Meidän tarina

”Kunpa vielä hetken saisin rakastaa

pienenpienen hetken

ja et lähtis milloinkaan”

Taikakuu – Hiljainen on laulu rakkauden

Oli aika jolloin en olisi uskonut tuota yllä näkyvää kuvaa ikinä otettavan. Ei siksi ettenkö olisi sitä toivonut, vaan siksi että se tuntui niin kertakaikkisen mahdottomalta. Meidän matka tähän pisteeseen ei ole ollut helppo eikä yksinkertainen. Minä oikeastaan kuvailisin sitä elämäni raskaimmaksi taisteluksi. Laitoin likoon kaikkeni ja upposin matkalla itsekin syvempiin vesiin kuin ikinä ennen, mutta luovuttaminen ei koskaan tuntunut oikealta ratkaisulta. Koska tiedättehän sen tunteen, sen kun itsellä on niin voimakas tieto siitä että ei voi olla muuta lopputulosta vaikka todellisuus näyttää päinvastaiselta. Siitä on realismi kaukana…

”Älä hellitä, pidä lähellä

olen väärässä kun mä väitän et onnea ei tule milloinkaan

Se on pelkoa, se on valhetta

Sun täytyy luvata että tässä ja nyt olet valmis mut vangitsemaan

Sido mut sun sydämeen” 

Riku Torkkeli – Sido mut sun sydämeen

Tarina alkoi vuonna 2012, kun hyvä ystäväni etsi Suomi24 Treffit-sivustolta seuraa itselleen. Monien epäonnistuneiden treffien jälkeen keksimme että minä valitsen hänelle sieltä miehen seuraavaksi. Koska asuimme ystäväni kanssa useamman sadan kilometrin päässä toisistamme, juttelimme päivittäin facebookin chatissa. En kuitenkaan päässyt katselemaan nettideittiprofiileita koska minulla ei ollut omaa profiilia, joten loin nopeasti tyhjän profiilin johon laitoin vain iän ja sukupuolen. Sitten aloin selailla ystävälleni sopivaa miestä. Selailimme profiileja ja ehdottelin sieltä muutamaa. Ystäväni on kanssani saman ikäinen, mutta halusi vanhemman miehen. Jossain vaiheessa päädyin sitten kuitenkin katselemaan myös nuorempien miesten profiileja, ja silloin päädyin Rikun profiiliin.

”Sinä oot se mihin loppuu kohtuus,

mistä alkaa hulluus,

järjetön rakkaus”

Jesse Kaikuranta – Järjetön rakkaus

Minä suhtauduin todella epäluuloisesti ajatukseen nettitreffailusta ja ystävänikin kokemusten perusteella en todellakaan aikonut kokeilla sitä, vaikka olinkin juuri eronnut ex-miehestäni. Rikun profiili jäi kuitenkin mieleeni. En ehdottanut sitä ystävälleni, mutta jätin sen oman tyhjän profiilini suosikkeihin ja kävin katselemassa silloin tällöin. Jokin siinä kiinnosti, hymy oli ihana ja siinä koko profiilissa oli vaan jotain sellaista mikä vetosi minuun voimakkaasti. Kului reilu puoli vuotta, kävin silloin tällöin mielenkiinnosta katselemassa olisiko se söpö profiili vielä siellä vai joko joku olisi sen napannut. Joulu 2012 oli ensimmäinen jonka vietin yksin, koska tyttäreni oli isällään. Olin töissä terveyskeskuksen vuodeosastolla koko joulun, en halunnut viettää sitä yksin kotona. Aattoillan iltavuoron jälkeen tulin kotiin ja istuin sohvalla pimeässä katsellen televisiota ja pohtien miten elämä minut tänne kuljetti kun juuret ja sydän asuvat Lapin erämaissa.

”Katsohan lapseni, tunturikoivu selkänsä viimalle kääntää

auringon puolelta silmuja täynnä, kuolosta kevättä kasvattaa

Pohjoisen tuulissa lapseni anna juurias paasien painaa

sielusi pohjalta seulova virta voi kultahippuja kuljettaa

pohjoisen lauluja lapseni laula

kylmänkukkia vaali”

Souvarit – Kylmänkukkia

Olo oli yksinäinen koska olin tottunut pitämään ystäviini yhteyttä chattien kautta mutta tietenkin jouluaattona kaikki olivat perheidensä kanssa. Pohdin että olisipa kiva kun olisi joku jonka kanssa edes jutella. Mieleeni tuli silloin se söpö profiili, ja ajattelin että olisikohan siitä pojasta juttuseuraksi… En kuitenkaan uskaltanut laittaa viestiä, sillä edelleen pelkäsin että se on kuitenkin joku hullu joka saa selville jostain kuka olen ja tulee murhaamaan… Tai jotain vastaavaa. Mietin myös että sitten jos se onkin yhtä ihana miltä näyttää, niin mitä ihmettä oikein kirjoittaisin että saisin vastauksen?? Ajattelin että noin suloinen kuva niin hän saa varmasti miljoonia viestejä, miten osaisin kirjoittaa sellaisen että se jää mieleen? Sinä iltana kuitenkin päätin uskaltaa laittaa viestiä, vaikken silloin vielä saanutkaan päätettyä mitä oikein kirjoittaisin.

