Yhtenä suurena syynä Unelmahäät-ohjelmaan lähtemiseen meillä oli ajatus siitä että meidän tarinassa on jotain minkä kuulemisesta joku voisi hyötyä. Olin itse aikaisemmin täysin tietämätön siitä suuresta joukosta nuoria miehiä jotka viettävät elämäänsä lähinnä netin ja energiajuomien parissa, ja ajattelin että ehkä muutkin ovat. Tämä nuorten miesten joukko asuttaa netin ”lautoja” ja pelailee keskenään erilaisia pelejä tietokoneillaan.He asuvat joko vanhempien kellarissa (okei, kärjistetysti) tai kuten Riku, omassa pienessä yksiössä, joka oli ainakin Rikun kohdalla sellaisessa kunnossa että kaatopaikka tulisi tavalliseen siisteystasoon tottuneelle ihmiselle ensimmäiseksi mieleen. Monesti he eivät käy töissä eivätkä opiskele, tai jos käyvätkin, niin se on aikalailla kaikki mitä he tekevät ulkomaailmassa. Kuvioon liittyy myös tietynlaista osittain (itseltäkin) piilotettua katkeroitumista maailmaa (ns. normoja) kohtaan. Olin vähän harmissani siitä että suurin osa lehtijutuista jotka meistä tehtiin eivät oikeastaan juurikaan keskittyneet olennaiseen. Onhan tästä aiheesta mediassakin puhuttu, mutta edelleen tuntuu että ongelman laajuutta ja syvyyttä ei oikein ole hoksattu.
Ei tarvita kauhistelua siitä miten mies voi päätyä tilanteeseen missä uskaltaa treffeille vasta puolen vuoden nettikeskustelun jälkeen, puolipakotettuna silloinkin, vaan tarvitaan pohdintaa siihen johtaneista syistä, ja etenkin siitä miten näihin syihin voisi tehokkaimmin puuttua. Tarvitaan rohkea tunnustus siitä että jokin on yhteiskunnassamme mennyt pieleen kun niinkin suuri joukko tavallisia, fiksuja, nuoria miehiä on kokenut parhaaksi tai ainoaksi vaihtoehdokseen jäädä hikikomeron turvaan osallistuen sosiaaliseen elämään ainoastaan netin välityksellä. Sen jälkeen tarvitaan napakka ja tehokas puuttuminen asiaan. En väitä itsekään välttämättä tietäväni tarkalleen mikä se ratkaisu on, mutta sen tiedän että on tyhmää ja lyhytnäköistä pitää tätä miesjoukkoa menetettyinä tapauksina. Olen pysäyttänyt yhden syöksykierteen, ja nähnyt kuinka ujosta ja syrjäytyneestä komeroonsa hautautuneesta kasvavien rahahuolien kanssa kamppailevasta kouluttamattomasta ja työttömästä yksinäisestä nuoresta miehestä voi kuoriutua ict-tutkinnon suorittanut nousujohteista uraa tekevä, hyvin toimeentuleva alansa ammattilainen ja unelma-aviomies. En kiellä etteikö se olisi vaatinut aika paljon kärsivällisyttä, mutta samalla se kertoo sen että potentiaali näistä miehistä ei ole kadonnut mihinkään. Syvällä sisimmässään moni heistä toivoo ihan tavallista elämää.
Tänään Talouselämän jutussa yhdistettiin miesten syrjäytyminen toiseen yhteiskunnalliseen ongelmaan eli syntyvyyden laskuun. Talouselämän jutussa kerrotaan että moni mies toivoisi jälkikasvua mutta ei koe siihen olevan mahdollisuutta. Vapaaehtoinenkin lapsettomuus on noussut, mutta vähäisemmissä määrin, eikä vapaaehtoinen lapsettomuus ole samalla tavalla ongelma. Ongelma on se tilanne jossa ihminen toivoo perhettä, mutta se ei jostain syystä ole mahdollista. On monia muitakin syitä miksi lastentekoa lykätään, taloudelliset, opiskeluun liittyvät jne., mutta on helppo kuvitella että komerossa piilossa normaalista arjesta (ehkä itseltäänkin) salaa haaveilevan miehen mahdollisuudet perheen perustamiseen ovat aika pienet. Miten siihen sitten on päädytty? Talouselämän juttu ehdottaa syyksi poikien huonoa koulumenestystä. Koulu on varmasti monella syynäkin, mutta tuskin pelkkä oppiminen siellä. Koulukiusaaminen on suuri ongelma, josta kyllä puhutaan joka puolella paljon, mutta käytännön tasolla monessa paikassa keinot siihen puuttumiseen ovat huonot tai niitä ei ole ollenkaan. Ehkä peruskoulujärjestelmämme kaipaa vielä kipeämmin uudistusta kuin sote-järjestelmämme?
Omalta osaltani voin kehoittaa kaikkia kumppania etsiviä naisia katsomaan uudestaan vaikkapa sitä samassa rapussa yksin asuvaa kumarassa kulkevaa poikaa joka ei uskalla katsoa silmiin kovin pitkään. Voisiko hänen kanssaan aloittaa keskustelun? Voisiko hänelle hymyillä? Ja ne jotka etsivät kumppania netistä mutta päätyvät aina samantyyppisten miesten kanssa treffeille, niiden jotka etsivät vain sitä yhtä asiaa ja katoavat seuraavana aamuna jonkun toisen perään… Löytyisikö sieltä treffipalstalta joku jonka kanssa keskustelu sujuisi, joku joka ei ehkä heti uskalla ehdottaa treffejä, ja tunnustaa ehkä ettei ole koskaan edes pitänyt tyttöä kädestä kiinni, joku jonka hylkäisit normaalisti juuri sen takia? Ehkä kannattaisi kuitenkin katsoa vähän pidemmälle, yrittää nähdä se potentiaali siellä kenties murtuneen ja ehkä kovetetunkin kuoren alla?
