Sain tänään VIHDOIN JA VIIMEIN varmistuksen neuvolaharjoittelupaikasta, joka on siis viimeinen opinto joka minulta puuttuu ennen valmistumista. Se toki on vasta elo-syyskuussa, joten valmistun syksyllä. Mutta siis valmistun joka tapauksessa, siltä se ehkä vihdoin alkaa näyttää… Ihan kiva ettei tarvitse kesää käyttää miettimällä mistä sen harjoittelupaikan sitten saisi, olihan se melkoinen show sen etsiminen!
Mutta se tuo sitten eteen sen kysymyksen mikä minulta kysytään harva se päivä. Mitäs sitten meinaat kun valmistut? Ja sehän vaihtuu joka ikinen päivä se vastaus. Tarvitseeko minun tietää?
Halusin lähteä opiskelemaan kätilöksi siksi koska halusin kätilön osaamisen. Kaikki siihen liittyvä kiinnosti minua, ja plussaa oli tietysti sairaanhoitajatutkinto, jonka olisin varmasti opiskellut vaikka en olisi kätilölinjalle päässytkään. Silloin kun me aloitimme opinnot syksyllä 2016, tilanne oli se että valmistuvasta luokasta muutamalla oli kätilön töitä ja suurin osa teki sairaanhoitajan sijaisuuksia. Kätilöille ei juuri ollut töitä, ja minua ei haitannut ajatus siitä että valmistuttuani päätyisin hyvin todennäköisesti työskentelemään sairaanhoitajana jossain. Halusin vain sen osaamisen mitä kätilön koulutus tarjosi, ihan vaikka omaksi huviksenikin, koska aihe kiinnosti. Lisäksi kätilöopintojen pituus on 4,5 vuotta ja minä en ole aina kovin pitkäjänteinen ihminen, joten en sen kummemmin edes ajatellut sitä että joskus ne opinnotkin päättyy, koska siihen tuntui olevan niin pitkä aika. Nyt kun se valmistuminen viimein häämöttää, työllisyystilanne sitten onkin aivan erilainen kuin silloin. Valmistuva luokka suorastaan revittiin töihin, ja nimenomaan kätilön töihin. Synnytyssaliinkin on päässeet kaikki halukkaat, ja edelleenkin on kesälle sijaisuuksia avoinna myös synnytyssaleissa. En oikeastaan osannut odottaa tätä.
Yksi asia on kuitenkin edelleen pysynyt, minä en halua vakituista työpaikkaa. Mieluiten tekisin 2-3kk pätkäsoppareita. En oikeastaan tiedä miksi, mutta minua kammottaa ajatus vakituisesta työpaikasta. Tiedän että sieltä voi myös irtisanoutua mutta silti. Vakituista työtä ei ole nyt tarjolla sen enempää kuin aiemminkaan, että sen puoleen minun ei tarvitse huolehtia että joku tuputtaisi minulle liian pitkiä sopimuksia… 😀 Seuraava kysymys on sitten missä haluan työskennellä. Mutta vaikka saisin valita ihan kaikista maailman työpaikoista niin en tiedä minkä valitsisin. Tuskin mitään kuitenkaan turhan pitkäksi aikaa.
Tässä vaiheessa alkaa varmaan jo olla aika selvää että olen melkoinen tuuliviiri joidenkin asioiden suhteen. Voisin hyvin mennä tekemään pätkän johonkin synnytyssaliin, mutta aivan yhtä hyvin minut saattaisi vuoden päästä löytää vetämästä ratsastusvaelluksia tunturissa, pyörittämästä ompelimoa kotityöhuoneella tai työskentelemästä sairaanhoitajana kaupunginsairaalan vuodeosastolta. Joka paikassa olisin yhtä onnellinen, ja lopulta kaipaisin yhtä paljon vaihtelua. Kätilöopintojen jälkeen olen miettinyt seksuaalineuvoja-koulutusta, imetyskouluttaja-koulutusta, äitiysliikuntavalmentaja-koulutusta, terveydenhoitajatutkintoa, terveystieteitä yliopistossa ja varmasti muutamaa muutakin. Jotkut varmasti toteutan, toiset jää miettimisen asteelle.