”Tule hakemaan, mä valmiina oon

Vie mut kotiin uudelleen

laita mun pää ja sydän paikoilleen

En anna takuita

nyt riskillä vaan

rakkaus saattaa satuttaa

muista ettei vaihtaa saa jos alkaa kaduttaa

Millä hinnalla mut viereesi saat?”

Jesse Kaikuranta – Vie mut kotiin

Muutaman päivän asiaa pohdiskeltuani menetin hermoni ja päätin laittaa vaan ihan lyhyen ja ”tylsän” viestin, ja jos se ei vastaa niin sitten ei ollut tarkoituskaan. Useampi päivä meni vastauksen saamisessa, mutta vastasihan se kuitenkin lopulta. Jotain ihan lyhyttä vaan, ja jotenkin toivotonta. Siis tiedättekö, että heti tuli sellainen fiilis että tyypin itsetunto on olematon. Hän taisi mainita jotain että useimmiten kukaan ei täällä jaksa jutella ja eipä hän ole mitään vastauksia saanut. Vastasin jotain ja kyselin koirasta koska profiilissa siitä oli mainittu. Seuraavassa viestissä Riku laittoi minulle linkin videoon jonka oli tehnyt koiralleen joka oli kuollut vastikään. Silloin pääsin siis käsiksi hänen videoihinsa…

”Vain parin siiveniskun verran

lensi häkkilintu kerran

ei siinä järki paljon paina

sydän on sotaan valmis aina”

Edu Kettunen – Häkkilintu

Vietin kaksi yötä katsellen hänen kaikki Youtube-videot ja googlaten. Täytyy tunnustaa että tein melkoista salapoliisityötä ja selvitin kaiken mitä Rikusta netistä löytyi. Ja se on paljon, sillä Riku oli elänyt koko siihenastisen elämänsä lähinnä netissä. Löysin facebook-profiilit, sukulaiset, Jumalaudat, Nyymichanit, Radio Mehuhetken ja paljon mistä en ymmärtänyt mitään. Nyymijuttuja. Kavereillaan oli outoja nimiä kuten Zutto tai Shepuz. Mihin minä olin oikein nokkani pistänyt?

”Saat hymylläsi aikaan kaiken sen

sä himmentää voit loisteen tähtien

nuo sädehtivät silmäs kevään toi

se jokin sinulla on”

Yölintu – Se jokin sinulla on

Silti niissä videoissakin oli jotain, ja ne tuhannet tunnit mitä kuuntelin vanhoja Radio Mehuhetken lähetyksiä ja muuta videomateriaalia… Isosta osasta juttuja en tajunnut mitään, mutta kyllä ihminen tunnistaa sukulaissielunsa kun tarpeeksi kuuntelee toisen tajunnanvirrasta tulevaa juttua. Päätin että jos (ja huom, paino sanalla jos, sillä olin edelleen epäileväinen nettitreffijuttujen suhteen) tämä ihminen on todellinen niin minä haluan hänet.

”Sinä vastaat joka piirtoo haaveessani

joka yötä joka päivää

joka aamun valkeaa” 

Antti Railio – Samaan marmoriin

Eron jälkeen olin päättänyt että yhtäkään miestä en enää ota riesakseni. Olin 23-vuotias ja olin jo elänyt perheenäitinä 18-vuotiaasta asti. Lapsi oli suunniteltu ja toivottu, ja olin valinnut ex-mieheni tiukin kriteerein. Niihin kriteereihin ei kuitenkaan ollut kuulunut tunnepuoli, vaan liuta asioita joiden halusin miehessä täyttyvän. Siksipä annoin itselleni kuitenkin yhden mahdollisuuden, jos joskus jonkun miehen ottaisin niin sillä olisi tasan yksi kriteeri, ja sen täyttyminen ei olisi helppoa. Tunteen pitäisi olla voimakas, jalat alta vievä ja kaikennielevä. Kaikelle muulle ihan sama. En kuitenkaan tosissani uskonut että sellaista miestä tulisi koskaan vastaan.

