Kun ompeluhulluus iski

Olen aina ollut käsityöihminen, mutta tähän kevääseen asti olen lähinnä istunut puikot kädessä. Olen toki aikoinani myös ommellut jonkun verran äitini koneilla, mutta ompelun harrastaminen ilman omaa konetta on hankalampaa. Kesäisin ei tee mieli kutoa, koska se ei vaan jotenkin sovi kuvioon, joten olen pitkään jo ajatellut että pitäisi keksiä käsitöitä myös kesälle.

Galleriastani tästä klikkaamalla löytyy kuvia kutomuksistani, ja sinne on tarkoitus lisätä myös ompelugalleria.

Tänä keväänä sitten kuulin että Oodi-kirjastossa on ilmaiseksi vuokrattavana ompelukoneita ja saumureita. Eli sinne voi ajanvarauksella mennä ompelemaan! Hienoa. Sitten päädyin jotain kautta Facebookin ompelusivuille ja löysin uskomattoman hienoja kankaita ja pakkohan niitä oli vähän tilata… Pioni-hulluus iski minuunkin.


Joten ei muuta kun varaamaan aikaa kirjastosta ja ompelemaan ensimmäisiä yritelmiä pitkään aikaan. En ole sen kummemmin opiskellut ompelua missään muualla kuin sen verran mitä peruskoulussa opetetaan, ja sitten katsonut äidin ompelemista ja saanut välillä lainata saumuria kotonaollessa. En kuitenkaan ollut koskenut ompelukoneeseen yli kymmeneen vuoteen, sillä ompelin edellisen kerran Yasminaa odottaessani 17-vuotiaana. Joten ompeluni on pääasiassa, miten sen nyt sanoisi, intuitiivista? 😀 Tiedän suunnilleen mitä kuuluu tehdä jotta kaavasta ja kankaasta syntyy vaate, mutta tekniikassa on taatusti hiomisen varaa… 😀

Tulihan niistä ihan kivoja, ja tietysti piti tilata vähän lisää kankaitakin. Tykkään tehdä saumurilla, ja yllä näkyvät vaatteet onkin ihan pelkkiä saumuriluomuksia. Tosin nyt olen niin rakastunut myös uuteen ompelukoneeseeni…

Jonkun kangastilauksen mukaan oli sitten sujautettu pieni esite Ommel-festareista, mikä sitten sinetöi tämän hulluuden räjähtämisen.

Ommel-festarit järjestettiin kesäkuun alussa Espoossa. Siellä osallistuin hartaasti odottamalleni kanttauskurssille ja kaskas, kankaiden ja kaavakirjojen lisäksi festareilta tarttuikin sitten mukaan kaksi uutta ystävää: PFAFF Ambition 620 ja PFAFF Hobbylock 2.5. Ompelukone ja saumuri siis. Kummitätini on käsityönopettaja ja olin hieman kysellyt häneltä jo etukäteen millainen kone kannattaisi hommata, itse kun en juuri tiedä niistä mitään ja olisin varmaan sortunut lopulta johonkin satasen markettikoneeseen… Olen siis jo pidempään pohtinut että ompelukone pitäisi ostaa, nyt vain sitten hommasin myös sen saumurin samalla. 😀

Näin sitten kävi että mieheni joutui raivaamaan tilaa työhuoneeseensa minun ompelupöytääni varten. Minun saumurini ja hänen tekniset laitteensa eivät varmaan ole parhaita ystäviä, saumuri kun pölyttää ja ne vempeleet taas eivät pidä pölystä, mutta toivottavasti yhteiselo sujuu.

Noin kuukauden päivät ovat PFAFFini siis istuskelleet siinä pöydälläni ja voi jepulis että vaatetta onkin syntynyt! Jälki ei ole lähelläkään täydellistä, mutta se paranee kokoajan ja olen pikkuhiljaa testaillut monenlaista uutta. Kaavoja on tullut haalittua myös runsaasti, enkä ole suostunut ostamaan Yasminallekaan yhtään kesävaatetta, vaan pelkkää kangasta josta on sitten yhdessä suunniteltu mitä hän haluaa. Myös lahjoja on syntynyt, ja tällä viikolla 2v synttäreitään viettävä kummityttöni saakin lahjaksi ihan vaan tädin vääntämiä vaatteita…

Seuraavaksi iso kasa kuvia näistä kuukauden aikana syntynestä ompeluksistani. Tarkoitus on laittaa nille myös oma kansio Käsityögalleriaan, saa nähdä koska ehdin tehdä sen. (Tehty!)

