Tajusin juuri että tänä syksynä minulla tuli täyteen 10 vuotta hoitoalalla! (Jos hevosten hoitamista ei nyt lasketa hoitoalaksi… :D) Ajattelin siksi vähän palata ajassa taaksepäin ja tutkia millainen matka on takana.
Lähdin siis tutkimaan hoitoalaa mahdollisuutena syksyllä 2011 ollessani 22-vuotias. Olin 1,5 vuotta aiemmin keskeyttänyt kokkikoulun ja siirtynyt takaisin hevostenhoitajan hommiin. Minulla oli kiva työpaikka ravitallilla vuoden ajan, mutta sitten työnantajallani loppui rahat ja jouduin työttömäksi. Töitä olisi kyllä talleilta löytynyt lisääkin mutta ongelma oli se että toista työpaikkaa jossa olisi ollut normaalit työajat ei ihan niin helposti olisi löytynytkään. Toinen ongelma oli se että olin eroamassa ex-miehestäni ja hevosenhoitajan palkka oli 1200e/kk miinus verot. Sillä ei siis maksella vuokraa eikä elätetä lasta… Siispä oli löydettävä joku vaihtoehto, joku työ johon olisi lyhyt koulutus ja varma työpaikka josta maksettaisiin palkkaa jolla sentään voi elää. Tutkin työvoimakoulutuksia ja huomasin että lähihoitajia koulutetaan työvoimakoulutuksilla aika paljon. Ne olivat alle kahden vuoden mittaisia ja töitä olisi ilmeisesti hyvin tarjolla. Ajattelin että päiväkodissa voisin ehkä pärjätäkin, mutta toisaalta en ollut varma miten selviäisin koulutuksesta koska en uskonut että pystyisin käsittelemään mitään “ällöttäviä juttuja”. Pohdin asiaa ja keskustelin siitä työkkärin virkailijan kanssa, ja tulimme siihen tulokseen että ensin kannattaisi ottaa pieni pätkä jossain työpaikassa harjoittelijana tai jonain työhön tutustujana, mitä ne silloin olivatkaan. Työkkäri siis maksaisi työttömyyskorvausta ja minä menisin tutustumaan johonkin hoitoalan työpaikkaan. Halusin ehdottomasti päiväkotiin, mutta siitä huolimatta työkkärin virkailija antoi minulle mukaan myös muutaman muun paperin tutustuttavaksi paikoista joihin haettiin harjoittelijaa. Siinä oli muutama eri päiväkoti, muutama vanhainkodin tai vastaavan osasto, sekä terveyskeskuksen vuodeosasto. Luin ne kaikki kotona läpi ja yhtäkkiä minun teki mieli tehdä hullu päätös ja valitakin niistä se kaikkein haastavimmalta kuulostava, se mistä en ikinä uskonut selviäväni. 😀 Niinpä päädyin ottamaan yhteyttä terveyskeskuksen vuodeosaston osastonhoitajaan, ja menin haastatteluun hoitoapulaisen pestiä varten. En vielä tänä päivänäkään tiedä mistä tuo yhtäkkinen päätös tuli!
Täytyy sanoa että tunsin itseni hieman hulluksi mennessäni sinne ensimmäistä kertaa tutustumaan osastoon haastattelun yhteydessä. Potilaat näyttivät pelottavilta aaveilta sängyissään, en tiennyt että ihminen voi näyttää siltä, niin… kuihtuneelta. Joku hoitaja kantoi vaippapakettia käytävällä ja ajattelin kauhuissani että toivottavasti harjoittelijat eivät joudu katsomaan kun niitä vaihdetaan! Osastonhoitaja tuumasi että hevostenhoitajana pärjään varmasti hyvin, ja hevosihmiset ovat yleensä hyviä hoitajia, täälläkin on useita.