”Illan hiljaa viiletessä rakastan sua vielä,

valosta on aavistus, lupaus aamunkoin

En kaiken tämän keskellä kai muusta enää tiedä,

rakastan sua vielä

rakastan niin kauan kun mä voin”

Juha Tapio – Rakastan niin kauan kuin mä voin

Ensimmäinen chat-keskustelumme eräänä perjantai-iltana kesti aamuviiteen asti, ja se meni syvemmälle kuin mikään pitkiin aikoihin. En ollut vieläkään ihan varma voiko Riksha olla todellinen, koko tilanne vain tuntui kaikinpuolin jotenkin niin epätodelliselta. Juttelimme kerran tai pari viikossa, useimmiten koko yön, ja jossain vaiheessa olisin ollut itse jo valmis tapaamaan. Riksha kuitenkin sanoi että luultavasti uskaltaisi tavata minut livenä noin kymmenen vuoden päästä. Tavallaan uskoin sen, kaiken siihen mennessä kuulemani perusteella.

”Kaksi lensi yli käenpesän, minä sekä hän

jonka häkistänsä ulos pelasin

Sun vuokses outoja vielä teen”

Freeman – Kaksi lensi yli käenpesän

Loppukeväästä sovimme muutamankin tapaamisen, mutta Riksha perui ne järjestelmällisesti päiviä tai tunteja ennen kuin olisi pitänyt lähteä tapaamiseen. Lopulta eräänä päivänä ollessani IdeaParkissa shoppailemassa tyttäreni kanssa päätin yhtäkkiä että nyt ajan Helsinkiin asti ja sillä selvä. Ilmoitin Rikulle että nyt tulen, anna minulle joku osoite mihin löydän navigaattorilla. Hän taisi säikähtää siinä määrin että ei muistanut kieltää, ja sinänsä sillä ei olisi enää ollut mitään merkitystäkään sillä olin jo tulossa. Olin yhtäkkiä vain tajunnut että tapaamisesta ei ikinä tulisi yhtään mitään ellen tekisi juuri näin. En jättäisi Rikulle aikaa perua ja jänistää.

”Kun viimein sä viereeni laskeuduit

liekkini hetkessä syttyi

Ja suurinkin epäilys antautui

Hengitä ihollani

anna minun syntyä uudelleen

sillä niin olet kaunis ja huumaava rakkautesi”

Juha Metsäperä – Hengitä ihollani

Tapaamispaikaksi Riku oli hädissään keksinyt Itiksen CityMarketin parkkipaikan ja yllättäen löysinkin sinne melko helposti, vaikka neljän ruuhka oli pahimmillaan. Aikaa spontaanille tapaamiselle ei ollut kuin muutama tunti. Olin ehtinyt pohtia tapaamista jo paljon etukäteen, miten se menisi ja miltä se tuntuisi. Olin sillä tavalla erikoisessa tilanteessa että tunsin välittäväni suuresti ihmisestä ketä en ollut ikinä oikeasti tavannut. Minulla ei ollut kokemusta netin kautta tutustumisesta keneenkään, ja tuntui hölmöltä olla ikään kuin ihastunut ihmiseen jota ei ollut tavannut ja josta ei periaatteessa tiennyt siis mitään? Tai siis… Tiesin toki, enemmän kuin monesta muusta ihmisestä, ja läheisemmin ja syvällisemmin kuin esimerkiksi ex-miehestäni ikinä. Mutta silti, jos ei ole tavannut, voiko toista ihmistä silti tuntea? Ja entäs fyysinen puoli? Mitä jos hän tuoksuisi väärältä?

”Pidä lujempaa mua kii

minä uskon unelmiin ja suuriin lupauksiin”

Lauri Tähkä – Saat syttymään

Järki siis puheli omia juttujaan päässäni, samalla kun tunne oli varma omasta asiastaan. Järki sanoi minun olevan tapaamassa vierasta ihmistä keskellä vierasta kaupunkia, tunne sanoi minun kohta tapaavan rakkaan ihmisen jota olin pitkään kaivannut. Jokseenkin hämmentävä tilanne siis.

”Olen etsinyt sinua liian kaukaa

etsinyt, miettinyt sun nimeä

ja nyt varoittamatta edessäni seisot

ilma väreilee, jo laskee pimeä

tule selittämättä, katso ja kosketa

Tule lähemmäksi jos minua etsit

katu kapenee

matkaasi jatka

ja vasta tien päässä ehkä sua odotan

on sydämeeni niin pitkä matka”

Ressu Redford – Kuka on se oikea? 

Vihdoin Riku saapui pyörällä paikalle, löysi autoni ja pysäytti pyörän muutaman metrin päähän. Odotin vielä autossa, sillä halusin nähdä mille puolelle pyörää hän asettuu. Jos hän jättäisi pyörän väliimme, silloin en uskaltaisi mennä halaamaan. Joskin tiedostamaton, se olisi torjuva ja itseä suojeleva ele. Pyörä jäi kuitenkin Rikun taakse joten nousin melko nopsasti autosta ja ryntäsin halaamaan. Tapaamisen aikana ihmettelin suuresti miten hän oli jännittänyt sitä niin kovasti, sillä kaikki tuntui sujuvan hyvin, ei ollut hiljaisia hetkiä ja läheisyyskin oli luontevaa. Joskin lähtiessä jouduin pyytämään Rikua kumartumaan jotta saisin suudeltua, koska hän on minua niin paljon pidempi, eikä todellakaan tajunnut mitään sanallista pyyntöä hienoisempaa vinkkiä.

