Kätilöopinnot

Kätilöopinnot kiinnostavat todella monia, joten ajattelin kirjoittaa niistä ihan oman postauksen näin viimeistä vuotta aloittelevan kätilöopiskelijan näkökulmasta. Ihan ensimmäiseksi on sanottava: ai että, muistanpa nauttia nyt tästä hetkestä, että oikeasti kirjoitan tätä päivitystä! Jo ennen kun valmistuin lähihoitajaksi haaveilin kätilöopinnoista...

Napakorumuija

Niin, minulla on napakoru. Se on roikkunut mukana 18-vuotiaasta asti, ja sitä ennen ehdin haaveilla siitä seiskaluokalta lähtien. Äiti ei pitänyt ajatuksesta, joten hän ei antanut minun laittaa sitä kotona asuessa, ja kun muutin Kaustiselle, hän oli pelotellut minut niin...

Suvivirret

Tämä kevät suvivirsineen on kulunut vähän erilaisissa merkeissä koko maailmalla. Rehellisesti sanottuna oma päivittäinen elämäni ei ole juurikaan muuttunut, olen aina ollut kotihiiri. Oikeastaan ainoat konkreettiset muutokset ovat olleet ne että mieheni on työskennellyt kevään etänä, eli ollut kotona kokoajan,...

Rakas päiväkirja

Olen pääosin aika stressivapaa ihminen. Luonteeseeni ei juurikaan kuulu turhasta huolestuminen tai pessimistinen suhtautuminen tulevaan. Stressaan aika harvoin yhtään mistään, enkä ihan hirveästi myöskään jännitä tai pelkää asioita etukäteen. En ahdistu kovin helposti, ja mielialani on pääosin erittäin hyvä. Siihen...

Ja loppupäivä sujui ihan hyvin.

Tiedätkö miten lapsesi pärjää päiväkodissa jos hän ei osaa vielä itse kertoa? Ensi syksyn harjoittelupaikat varataan kevään mittaan, ja minun pitäisi siis piakkoin tietää aloittaako Bettin päiväkodissa elokuussa. Eilen 1v synttäreitä juhliessa Bettinin hoitoonmenosta kyseli useampikin vieras.  Olemme saaneet nyt...