänestä tilaisuutta varten ompelemissani juhlavaatteissa. Aivan ihana kuosi johon törmäsin sattumalta facebookissa ja pakkohan sitä oli kokeeksi tilata pieni palanen. 😀

Ihan ilman harmitusta ei sekään kuvaussessio silti mennyt. 😀

Kesälomat on nyt vietetty ja arki on alkanut. Myös minulla, sillä opinnot alkoivat myös viime viikolla. Tavoitteenani on saada tehtyä tänä syksynä teoriaopintoja eteenpäin oman ryhmän mukana niin paljon kuin vain mahdollista. Luennoille voi ottaa vauvan mukaan, joten se auttaa kummasti asiaa. Labrojen, tenttien ynnä muiden vauvattomien läsnäoloa vaativien juttujen ajaksi on sitten koitettava järjestää Rikun töitä niin että hän pystyy olemaan Bettinan kanssa. Saa nähdä kuinka sujuu!

Mökkiranta

Vielä kuitenkin vähän kesälomatunnelmia tähän väliin. Olimme mökkilomalla Suonenjoella, ja voi että oli kiva loma! Maaseudun rauhaa, rantamökki keskellä metsää.

Lähdössä kotoa

Rantasaunaa lämmitimme joka ilta ja jopa minä, joka en normaalisti juurikaan saunomisesta välitä, saunoin joka ilta ainakin jonkun verran. 😀 Ilmat eivät sinänsä suosineet meitä, että uimassa kävivät vain rohkeimmat (lue:Yasmina) mutta kastauduin sentään minäkin pari kertaa.

Laituri

Paikka oli kyllä todella mukava, ja aivan varmasti menemme sinne vielä uudestaankin, ja toivottavasti satumme seuraavalla kerralla siihen lämpimään jaksoon… En juuri välitä helteestä kaupungissa, mutta kun on järvi vieressä niin silloin se on jopa ihan miellyttävää. Kunhan nyt pysytään järkevissä lukemissa silti. 25 astetta ei tarvitse ylittää silloinkaan. 😀

Kalastajat
Pieni kalastaja
Karvainen grillausapulainen

Myös koirille loma oli varmasti miellyttävä, sillä ne saivat olla koko viikon vapaana ulkoillen milloin mieli teki. Ne eivät lähde pihapiiristä joten siksi sellainen onnistuu.

Ylämaan karjaa katsomassa

Mökkiä vuokraavilla maanviljelijöillä oli myös ylämaan karjaa, joka laidunsi metsälaitumilla, osa mökin vieressä ja osa kauempana. Ne olivat kyllä tosi ihania, ja käytiinkin niitä oikein erikseen katselemassa syvemmällä metsässä. Vaikka minä pelkään sairaalloisesti karhuja, ja niitä tuolla kuulema kyllä pyörii toisinaan…

Metsälaitumella
Mökki ja rantasauna
Hillojakin löytyi!
Lähtöaamu

Onneksi nykyään on autossa tilaa, niin ei tarvinnut miettiä miten tavarat, vaunut, koirat, lapset ja itse mahdumme kyytiin. Kyllä peräkoppi oli täynnä, mutta hyvin mahduttiin.

Sosekeittiö

Kesälomalla ehdittiin myös aloitella Bettinan kanssa kiinteitä ruokia enemmän, ja sosekeittiö onkin ollut toiminnassa useamman kerran. Teen itse soseet, ja pakastan annoksina. Se on helppoa ja annan mielummin itsetehtyä.

Annoksittain
Samisjuttuja

Ompeluharrastus on jatkunut myös ja vähän syksyisempääkin samisteluvermettä on tullut tehtyä. Pienempi tytteli ei vielä voi laittaa vastaan jos äiti meinaa pukea päälle jotain hassua, mutta isompi ehti jo kieltäytymäänkin pallomekkosamistelusta, ja ilmoitti ettei lähde mihinkään sellainen mekko päällä…

Aamusella kouluun menossa

Tämä syksy siis menee opiskelujen parissa, mutta koska Bettina ei mene vielä vuoden ikäisenä hoitoon, en tee ensi keväänä vielä harjoitteluja. Ensi keväälle onkin suunnitteilla jotain jännää, mutta siitä en vielä puhu sen enempää. 😉

Käsityögalleriasta voi käydä katselemassa uusia ompeluksia, lisäilen niitä sinne aina silloin tällöin. Myös instagramista nimellä Riivivuoman löytyy tekeleitäni enemmän reaaliajassa. 🙂

Jaa julkaisu

Vastaa