”Sä luulet että on tarkoitettu ettet onnea kohtaa

miten saisin sinut uskomaan, kaikki muuttuu vielä parempaan?

Anna tunteen viedä vaan, opit kyllä luottamaan

Olen lähelläsi, en anna maailman satuttaa”

Juha Metsäperä – Olen lähelläsi

Minä luulin autuaasti että ensimmäinen tapaaminen oli se vaikein juttu, ja tästä lähtien kaikki sujuisi helpommin. Nythän ei ollut enää mitään jännittämistä, eihän? Onneksi en vielä siinä vaiheessa tiennyt että taistelu on vasta alkamassa…

”Sinä irtaudut rannasta keskelle selkää

ja vaikka aallot sua vie, sä et enää niitä pelkää

minä olen saari, minun juureni murtuu

minä ajelehdin vesissä

vaikka siihenkin turtua voi, vie minut myrskyistä pois

vie minut myrskyistä pois”

Puolikuu – Vie minut myrskyistä pois

Parin viikon päästä Riku tuli käymään minun luonani, kuitenkin melko pikaisesti. Myöhemmin selvisi että se johtui siitä että hän ei ollut kertonut äidilleen lähteneensä mihinkään, ja naapurissa asuva äiti odotti poikaansa aamupuurolle… Selvisihän reissu äidille ja kaikille muillekin sitten facebookiin laittamastani yhteiskuvasta, ja siitähän se riemu sitten repesikin. Rikun kaverit eivät suhtautuneet kovin hyvin, sillä nörteillä on joku erikoinen alfa-järjestelmä, jossa vain alfoilla on naisia, ja nörtit eivät pidä alfoista. Heidän käsityksensä mukaan Riksha oli ilmeisesti jollain tavalla pettänyt heidät sekaantumalla naisiin… Tästä ja varmaan kaikesta muustakin Riku taisi säikähtää siinä määrin että seuraavaa tapaamista sainkin sitten odotella 3-4 kuukautta… Juttelimme kyllä edelleen netissä, mutta Riku ei uskaltanut tavata, aina löytyi joku syy miksi ei sopinut.

”Mun sydäntäni aina joskus särkee

kun joku pieni asia mua muistuttaa

Sä tulit niin lähelle mun henkee

ja nyt mä en voi sua unohtaa

Ilma nousee höyryten

mä vierelläni askeleesi kuulen narskuvan

sä oot niinkuin pakkanen

Sinun kuulen sen taas sanovan

että oon sun kohtalosi

meidän pitää odottaa vain seuraavaan elämään

Seuraavaan elämään

Mä elän varmaan väärää aikaa…”

Jannika B – Seuraavaan elämään

Aikaa ei ollut tai aika oli väärä. Oli menoja, oli töitä. Pitäisi vain odottaa, kyllä hän kohta ehtisi. Ehkä ensi kuussa. Tekosyitähän ne olivat, ja totta oli jännitys ja pelko. En tiedä oliko se yli-itsevarmuutta omasta viehätyskyvystään vai mitä, mutta vaikka ystävänikin sanoivat että ehkä Riku ei vaan ole sinusta niin kiinnostunut niin minä vaan en uskonut sitä hetkeäkään. Minusta oli selvää että viihdyimme yhdessä ja myös molemminpuolinen fyysinen vetovoima oli alusta alkaen hyvin voimakas. Ongelmien oli oltava muualla.

”Pohjalla kun itsensä löytää

silmäni kauneutta ei nää

kun sä seisot kuolleessa pisteessä

Menettää sen viimeisen toivon

Tuntuu kuin surulle sanoisi tahdon

ja valo löytyy viime hetkillä”

Uniklubi – Kukka

Riku ei luottanut minuun, minun kiinnostukseeni ja sen pysyvyyteen. Jos Riku oli monella tavalla täysin erilainen ihminen kun millaisia minä olin ikinä tavannut, niin minä olin myös monella tavalla täysin erilainen kuin se kuva mikä Rikun päähän oli naisista muodostunut nettimaailmassa. Ja kun minkäänlaista konkreettista naiskokemusta ei ollut niin se lautojen naiskuva oli ainoa mitä Rikulla oli. Sukulaisnaiset hän oli tuntunut jotenkin niputtaneen aivan eri kategoriaan. Taistelin siinä monia mörköjä vastaan.

