Vuodenpyörä: Imbolc ja miten minä sen koen

Tänä vuonna ajattelin tehdä tänne blogiini postaussarjan Vuodenpyörän sapateista, eli niistä juhlista, joita vietämme perheessämme. Haluan myös avata omaa ajatustani aiheesta syvemmin niille joita se kiinnostaa. Vuodenpyörä on vanha tapa jäsentää aikaa vuodenaikojen kierron ja luonnon rytmien mukaan. Se rakentuu...

Sosiaali- ja terveyshallintotiedettä, maisteriksi!

Olen ikuinen opiskelija, ja viimeisen parin vuoden aikana opiskelin avoimessa yliopistossa ensin sosiaali- ja terveyshallintotieteen perusopinnot 25op, ja sitten sosiaalityön perusopinnot 25op. Tänä syksynä pääsin sitten aloittamaan sosiaali- ja terveyshallintotieteiden linjalla Itä-Suomen yliopistossa maisteriopinnot ihan tutkintoon tähdäten, ja niitä on...

Vuosi 2024

Latasin blogialustalle juuri 70 kuvaa vuodelta 2024. Oli haastavaa valita ensimmäinen kuva tähän etualalle, sillä vuoden ajalta löytyi niin paljon merkityksellisiä kuvia ja asioita. Valitsin kuitenkin kuvan syksyisestä Islannista Reykjanesin niemimaalta, sillä olihan pitkään haaveiltu Islannin reissu esikoistyttäreni kanssa yksi...

Äitiysliikuntaa: 8kk synnytyksen jälkeen

Kirjoittelin aiemmassa postauksessani melko tarkkaan siitä miten treenini edistyi ensimmäisten kahden kuukauden ajan, sekä siitä mitä asioita otin huomioon treeniä aloitellessa. Liikunnan aloittamisessa synnytyksen jälkeen ehkä juuri se alku onkin tärkein. Se, että rakentaa hyvän pohjan aloittamalla ihan niin lempeästi...

Äitiysliikuntaa: 2kk synnytyksen jälkeen

Koska aihe herättää valtavasti kiinnostusta, lupasin kirjoittaa vähän tarkemmin treenistäni näiden ensimmäisen kahden kuukauden ajalta synnytyksen jälkeen. Siihen millä tavalla liikunta kannattaa aloittaa synnytyksen jälkeen, vaikuttaa niin moni seikka että on mahdotonta antaa mitään yhtä tarkkaa ohjelmaa joka sitten toimisi...