En syö lihaa, kierrätän roskat ja muut, en kuluta tuhottomasti ja lahjoitan vanhat siistit tavarat ja vaatteet kierrätykseen, olen lentänyt aikuisiälläni tasan kerran häämatkalleni. Jätän jälkeeni tähän maailmaan lapsia, en vielä tiedä montako, ja olen toki huolissani siitä millaiseen ilmastoon mahdolliset lapsenlapseni aikanaan syntyvät. Löytämäni testin mukaan oma hiilijalanjälkeni on kuitenkin tällä hetkellä kohtuullisen pieni.

Minulla on kuitenkin yksi heikkous. Valtatien vapaus. Se tunne kun 300 heppaa hyrrää allani Mersun moottorin muodossa valmiina vastaamaan kaasuun hetkeäkään aikailematta.

Paremman puutteessa kelpaa toki mikä tahansa autoksi tunnistettava laite, kunhan se on pihassa ja toimintakunnossa. Kunhan on se tieto että ihan koska vaan se on valmiina lähtöön, ja voin ajaa ensi yönä vaikka sinne Nuorgamiin asti kuten Hanna Ekola laulussaan.

Olen kortin 18-vuotiaana saatuani ollut ilman autoa 3 kuukauden ajan sen jälkeen kun ajoin vuonna 2014 kolmostiellä vastikään ostamani uudehkon Peugeotin moottorin tuusan nuuskaksi (ei sisältänyt ihan sitä 300 heppaa eikä vastannut siihen kaasuun sitten ihan sitä tahtia kun pyysin…) ja ne olivat elämäni rasittavimmat ja ahdistavimmat 3 kuukautta! Tämä Pösö ei ollut muutenkaan mitään ihan parhaita ideoitani, sillä se oli yksi murheenkryyni joka makaa edelleen jossain isäni autokorjaamon pihan perukoilla toimimattomana, huolimatta siitä että siihen on vaihdettu uusi moottori ja kaikki muukin mahdollinen… 

Sen kolmen kuukauden jälkeen oli pakko ostaa toinen auto koska olin tulla hulluksi. Olen omistanut 5 autoa ja sen lisäksi ajanut säännöllisesti kolmella puolison omistamalla autolla. Mielestäni pihassa on oltava (vähintään) yhtä monta autoa kuin taloudessa on aikuisia. Tai jos ei ole, niin ainakaan minä en ole kovin pitkään yksin kotona ilman että pihassa on toimiva auto. Miten ahdistava ajatus. Hetken aikaa olen ollut myös ajokiellossa pudottuani töissä hevosen selästä ja lyötyäni pääni, sekä muutaman viikon ilman autoa ajettuani yhden Ooppelin katolleen ojaan jossain vähän Kaustisen jälkeen. Yhtään ainoaa ylinopeussakkoa minulla ei kuitenkaan ole. 😀 

Olen kasvanut autojen keskellä. Olen automiehen ja autonaisen jälkeläinen. Olen myös kehittänyt tunnesiteitä autoihin ihan pienestä lähtien. Pystyn nimeämään lapsuudesta asti kaikki elämäni merkittävimmät autot, sekä kasan muita mitä pihassa on ollut. Isän sininen Hiace, ensin äidin ja myöhemmin farfarin valkoinen Mersu, vaarin hopeinen Mersu, ämmin sininen BMW, äidin punainen Volvo, isän maasturi-Toyota, isän Chevy Van, äidin hopeinen Mersu, äidin musta Mersu… Voisin kertoa niistä monia tarinoita. Olen istunut autojen kyydissä tuhansia ja tuhansia tunteja pienen pienestä kääröstä asti. Siellä missä olen kasvanut auto on elinehto. Olen katsellut sekä isän että äidin ajavan kilpaa, olen katsellut isäni korjaavan ja ajavan autoja työkseen mutta myös elämäkseen. Olen viettänyt niitä tuhansia tunteja myös isän huoltamon autohallien sopukoita tutkien. Joskus salaa, joskus luvan kanssa. Olen nähnyt myös miten tyylikäs ja aina viimeisen päälle huoliteltu äitini pukee haalarit päälle ja kiipeää rasvamonttuun pitkine punaisine kynsineen autoja rassaamaan. Autojen rassaus tai muu sen suurempi tekninen ymmärrys ei kuitenkaan juurikaan ole periytynyt, minua kiinnostaa lähinnä se ajaminen ja toimivuus. 😀 

(Tässä yläkuvan valkoisessa Mersussa minun kerrotaan matkustaneen ensimmäisen, noin 300km, matkani Lapin keskussairaalasta kotiin.) 

(Punainen Yaris kuvassa yläpuolella oli isän huoltamon sijaisauto jonka sain käyttöön yhdeksi kesäksi kiertääkseni kaikki pohjoisen pikkuravit) 

Olen kuunnellut puhetta autoista sekä isän että äidin suusta jo varmasti äidin kohdun suojissa. Olen kasvanut pitämään autoa ihmisen minuuden luonnollisena jatkeena, ja minulle on edelleen vieras ajatus ihminen ilman omaa autoa. Kuulostaa vankilalta! Aikoinaan aina puhuessani jostain uudesta miehestä elämässäni, on äitini ensimmäisiin kysymyksiin kuulunut se millaista autoa hän ajaa (Huom, ei siis edes että onko hänellä autoa vaan millainen se on). Teininä seinälläni oli poikabändien sijaan kuva keltaisesta Ford Kasta, autosta jonka olin päättänyt hommata kunhan tulen täysi-ikäiseksi. Sellainen olikin ensimmäinen oma autoni, enkä ole luopunut siitä keltaisesta pallerosta vieläkään, vaikkei se enää mihinkään liikahdakaan…