”Sulje sun silmät

anna mun kantaa sut pois

sulje silmät anna mun kantaa sut pois”

Uniklubi – Kukka

Rikun näkökulmasta katsottuna naisella ei voinut olla mitään syytä kiinnostua hänestä, sillä naiset kiinnostuvat vain varakkaista, komeista ja itsevarmoista miehistä, joita nettimaailmassa kutsutaan alfoiksi. Naiset eivät myöskään tee koskaan aloitteita miesten suuntaan, paitsi toki alfoista alfoimpien, joidenkin hävittäjälentäjä-filmitähti-miljonäärien suuntaan. Naiset halusivat myös aina rahaa, paljon rahaa. Etenkin kauniit naiset. Tätä pohjaa vasten voi vain kuvitella miten hänen maailmankuvansa vapisi kun minä ilmestyin jahtaamaan häntä, tarjouduin hänen rahahuoliensa keskellä maksamaan hänen vuokraansa ja muita laskujaan, ja ilmoitin haluavani hänet itselleni. Ei vaikuta uskottavalta?

”Kuinka paljon täytyy ihmisen jaksaa

vasten tummaa tulvavettä ponnistaa?

Vaikka kaikkensa voi onnesta maksaa,

sitä kuitenkaan omistaa ei saa”

Juha Tapio – Kuinka paljon

Tässä vaiheessa täytyy mainita sen enempää erittelemättä että Rikun elämä ei ole ollut helpoimmasta päästä. Monesti olen itse miettinyt etten varmaan olisi hänen tilanteessaan ollut enää edes hengissäkään, kaikkien rankkojen kokemusten jälkeen. Rikun silloiseen elämään kuului erilaisia masennuskausia, toivottomuutta, yksinäisyyttä, syrjäytymistä, suoraan sanottuna orastavaa naisvihaa ja etenkin naispelkoa ja kokemattomuutta. Iso osa ongelmaa oli toki myös satuttamisen pelko ja halu suojella itseään. Jos hän lähtisikin täysillä mukaan mutta sitten muuttaisin mieleni ja jättäisin niin mitä jäisi jäljelle?

”Sun rinnallasi oon, yön pedot kaikotkoon

sillä en, sun särkyä anna mä en

Niin katoavaa on voimat ihmisen

vain tuuli puhaltaa ja kuoren hajottaa

mutta en, sun särkyä anna mä en

et ole vahva et, yön varjoon pakenet

mut seuraasi sun jään, en päästä lähtemään

viel aamu sarastaa

se haamut karkottaa

sillä en sun särkyä anna mä en”

Johanna Kurkela – Sun särkyä anna mä en

Minä taas olen tunteella elämäänsä elävä ihminen, ja kun joku tunne on voimakas niin en osaa laskea siitä irti. En edes siinä vaiheessa kun kaikki järki on sitä vastaan… Minun elämäni motto ovat aina olleet lempilaulajani Janne Hurmen laulun sanat, joiden mukaan olen perustellut kaikki elämäni suuret päätökset ja teot: ”Ei rakkautta hukkaan heittää saa, ei koskaan tule aikaa parempaa”

”She was like april’s sky, sunrise in her eyes

child of light, shining star

fire in her heart

Brightest day, melting snow

Breaking through the chill

He was like frozen sky in october night

Darkest cloud, endless storm

Raining from his heart

Coldest moon, deepest blue

tearing down the spring

October and April”

The Rasmus – October and April

Puhuimme paljon, haaveilimme paljon, mutta mikään ei näyttänyt etenevän mihinkään. Syksyllä tapasimme kerran ja kävimme elokuvissa. Rikun ahdistus kuitenkin vain kasvoi, työt painoivat päälle eikä hän osannut käsitellä minun olemassaolostani aiheutuvia ajatuksia ja tunteita. Epäilyskin kalvoi, kuka häntä nyt oikeasti haluaisi. Lopulta se kaikki kasvoi niin suureksi että hän ei enää pystynyt edes juttelemaan minun kanssani, ja lopetti vastaamasta viesteihini kokonaan. Tästä alkoi oman elämäni synkin vaihe, en ole koskaan käynyt niin syvällä epätoivossa.

”Sillan yli kuljen, silmäni mä suljen

nään tyhjää vain

Sinua ei missään, kyynel ikävissään mun poskellain”

Janne Hurme – Kaarisilta

”Sinua vielä täällä muistelen

anna anteeksi, sua ymmärtänyt en

Olit sielultasi rikki,

lapsi kohtalon joka silloin tiennyt et mitä rakkaus on”

Dingo – Kaikki kaunis katoaa

Rakastin nuorempana Twilight-saagaa, ja olen monesti verrannut meidän tarinaamme siihen. Olen tuntenut Houkutuksen hullun rakkauden, Uusikuun syvän epätoivon, Epäilyksen esteet ja lopulta Aamunkoin rauhan. Ja se syksy on se Uusikuun epätoivo. Siinä kuvaillaan hyvin se syvä epätoivon tunne kun tiedät syvällä sisimmässäsi niin varmasti kuin vielä olet elossa että sinun on tarkoitus olla sen toisen kanssa, mutta järki ja todellisuus eivät vain vastaa sitä tunnetta millään tavalla.