Mekko itselle ihanasta Nappinjan Villiruusut-kankaasta, kaava Hellinin Girl Trip-kaavakirjasta, hieman muokattuna.
Samistelumekko pikkuiselle.
Kesämekot ja caprilegginssit tytöille. Kankaat Nappinjalta.
Kesähuppari itselle. Kaava Jujunalta, hihoja ja resoreita muokattu pidemmiksi. Kangas Nappinjan Pionit, ohut joustocollege.
Housut itselle. Kaava piirretty itse ostohousuista, lahkeet lyhennetty ja vyötärö muokattu. Kankaana Nappinjan Pionit-trikoo.
Samisteluleggarit itselle ja Bettinalle. Kangas NuppuPrintCompanyn Sydäntalvi.
Huppari ja legginssit itselle. Kankaat Nappinjan Pionit-trikoo ja paksu joustocollege.
Itselle kotileggarit.
Itselle pusero. Viimeistelty ennen kaksoisneulan ostoa. 😀
Bettinan mekko ja rusettipanta. Kankaana Verson Puodin Pupujemma. Ihana!
Lisää mekkoja Bettinalle… Verson Puodin kettujemma.
Paksu joustocollegetakki Bettinalle. Kaava Ottobrelta.
Syksyksi paksu joustocollegeasu.
Yasminalle t-paita ja pipo. Kankaana Yasminan itse valitsema Pipoiksin Myytti.
Yasminan peplum-paita ja legginssit. Kankaina Yasminan valitsemat NuppuPrintCompanyn Pilvipuutarha ja Lumipallo.
Toinen peplumpaita Yasminalle.
Legginssit, sortsit ja pusero+panta Yasminalle. Kankaat Nappinjalta.
Ihka ensimmäinen tekemäni body! Verson Puodin Pupujemma kankaana.
Lisää bodyja! Vaaleanpunainen kangas Nappinjalta, sekä Verson Puodin bambijemma ja kettujemma.
Jumpsuitit Ottobren kaavalla ja Nappinjan kankailla.
Me oltiin Ommel-festareilla joka ikinen päivä, eri värisinä. 😀

Tässä ei ole vielä ihan kaikki tämän kuukauden ompelukset, koska en voi laittaa kuvia lahjaksi tekemistäni vaatteista ennen kun lahjansaajat ovat ne nähneet, mutta tästä jo varmasti näkee että sekä ompelukone että saumuri ovat hurisseet lähes joka päivä. 😀 Ja tämä on hauskaa! Kokoajan oppii uutta ja tulee parempaa jälkeä, ja lisäksi saa tehtyä juuri sellaisen kuin haluaa! En malta odottaa että uskallan tehdä itsellenikin vähän enemmän vaatetta, kunhan nämä raskauskilot on kokonaan karistettu. Varsinaisesti jäljellä ei ole enää kuin viitisen raskauskiloa (eli noin 15kg on tippunut! :O), mutta aikomus on pudottaa vielä muutama kaupan päälle. 😀

Kutomistakin olisi tiedossa sillä minulla on yksi tilaustyö tekemättä jonka pitäisi olla syksyllä valmis. Kutomisinspiraatiota kuitenkin vielä odottelen, sillä sitä ei näin kesällä tosiaan yleensä juurikaan ole… Ehkä jos tulisi jokunen kylmempi sadepäivä niin voisi uskotella itselleen että on jo syksy.

Siinä on oikealla myös pari Rikun valkkaamaa kangasta Eurokankaasta, ja kunhan tilaamani miesten kaavat Jujunalta saapuvat niin saadaan niistäkin jotain aikaiseksi!

Eiköhän ne kudelmatkin silti tehtyä saada, kunhan vain saan tartuttua puikkoihin. Langat odottelee jo valmiina. Sekin oli muuten mukava yllätys että Nappinjalta saa tilattua myös Dropsin lankoja! Alkuvuodesta kun menetin hermoni Adlibriksen sekoiluun ja lopetin tilaamasta sieltä enää yhtään mitään, niin onpa kiva että niitä voi nyt tilailla jatkossa sitten samassa paketissa kankaiden kanssa. Nimittäin Nappinjalta tulee varmasti kangasta tilattua jatkossakin!

Tulevaisuudessa blogissa varmasti lisää myös ompeluksiani. 🙂 Yritän silti olla tekemättä tästä pelkkää ompelublogia, ja sitä varmasti auttaa syksyllä taas jatkuvat kätilöopinnot.

Jaa julkaisu

This entry was posted in Yleinen.

8 comments

  1. Ompeluajasta haaveileva says:

    Super ihania nämä sinun omelukset.🥰 Minä olen niin tykästynyt noihin nappinjan pioni kankaisiin.

  2. Heidi says:

    Aivan ihania luomuksia!😍 Ovatko siis jotkut ommeltu pelkällä saumurilla? Tarkoitus olisi myös aloittaa ompeluharrastus mutta en ole oikein perillä siitä mitä kaikkea saumurilla voi tehdä ja mitä ei..

    • mona says:

      Kyllä jotkut voi tehdä ihan pelkällä saumurillakin, mutta moneen kyllä tarvitsee huolittelua varten myös ompelukonetta. Esimerkiksi hupparin ja baggyhousut voi tehdä pelkästään saumurilla. 🙂

  3. Raili says:

    Moikka, bongasin sivustoltasi noita pupujemma ja kettujemma mekkoja. Millä kaavalla olet mekot tehnyt?

  4. Mimosa says:

    Söpöjä vaatteita ja olet kyllä hyvä ompelija! Mä itse en enää kyllä koske Nappinjan tuotteisiin enää pitkälläkään tikulla, niin tökeröä käytöstä heidän taholtaan on ollut! Niillä on ihania pionikankaita, mut kauniita vastaavia löytyy kyllä muiltakin myyjiltä. Myivät puuvillakangasta, jossa ei pysy värit pesussa. Reklamaatioon vastasivat, että tästä on ollut maininta kankaan sivuilla, vaikkei kangas edes ollut niitä, jotka eivät kestä pesua. Palauttaa olis voinut jos ei olis pesty, mutta kuinka muuten olis selvinnyt ettei se kestä pesua, jos kangasta ei olis pesty. Miten tällainen ”luotettava ja korkealaatuisia tuotteita” myyvä kotimainen myyjä voi myydä kankaita, joita ei voi edes pestä…?

Vastaa käyttäjälle Raili Peruuta vastaus