(Yllä kuvassa pikku Kan seurassa Mammarelluni, joka oli Kan seuraaja) 

Ensimmäiset asiat joita haaveilen ostavani kunhan saan lottovoiton ovat autoja, Mersuja, monikossa. Kun puhutaan silmänruuasta, puolialastoman palomiehen sijaan mieleeni piirtyy kuva tulenpunaisesta Mercedes Benz CLA Shooting Brakesta. Jos bongaan komean auton parkkeerattuna johonkin, saatan ottaa siitä kuvan vain ihaillakseni sitä myöhemmin. 😀 

Itse ajamisen opettelu ei silti ollut minulle mikään helppo nakki… 😀 Jokainen ihminen napapiirin yläpuolella tietää että isäni suonissa bensaa virtaa prosentuaalisesti enemmän kuin verta, ja se (tällä hetkellä kai) hopeinen vilahdus tai pöllähdys joka tuli vastaan valonnopeutta hipoen jossain Muotkajärven kohdilla tai Kuttasen paikkeilla oli luultavasti juuri hän. Inssini ei aikoinaan mennyt kovin vakuuttavasti koska en todellakaan ollut luonnonlahjakkuus, mutta ajon jälkeen papereita katsellessaan inssiä vastaanottanut virkailija kysyi olenko sukua isälleni ja luulen tänäkin päivänä että myöntävä vastaukseni oli syy miksi pääsin läpi… 

Minulle on kertynyt ajokilometrejä aika paljon jo ihan senkin takia että asun kaukana kotoa, eikä minulle etenkään nuorempana ja vapaampana ollut mikään ongelma ajaa ex tempore etelästä pohjoiseen, tai kiertää vaikka kesän aikana kaikki pohjoisen ravit. Autolla ajo on ollut minulle myös rentouttava ajanviete, uusi komea Mersu suuri haaveeni. Olikin iloinen yllätys kun netistä bongaamani mies, josta myöhemmin tulikin aviomieheni, paljastui pesunkestäväksi mersumieheksi, ja sellaiseksi joka osaa arvostaa autoa ja ymmärtää mitä se voi ihmiselle merkitä. Sen lisäksi että on helpompi kun parisuhteen kumpikaan osapuoli ei kyseenalaista sitä järjetöntä summaa minkä toinen on valmis satsaamaan autoon, hänellä myös oli Mersu.

Eikä mikään ihan peruseemeli, vaan sellainen jota kukaan normaali ihminen ei edes harkitsisi ostavansa, varsinkaan Helsinkiin. En ollut koskaan ajanut automaattivaihteistolla joten senkin takia jännitin osaanko edes ajaa koko autoa, ja istuin tyytyväisesti vain kyydissä niin kauan kunnes oma autoni (taas) hajosi tuusan nuuskaksi ja oli pakko ottaa Mersu työmatka-ajooni. Miestäni jännitti siinä lähinnä se että Mersussa oli niitä heppoja hitusen enemmän kun mihin olin tottunut, mutta minä tiesin että se tuskin olisi ongelma… Ja tuo vanha jytkäle on kuulkaa sellainen auto jollaisella ajaminen jokaisen tulisi saada kokea! Sen jälkeen on vaikea palata takaisin tavalliseen Toyotaan. Mercedes Benz E420 on raskas ja massiivinen auto, mutta se kaasupoljin ei olekaan siellä vain näön vuoksi. Sieltä löytyy, ja sieltä löytyy vähän lisää kun pyytää lisää. Ei ole vielä koskaan loppunut minun ajollani. Se litkii bensaa kiitettävää tahtia, mutta tankilla ei silti vaan löydä sitä harmitusta mikä siellä aina tulee pikku-Toyotaa tankatessa, ei vaikka rahaa uppoaa neljä kertaa enemmän ja tankilla saa käydä kolme kertaa useammin. Koska kun siitä tankilta lähtee, seuraavissa liikennevaloissa se sliipattu audimies viereisellä kaistalla jää typertyneenä kiiltävän Audinsa kanssa yllätyksekseen taakse jos niin satun haluamaan. Ja aina toisinaan satun, vaikka minulla ei ole penistä mitä jatkaa.

Vauvan syntymä on loistava syy vaihtaa auto suurempaan. Emme ihan oikeasti enää olisi mahtuneet koko porukalla tuohon Yarikseen, kun koirat ja vaunut lasketaan mukaan. Se taas tarkoittaa minun kielelläni yhtä kuin ”jumissa Helsingissä” ja sehän ei käy. Ja kun kerran luovutaan vähäpäästöisestä ja edullisia kaupunkikilometrejä tarjoavasta Toyota Yariksesta, niin mitä muuta yllä kerrotuilla spekseillä voi odottaa kuin että vedetään oikein kunnolla överiksi ja V8 E-Mersun seuraksi pihaan hankitaan suurin nelivetomaasturi mikä Volvolta löytyy? 😀 Sen kone polttaa bensaa varmasti ihan yhtä kiitettävästi kuin Mersukin, mutta jotenkin luulen ettei sitäkään pysty tankilla sen enempää harmittelemaan. Nyt mahtuu kyytiin Emmaljungat poikineen ja tarvittaessa penkit löytyy jopa 7 hengelle. Mutta mikä parasta, sen kaasupoljin toimii kyselemättä. 

Ja olisihan niitä ollut tarjolla sillä normikokoisella moottorillakin mutta kun ei. Onneksi me ollaan molemmat samanlaisia, muuten meillä olisi ongelma. 😀 

Jaa julkaisu