”Taivas ja maa todistaa saa

rakastan, rakastan sinua vaan

Yksin kun jään, kuvasi nään

oksilla tammen taas”

Isto Hiltunen – Tammen oksat

Toinen on kokonaan kadonnut ja sinä vaan et pääse eteenpäin koska tunne siitä että asioiden kuului mennä eri tavalla on niin suuri että se estää tilanteesta ylipääsemisen. Vajoat epätodelliseen olemattomaan olemiseen jossa et enää tiedä kuuluuko sinun edes olla olemassa. Minä reagoin suruihin lopettamalla syömisen, joten lopulta olin tilanteessa jossa sovin itseni kanssa että kerran päivässä on pakko syödä, jotta pysyy hengissä. En ollut suuren suuri alkujaankaan, joten nopea 8 kilon painonpudotus näkyi ja tuntui melko huomattavasti. Sairastin myös sinä syksynä kolme angiinaa, söin niihin tujuja antibiootteja, ja lopulta sairastuin rajuun vatsatautiin jonka takia olin petipotilaana viikon, ja äiti saapui kotiini vahtimaan etten pyörtyile pitkin poikin. Samaan aikaan yritin saada lähihoitajakoulun viimeisiä näyttöjä kasaan jotta valmistuisin ajoissa, ja tukea siskoani ja serkkuani jotka vuorotellen valvoivat isoäitimme kuolinvuoteen vierellä 700km päässä. Ei siis maailman helpoin syksy.

”Mä mitä enää tehdä voin

kun mulle selkäs käännät noin?

Mä mitä enää tehdä voin

kun multa korvas suljet noin?”

Johanna Siekkinen – Syliis lämpöiseen

Lopulta sain päätettyä että tästä on päästävä eteenpäin, ei ole mitään järkeä että vajoan siihen samaan syvään kuiluun loppuiäkseni missä Riku oli. En ilmeisesti saa häntä nostettua sieltä ylös, en olllut saanut vastauksia viesteihini tai puheluihini lähes kolmeen kuukauteen. Olin juuri valmistumassa ja päätin että muutan takaisin Lappiin sen jälkeen. Ei se ollut helppo päätös, tai varsinaisesti tuntunut oikealtakaan, niinkuin eivät pelkällä järjellä tehdyt päätökset yleensäkään.

”Säde vastas: Peikkokulta,

pimeys vie hengen multa

enkä toivo kuolemaa

pois mun täytyy heti mennä

ellen kohta valoon lennä

niin en hetkeäkään elää saa”

Reino Helismaa – Päivänsäde ja Menninkäinen

Seuraavana aamuna tästä päätöksestä avasin facebookin, ja Riku oli kirjoittanut minulle pitkän viestin. En kyennyt avaamaan sitä heti, sillä jo sen viestin näkeminen aiheutti niin valtavan ristiriitaisen tunneryöpyn että jäin vain sängylleni makaamaan ja itkin ääneen. Ensimmäinen spontaani reaktio oli helpotukseen sekoittunut väsymys ja raivo. Raivo siitä että se vetäisi minut taas sinne pimeyteen, se sama vaan jatkuisi, siitä ei olisi olemaan kanssani oikeasti, mutta ei se päästäisi minua koskaan poiskaan.

”Sinä oot se päätös jonka pyörrän

takki jonka käännän

vaikka pelottaa

sinä oot se mihin loppuu kohtuus

mistä alkaa hulluus, järjetön rakkaus

Miksi se uskoo, miksi se toivoo

miksi se kärsii mutta kestää? ”

Jesse Kaikuranta – Järjetön rakkaus

Mutta sitten rauhoituttuani raivo suuntautui uudella tavalla. Tämä menee nyt näin, mutta minä olen vahva ja kestän kyllä. On hyvin mahdollista että tämä ei koskaan muutu tästä miksikään, mutta tämän ihmisenhän minä haluan pitää elämässäni, sillä hänessä on jotain mistä on pidettävä kiinni. Ja jos se tarkoittaa loppuelämän nettisuhdetta, niin tarkoittakoon sitten sitä. Hän on pelkästään netin kauttakin enemmän kuin kukaan muu ikinä. Viestissään Riku pyysi anteeksi aiheuttamaansa harmia, ja toivoi etten muistelisi häntä pahalla. Hän ei vain ollut pystynyt pitämään yhteyttä. Nyt tilanne alkoi olla parempi, mutta ei hänestä koskaan olisi mihinkään muuhun kuin tähän. Ystäväni sanoivat että älä hyvä ihminen enää lähde siihen, äitini oli huolissaan.