Yhteenvetona voisi sanoa että en tiedä yhtään mitä aion tehdä valmistumisen jälkeen, tai varsinkaan kuinka pitkään. Voin vastata tähän kysymykseen miljoonalla eri tavalla, ja kaikki vastaukset ovat yhtä tosia ja yhtä valheita. Oikea vastaus on se että vain aika oikeasti näyttää mihin päädyn, ja se on minulle ihan tosi fine. Kun pääsin peruskoulusta vuonna 2005 15-vuotiaana, muutin suoraan eräälle vaellustallille asumaan ja työskentelemään. Eräänä aamuna katselin pihatossa laiduntavaa hevoslaumaa mukaan lukien oma hevoseni, ja sain jonkunlaisen oivalluksen. Tämä on minun elämääni nyt, peruskoulu on takana ja minun ei ikinä tarvitse enää tehdä mitään mitä en oikeasti halua. Olin aika tunnollinen peruskoululainen ja kun se viimein päättyi, koin hyvin voimakkaasti päässeeni vapaaksi siitä että käytin päiväni tekemällä asioita jotka eivät juurikaan kiinnostaneet, ja ehkä se etten sen jälkeen enää ole halunnut luopua siitä vapaudesta teki minusta jollain tavalla aika lyhytjänteisen. Olen maininnut ennenkin että hevostenhoitajaopintojen ja kesken jääneen lukion lisäksi olen hakenut parturi-kampaajaksi mutta lähtenyt lipettiin kesken pääsykokeiden kun tajusin etten halua sinne, päässyt vaatesuunnittelijan ja -ompelijan tutkintoon mutta jättänyt saapumatta kouluun, opiskellut vuoden kokkikoulussa mutta lopettanut kesken, opiskellut puolisen vuotta maatalouslomittajan tutkintoa mutta jättänyt senkin kesken. Moni varmasti ehti jo ajatella ettei peruskoulun kympin tytöstä tule lopulta yhtään mitään hyvistä lähtökohdista huolimatta, mutta lähihoitajatutkinto oli viimein se minkä jaksoin opiskella loppuun. Ja nyt sitten tämä kätilö- ja sairaanhoitaja kaksoistutkinto näyttäisi tulevan valmiiksi asti. 😀 Salaa olen ehkä kuitenkin hieman jopa yllättynyt siitäkin… Jos en olisi tehnyt lasta opintojen väliin, voi olla että pitkäjänteisyyteni (tai siis se ettei sitä ole) ei olisi riittänyt, kuka tietää. Oli hyvä välillä tehdä jotain ihan muuta, kuten pyörittää ompelimoa ja hoitaa lasta kotona. Minun ongelmani ei ole koskaan ollut se etteikö minulla olisi päätä opiskella, mutta minä tylsistyn niin nopeasti… Myöskin jos mieheni ei olisi päinvastoin hyvin paikallaanpysyvää sorttia, en ehkä olisi malttanut pysyä Helsingissä tarpeeksi pitkään että olisin saanut opiskeltua loppuun.
Koska siis han sama pätee asuinpaikkoihinikin. Kotoa muuton jälkeen olen asunut Muoniossa, Kaustisella, Vihdissä, Joensuussa, Tampereella, Hämeenkyrössä ja nyt täällä Helsingissä. Pohjoisesta etelään ja lännestä itään siis. Asuinpaikan vaihto ei myöskään ole minulle mikään ongelma sillä en kasvata juuria. Ainoa mikä on minulla ollut aina pysyvämpää sorttia on parisuhteet. 😀
Joten, kun siis kerron mitä aion tehdä valmistuttuani, suhtaudu siihen suurella varauksella. 😀