Ystävänpäivätyttö

  Viime viikolla oli ystävänpäivä, ja olin jotenkin ajatellutkin että siinähän olisi kiva syntymäpäivä vauvalle. Siispä varasin vyöhyketerapiahoidon edelliselle iltapäivälle rv 39+1, ja olo oli jo sellainen että sillä mainostetulla käynnistelyhoidolla saa synnytyksen alkamaan, ja saunavuoro vielä sen päälle tehostaisi...

Loppusuoralla

Loppusuoran pituudesta ei kuitenkaan ole tietoa. Maali on siellä jossain, mutta en tiedä onko sinne matkaa tunteja vai kaksi, pahimmassa tapauksessa jopa kolme viikkoa. 😀 Minä olen jo pitkään toivonut että ennemminkin tunteja, mutta eipä ole vauva vielä ilmaissut halukkuuttaan...

Nelivetomaasturiöverit

En syö lihaa, kierrätän roskat ja muut, en kuluta tuhottomasti ja lahjoitan vanhat siistit tavarat ja vaatteet kierrätykseen, olen lentänyt aikuisiälläni tasan kerran häämatkalleni. Jätän jälkeeni tähän maailmaan lapsia, en vielä tiedä montako, ja olen toki huolissani siitä millaiseen ilmastoon...

Pesänrakennusta

  Laskettuun aikaan on reilu 7 viikkoa, mutta minulla on jo jonkun aikaa ollut sellainen olo että pikkuhiljaa pitäisi saada laitettua koti valmiiksi vauvaa varten. Vaikka sitten kävisikin niin että muutto pääsisi yllättämään vielä ennen vauvan syntymää… Mikä on kyllä...

Vanhemmuuden haasteita

En ole elänyt päivääkään aikuisiästäni olematta vanhempi. Joku voisi jopa sanoa että siirryin vanhemmuuteen melkein suoraan lapsuudestani. Se oli oma valintani, ja pidän sitä edelleen omalla kohdallani oikeana ja parhaana valintana koskaan. Tänä vuonna tyttäreni täytti 10 vuotta, ja pohdin...