”Kun lähdet luisumaan, sua koitan kurkottaa

Nään kuinka pelkäät

Nuo tuulet tyhjentää sut, pelkät kuoret jää

et ole täällä ollenkaan

Sadan seinän taa sua kutsutaan

millainen on maa, minne joudutkaan

Sadan seinän taa katsees katoaa

aion odottaa kunnes naurat taas”

Martti Saarinen – Sadan seinän taa

Yritin ottaa uuden asenteen ja jossain määrin se onnistuikin. Kevään tullessa huomasin taas että Riku oli luisumassa ja aloin valmistautua. Sain paljon lohtua Martti Saarisen kappaleesta Sadan seinän taa. Luisu päättyi kuitenkin maaliskuun paikkeilla odottamattomalla tavalla, kun Riku sai potkut työpaikastaan. Äkkiseltään ajateltuna se kuulostaa negatiiviselta asialta, mutta rehellisesti sanottuna arvasin heti että se ei loppujen lopuksi olisi vain sitä. Onnistuimme sopimaan tapaamisen ja kävin päiväreissun Helsingissä maaliskuussa, ja toisen jo kesäkuussa. Yhteydenpitomme ei ollut päivittäistä, mutta kun juttelimme, se kesti aamuun asti. Kesän mittaan aloin tulla siihen tulokseen että tilanne oli vakiintunut tähän, ja hautasin kaikessa hiljaisuudessa viimeisetkin toiveet oikeasta suhteesta. Tiesin silti että kukaan muu ei koskaan voisi olla minulle puoltakaan siitä mitä Riku oli, ja koska tämän enempään hänestä ei ollut niin tähän oli tyytyminen.

”Lentohiekkaa vaikka silmiini mä saan

matkoillani kaukaisuuteen, ääriin maan

hetkeäkään mä kadu en

Alavilla mailla siellä jossakin

olet päätökseesi varma, toivon niin

Ja kun taivaanrantaan myrsky kohoaa

minulle se aina meitä tarkoittaa

rakkautta joka laske ei luokseen asumaan

jonka kiivaus yhä hakee vertaistaan”

Antti Railio – Halla ja etelätuuli

Halusin kuitenkin päästä elämässä eteenpäin muilta osin siinä mielessä että koska minulla oli hyvä työpaikka, halusin ostaa oman talon. Löysinkin täydellisen ja kävin sitä katsomassa. Sain myös pankista myönteisen asuntolainapäätöksen ja homma alkoi edetä. Sillä viikolla kun kauppaa oli tarkoitus hieroa tarkemmin, tapahtui jotain hämmentävää. Yhtäkkiä Riku alkoi pitää yhteyttä päivittäin ja oma-aloitteisesti. Siihen asti se olin ollut kuitenkin pääosin minä joka olin laittanut viestiä ja Riku oli vastannut silloin kun oli vastannut ja pitemmin oli juteltu silloin tällöin. Siirsin kaupantekoa ja lopulta peruin koko jutun.

”Syliis lämpöiseen jos vielä tulla saan

koskaan lähde en

sulle vannon”

Johanna Siekkinen – Syliis lämpöiseen

Riku ei silloin ollut siis mitenkään tietoinen taloprojektistani, koska en ollut maininnut siitä juuri kenellekään muulle kun parhaalle ystävälleni joka oli ollut mukanani myös katsomassa taloa. Saimme sovittua tapaamisen, ja toisen heti parin viikon kuluttua. Ja edelleen Riku piti oma-aloitteisesti päivittäin yhteyttä. Nämä olivat kaikki vain päiväreissuja joita heitin Helsinkiin. Eräällä sellaisella sain täysin yllättäen kuulla ne kolme pientä sanaa joita en ollut uskaltanut edes toivoa että hän joskus uskaltaisi sanoa.

”Is it true when you say

that you love me?

Is it true that I am the one?

I will stay by your side

now and forever

I will allways only be in love with you”

Hurriganes – I will stay

Se tuli todella puskista, enkä oikein ymmärtänyt mitä hänen päässään oli tapahtunut. Syksyllä Riku suostui myös lopulta lähtemään pitkään toivomalleni Tukholman risteilylle. Siihen asti olimme viettäneet yhdessä korkeintaan noin 10 tuntia kerrallaan, joten hieman jännitin mitä siitä tulee… Reissu meni kuitenkin hyvin ja jokunen viikko sen jälkeen Riku vihdoin uskalsi myös päättää että suhdettamme voisi kutsua seurusteluksi.