Minua siis pelotti ja jännitti, mutta päätin lähteä rohkeasti kokeilemaan. Ajattelin että jos selviän terveyskeskuksen vuodeosastosta niin selviän mistä vaan, ja pääsen varmasti myös lähihoitaja-opinnot läpi. Työsopimus tehtiin alkaen 3.10. ja laitettiin päättymään ennen joulua. En tiedä oliko se enemmän se ihana työyhteisö, huikeat persoonat potilaissa vai mikä, mutta minä viihdyin ensihetkestä lähtien. Mitään pelkäämääni ällötystä ei ikinä tullutkaan, ensin katselin mitä hoitotoimiin kuului ja hyvin pian pääsin itsekin osallistumaan vuodepotilaiden hoitoon. Osasto jolla olin koostui siis 30 vuodepotilaasta, eli työ oli fyysisesti rankkaa. Ja se fyysisyyshän toki oli minulle tuttua. Työskentely tapahtui pareittain ja minut otettiin heti mukaan työyhteisöön aivan mahtavalla tavalla, kaikki opettivat ja opastivat ja kertoivat työstä, potilaista ym. Pian aloin tarkoituksella ottamaan itselleni viikonloppuiltoja, jotta voisin olla osastolla kuudentena kun silloin oli vain 5 hoitajaa miehityksessä ja se oli hankala numero sen kannalta että parityönä tehtävä vuodepotilaiden hoito oli hitaampaa. Hylkäsin ajatuksen työstä päiväkodissa hyvin nopeasti, minä suuntautuisin ehdottomasti sairaanhoitoon ja huolenpitoon!
Pääsin opiskelemaan työvoimakoulutukseen helmikuussa 2012. Ryhmämme suuntautui sairaanhoitoon ja huolenpitoon ja ikähaarukka oli suuri. Ryhmä oli kuitenkin mukava, ja vaikka olinkin itse nuorin ryhmästä niin koin sopeutuvani hyvin joukkoon ja löysin myös hyvän ystävän niistä opinnoista. Opintojen aikana tein heti ensimmäisestä kesästä lähtien työkeikkaa vuodeosastolla jolla olin ollut hoiva-apulaisena ja se mahdollisti minulle omilleen muuton syksyllä 2012. Muutin siis pois ex-mieheni luota. Tein keikkaa myös muutamaan muuhun paikkaan silloin tällöin. Aika nopeasti opintojen myötä mieleen hiipi myös haave jatkokouluttautumisesta, sairaanhoitaja oli itsestäänselvä jatkumo, mutta minä aloin tutkiskella myös mahdollisuutta opiskella kätilöksi. Se tuntui tosi kaukaiselta ja tutkiskellessa selvisi että kätilölinjalle opiskelemaan pääseminen ei ole mitenkään ihan simppeliä. Jossain vaiheessa meillä oli työpaikalla yksi kätilöopiskelija perushoidon jaksolla ja hän jäi mieleeni vaaleanpunaisine työpuseroineen. Toivoin niin kovasti että olisin joskus itsekin siinä asemassa!
Valmistuin lähihoitajaksi marraskuussa 2013, ja työskentelin samassa terveyskeskuksessa kevääseen 2015 asti, kunnes sitten muutin Rikun luo Helsinkiin. Helsingissä työskentelin reilun vuoden verran terveyskeskussairaaloissa ja kaupunginsairaaloissa, pienen pätkän myös vanhainkodissa ensi alkuun. Keväällä 2016 Sote-alojen AMK-hakuja uudistettiin ja pääsin viimein kätilölinjan pääsykokeisiin asti, ja syksyllä 2016 pääsin sitten vihdoin aloittamaan ne haaveilemani kätilöopinnot. Se oli viimeinen kerta kun olisin hakenut, koska ajattelin että jos en kerran pääse niin sitten on vain otettava vastaan paikka sh-linjalta ja haudattava kätilöhaaveet. Mutta niinpä vain pääsin kuin pääsinkin sisään, se oli melkoisen mahtava ja epätodellinen tunne!
10 vuoteen mahtuu siis todella monenlaisia työpaikkoja ja harkkapaikkoja, kolme hoitoalan tutkintoa ja kaikenlaista näkökulmaa hoitoalalta. Koen kyllä että tämä on oikea ala minulle, mutta en silti sano että työskentelisin hoitoalalla loppuikäni. Hoitoalalla on ikävä kyllä paljon ongelmia jotka ovat odottaneet korjausta koko sen 10 vuotta mitä olen alalla ollut, enkä tiedä näkyykö muutosta vieläkään horisontissa vaikka tilanne vain pahenee kaikilta osin. Se vie alalta pois paljon osaavaa väkeä, sellaistakin joka kyllä haluaisi siellä olla, mutta joka ei halua uhrata sen eteen sentään ihan kaikkea omasta vapaa-ajasta terveyteen ja perheen hyvinvointiin asti. Tällä hetkellä tilanne on sellainen että ilman hoitajien jatkuvaa joustoa ja ylitöiden tekoa sairaalat eivät pyörisi, eikä se niin saisi olla. Mitään ei silti tapahdu, en tiedä mitä vielä odotetaan.
