Kätilöksi kasvaminen

Selailin blogiani ja törmäsin jokunen vuosi sitten sairaanhoitajavaiheen opintojen loppuessa ennen kätilövaiheeseen siirtymistä kirjoittamaani blogipostaukseen otsikolla Sairaanhoitajaksi kasvaminen. Postauksen lopussa pohdin odottavani innolla kätilöksi kasvamista, mutta että en ollut tajunnut että sitä ennen minun pitää myös tavallaan päästää irti lähihoitajuudesta ja kasvaa sairaanhoitajaksi. Hymähdin luettuani postauksen loppuun, koska en silloin tiennyt että minun pitää myös tavallaan luopua hoitajuudesta jotta voin kasvaa kätilöyteen.

Ammatillinen kasvu on jännä asia. Ammatti-identiteetti alkaa muodostua opintojen aikana, ja se jatkaa kasvua ja vankistumista työvuosien myötä. Vaikka se ei ole koskaan ihan valmis, vaan kehittyy työssä jatkuvasti, niin jossain kohtaa tulee kuitenkin se oivallus ja varmuus että hei, minä olen kätilö. Olen itse vielä niin uunituore että vaikka tiedän olevani nyt kätilö, en ole vielä siinä pisteessä mitä tarkoitan tässä. En muista ihan tarkkaan kuinka kauan kesti päästä lähihoitajana siihen pisteeseen, mutta kyllä se hetken vei.

Kuten kerroin siinä sh-postauksessani, olin lähihoitajana luottavainen omaan ammattitaitooni, minulla oli monipuolinen kokemus lähihoitajan töistä ja olin hakeutunut ja päässyt sellaisiin työpaikkoihin joissa lähihoitajan työnkuva oli laaja (ja tässä en tosiaan tarkoita sillä laajalla pyykinpesua, tiskausta, lattioiden pesua tai leipomista, jotka ovat itsessään myös tärkeitä töitä, jos olet laitoshuoltaja tai kokki, vaan sairaanhoidollisesti laajaa) ja minulle mielekäs. Pystyin ottaa vastaan keikkoja monenlaisista ympäristöistä luottavaisena siihen että lähihoitajan työnkuvaan kuuluvat asiat ovat hallussani hyvin, jopa erinomaisesti. Tavallaan kaipaankin sitä tunnetta. Kätilönä olen tuore ja monessa asiassa vielä epävarma. Onneksi kollegoilta saa tukea ja voi aina reflektoida ja konsultoida eri asioissa, ja oppia sillä tavalla jatkuvasti lisää.

Tarkoitus oli kuitenkin siis kirjoittaa kätilöksi kasvamisesta. Ihan ensiksi tuon tähän erään lauseen johon kaikki kätilöopiskelijat taatusti törmäävät opintojensa aikana: Kätilö ei ole obstetrinen hoitaja. Kätilöt eivät myöskään halua päätyä obstetrisiksi hoitajiksi. Mitä se sitten tarkoittaa? En oikeastaan pohtinut sitä aiemmin sen tarkemmin, kunnes se alkoi opintojen loppuvaiheessa kätilötyön harkkojen myötä avautua. Kätilöt ovat oma heimonsa. Kätilöt ihan puhuvatkin kätilöheimosta ja siihen heimoon kuuluminen on minulle suuri kunnia vaikka tunnenkin että kannusten ansaitsemiseen kuluu vielä hetkinen. Mutta kätilöt ovat ja haluavatkin olla oma heimonsa myös sairaalassa, työtään tehdessään. Kätilön rooli ei ole sama kuin hoitajan rooli, ja myönnän että ehkä se tuli minullekin pienenä yllätyksenä opintojen edetessä kaikesta sitä edeltävästä puheesta huolimatta. Samalla tavalla kuin olin ehkä lähihoitajana ajatellut että sairaanhoitajan rooli on pitkälti sama kuin lähihoitajan rooli, joillakin lisävastuilla ja syvemmällä osaamisella höystettynä, niin olin ehkä myös ajatellut kuitenkin että kätilön rooli lienee sama kuin sairaanhoitajan, poiketen sen verran että töitä tehdään äitien ja vauvojen parissa. Ääh, menipä metsään sekin. 😀 Kyllä se vuoden pidempi koulutus näkyy myös vastuussa ja työn itsenäisyyden määrässä, vaikka se ei palkassa näykään… Kätilöön luotetaan oman alueensa asiantuntijana ja vastuulla on paljon enemmän itsenäisiä päätöksiä. Sairaanhoitajan osaaminen onkin jälleen se pohja mille kätilöys rakentuu, mutta kätilöys on oma erillinen ammattinsa ja työalueensa. Tämä saattaa nyt kuulostaa jotenkin itsestäänselvältäkin kun kirjoitan sitä tähän näin, ja ehkä se sitä onkin, mutta silti sen havaitseminen ja ihan oikeasti sen ymmärtäminen ei tullut minulle hetkessä.

Tämä on sitä ammatti-identiteetin kehittymistä. Pohdin myös tässä kohtaa että onko niin että suoraan kätilöiksi kouluttautuneilla, joilla ei siis ole hoitaja-pohjaa taustalla (vaikka tottakai ne sh-opinnot on kaikilla, mutta tarkoitan ihan valmistumista ja työvuosia hoitajana), tämän sisäistäminen on jotenkin enemmän itsestäänselvää? Jos valmistuu ja menee suoraan kätilön töihin, ei ehdi kehittää itselleen hoitaja-identiteettiä eikä asettua siihen. Ja miksi sitten kätilö niin helposti mielletään ikään kuin obstetriseksi hoitajaksi? Ehkä se johtuu siitä että ollaan kuitenkin kaikki niin sanotusti hoitoalalla ja kätilöllä on myös sh-tutkinto. Monissa maissa myös taitaa olla jo niin että kätilöt ovat päätyneet enemmänkin obstetriseksi hoitajaksi, ja se on kyllä tosi ikävä kehityssuunta.

Ajattelin myös hyvin pitkään että minulle olisi ihan ok työskennellä myös sairaanhoitajana jossain mielenkiintoisessa paikassa. Ja keikan tai lyhyen pätkän verran se on varmasti ok edelleen enkä toki sano ettenkö joskus ottaisikin vastaan jonkun pätkän sairaanhoitajana jostain, mutta ihan jo parin kuukauden kätilönä työskentelyn jälkeen… Onhan se ihan eri ammatti! Sairaanhoitajaksi lähtiessä pitäisi kuitenkin luopua jostain… Tästä jota on hankala sanoittaa oikein. Ehkä se on arvostusta, tunnustusta, luottamusta. Olen nähnyt sairaanhoitajankin työtä monesta näkökulmasta, monessa paikassa ja monella erikoisalalla. Se voi olla jossain hyvinkin vaativaa ja itsenäistäkin. Silti tässä on jotain erilaista. Kätilö ei ole obstetrinen hoitaja ja minä pidän siitä.

Koska olen kätilö.

This entry was posted in Etusivu.

Vastaa