”Voisin kuunnella nauruasi soivaa

kunnes sulaa ikijää tai yö on pysyvää

Kun raakkuu varikset ja syvälle käy multa

Tiedän jossain onnistuin kun sinuun takerruin

Mitä pidemmälle päivät käy,

mä toivon et ikuista tää onni on”

Johanna Kurkela – Oothan tässä vielä huomenna

Sen jälkeen asiat alkoivat rullata, niin sanoakseni. Tapasimme useammin ja lopulta Riku oli luonani Hämeenkyrössä aina kun olin vapailla ja joskus vaikka en ollutkaan. Onnibus alkoi pysähtyä Ikaalisissa ja matkustus kävi huomattavasti halvemmaksi. Joulun jälkeen aloin suunnitella muuttoa pääkaupunkiseudulle. Sekään ei ollut silti helppo päätös monestakaan syystä, mutta lopulta ainoa mahdollinen.

”Jos vain annat voin kantaa sua näillä siivillä

niin monet arvet ne nähneet on”

Uniklubi – Tuhka

En uskaltanut ehdottaa että Riku muuttaisi myös samaan asuntoon, mutta jossain vaiheessa Riku tuumaili että jos hänen äitinsä saisi hommattua minulle isomman asunnon samasta suomenruotsalaisen säätiön omistamasta taloyhtiöstä missä he asuivat niin ehkä hänkin voisi jättää pienen yksiönsä ja muuttaa minun asuntooni.

”Mene edeltä, kyllä se jää kantaa

ole rauhassa, tiedät mä sua seuraan

Kyllä se jää kantaa, nyt sulje jo silmäsi

Tunne kuinka tuuli sun kasvoillesi maalaa värin uuden

ei ole hätää, ääni jonka kuulet on aamun kuiskaus

hiljaa se sut herättää”

Stella – Aamun kuiskaus

Anoppi saikin tehokkaasti hommattua asunnon ja kesällä 2015 pääsimme muuttamaan 75 neliön kolmioon yhdessä. Pieni paniikki koettiin vielä hieman ennen muuttoani, kun Riku jotenkin tajusi että se oikeasti tapahtuu. Onneksi siitä kuitenkin päästiin yli melko nopeasti.

”Niin minä sinulle kuulun

niinkuin meri ja tuuli jotka toisilleen luotuja on

Minä sinulle kuulun

Läpi tulen jään minä tulen ja luoksesi jään”

Tauski – Niin minä sinulle kuulun

Alkutaipaleemme oli siis raskas. En tiedä onko olemassa tarpeeksi hyviä sanoja kuvailemaan kaikkea sitä, enkä toisaalta tiedä haluanko edes mennä enää tämän syvemmälle kaikkeen siihen… Onneksi en alussa tiennyt millainen taistelu on edessä. Kesti kauan vielä yhteenmuuton jälkeenkin ennen kuin Rikun katoamiseen liittyvät painajaiset loppuivat, enkä vieläkään tahdo ajatella kovin tarkasti sitä epätoivon syksyksi nimeämääni Uusikuun aikaa, mutta tällä hetkellä suhteemme ja yhdessäolomme on helpompaa ja parempaa kun ikinä osasin kuvitella tai toivoa.

”Ja mä teen parhaani

ja enemmänkin

et sä et pety milloinkaan

sä korjasit mut taas”

Jesse Kaikuranta – Vie mut kotiin

Jälkeenpäin ajateltuna toki huomaa miten suuri positiivinen asia on se että tunnemme toisemme läpikotaisin. Olemme jutelleet ja jakaneet asioita joista en ikinä uskonut puhuvani kenenkään kanssa. Fyysisen etäisyyden takia henkinen läheisyys sai rauhassa aikaa voimistua. Eikä tämä ole ollut pelkästään Rikun kasvumatka, vaikka omat kipupisteeni ovat olleet erilaisia niin yhtälailla jälkeenpäin ajatellen tämä matka oli myös minun kannaltani hyvä tehdä juuri näin.

”Nyt valssi soi ja kahden oomme maailmassa

mulle ainaiseks jäät

Saan vihdoinkin häävalssiin rakkaimman johtaa

Nyt meillä on häät

Kuin tähti, kaunis olet rakkaimpani

päivä kirkkauttaan luo

Kun sun onni lahjanaan nyt suo

suurimman onnen se tuo

Kun päivä loisti, heilimöitsi viljapellot

silloin kohtasin sun

Toit talvenkin tuiskuihin lämmön ja tiesin

oot aina sä mun

jäi talvi, yöt ja valkoisiksi taasen kävi

tuomi kukkiaan loi

niin pian meille rakkampani sunnuntain hääkellot soi

Hääpäivä koitti

kunnahatkin riemuitsevat

meille kaunis on maa

Ken häävalssin pyörteisiin rakkaansa johtaa

hän onnensa saa

Jää onni meille ainaiseksi vierahaksi

päivän kimmellys jää

on maa meille autereinen niin

polkumme vie tähtösiin”

Tapio Rautavaara – Häävalssi

 

Vastaa