Tänä vuonna ajattelin tehdä tänne blogiini postaussarjan Vuodenpyörän sapateista, eli niistä juhlista, joita vietämme perheessämme. Haluan myös avata omaa ajatustani aiheesta syvemmin niille joita se kiinnostaa.
Vuodenpyörä on vanha tapa jäsentää aikaa vuodenaikojen kierron ja luonnon rytmien mukaan. Se rakentuu kahdeksasta vuodenkierron juhlasta, sapatista, jotka seuraavat toisiaan auringonkierron ja vuodenaikojen mukaisesti. Nykyisen kalenterivuoden mukaisessa järjestyksessä ensimmäisenä on Imbolc, sitten Kevätpäiväntasaus eli Ostara, kevään kasvun juhla Beltane, Kesäpäivänseisaus Litha, sadonkorjuun alkuun liittyvä Lughnasadh, Syyspäiväntasaus Mabon, vuodenkierron päättävä viimeinen sadonkorjuujuhla Samhain ja nykyisessä kalenterissamme viimeisenä sen aloittava Talvipäivänseisaus Yule.
Vuodenpyörä ei ole pelkästään juhlakalenteri, vaan se on tapa elää luonnon mukana vuodenaikojen syklissä. Siihen liittyy pysähtyminen hetkeen havainnoimaan valon, luonnon ja oman sisäisen rytmin muutoksia. Vuodenpyörää seuratessa pysähdytään tietoisesti niihin kohtiin joissa muutos on ajankohtainen. Ei kalenterin sivuina, vaan syklisenä luonnollisena liikkeenä, jossa jokaisella vaiheella on oma luonteensa, oma tunnelmansa ja tehtävänsä. Vaikka sapateilla on jokseenkin vakiintuneet päivämäärät nykyisessä kalenterissamme, tärkeintä on etsiä oma yhteys luonnon syklin kanssa, tuntea se ja luonnon energia. Tämän vuoksi minusta myöskään juhlien nimet eivät sinällään ole merkityksellisiä, itse käytän pääosin noita luettelemiani kelttiläisiä nimiä, mutta niille löytyy myös muita vaihtoehtoja.
Vanhaan juurevaan luontoyhteyteen palaaminen ja Vuodenpyörän mukana kulkemisen ottaminen osaksi perheemme arkea on minulle tietoinen, vahva ja rakas valinta. Se on linjassa sen kanssa kuka olen ja mistä tulen. Olen kasvanut omasta näkökulmastani kaksinaisen arjen ympäröimänä. Yhtäältä sain tiukahkon kristillisen kasvatuksen, mutta kuitenkin kasvoin voimakkaan ja mystisen Lapin luonnon keskellä saamelaisen mytologian ympäröimänä. Tunsin luonnon energiat jo pienestä asti ja ajatukseni maailmasta olivat nykyisen ymmärrykseni mukaan hyvin pitkälti animistisia jo lapsena. Kuten voi ymmärtää, nämä riitelevät tietyllä tavalla keskenään, ja koin ristiriitaa sen suhteen minkä tunnen todelliseksi ja mitä minulle opetettiin. Olen siis ollut “muottiini sopimaton” lapsesta asti, mutta varsinaisesti matkani alkoi noin 10 vuotta sitten. Kun viimein rohkaistuin ja aloin ottaa askeleita omaa polkuani pitkin, löysin sanoja shamanistiselle ja animistiselle maailmankuvalleni ja minulle rakkaan vihreän noituuden (Klikkaa tästä Lehto ry:n sivuille jos termi ei ole tuttu.). Ne eivät tuntuneet vierailta tai uusilta, vaan pikemminkin muistamiselta, siltä kuin olisin viimein tullut kotiin. Vuodenpyörä tarjoaa minulle tilan elää feminiinistä energiasta nousevaa voimaa, luonnollista rytmiä, jossa intuitio, herkkyys ja juureva yhteys Äiti Maahan, luonnonhenkiin ja jumalattariin ovat keskiössä. Se on vahva elämänvalinta, jonka olen tehnyt itsenäisesti huolimatta siitä ettei se taustani vuoksi ole ollut se helpoin tie. Haluan kasvattaa myös lapseni samaan juurevaan yhteyteen ja vanhaan viisauteen. Tässä rytmissä tunnen olevani kotona.
Kalenterivuosi kulkee hieman eri tahtiin virallisen kalenterin kanssa, ja Imbolc ei ole Vuodenpyörän ensimmäinen juhla siinä mielessä, mutta aloitan postaussarjan silti siitä. Imbolc asettuu siihen kohtaan, jossa talvi on yhä vahvasti läsnä, etenkin pohjoisessa. Valo kuitenkin palaa pikkuhiljaa, päivät pitenevät ja lupaus keväästä on tunnettavissa. Jossain syvällä alkaa liike jota ei vielä näe, mutta jonka voi aistia.
Imbolcia pidetään perinteisesti valon ja uuden alun juhlana. Sen juuret ovat erityisesti kelttiläisessä perinteessä, jossa vuodenkierto oli tiiviisti sidoksissa luontoon, karjanhoitoon ja maan rytmeihin. Imbolc ajoittuu helmikuun alkuun, suunnilleen puoliväliin talvipäivänseisauksen ja kevätpäiväntasauksen väliin. Se merkitsi muinoin aikaa, jolloin ensimmäiset karitsat saattoivat syntyä. Elämä alkoi taas hiljalleen voittaa talven jälkeen. Imbolc yhdistetään usein Brigid-jumalattareen, joka on monimuotoinen hahmo kelttiläisessä mytologiassa. Brigid on tulen, runouden, parantamisen, synnytyksen ja kodin suojelija. Imbolcissa yhdistyvät valo ja lämpö, mutta myös suojeleminen, hoiva ja uuden elämän syntyminen. On siis myös helppo ymmärtää miksi Imbolc on kätilölle merkityksellinen juhla.
Myöhemmin kristillisessä perinteessä jumalatar Brigid sulautettiin Pyhään Brigidiin, ja Imbolcin aikaan alettiin viettää Kynttilänpäivää. Kuten monien muidenkin Vuodenpyörän sapattien kävi, juhlan ydin säilyi vaikka sen merkitys kristillistettiin.
Monin paikoin Imbolciin liittyi tapoja puhdistaa koti ja valmistella sitä kevättä varten. Se oli sekä käytännöllinen että symbolinen käännekohta kohti seuraavaa vuodenaikaa. Valmistettiin oljesta Brigidin ristejä ja ripustettiin niitä kotia suojelemaan, varastot tarkistettiin, siemenet käytiin läpi, tulevan viljelyskauden suunnitelmia alettiin tehdä. Ei vielä toiminnan aika, vaan valmistautumisen.
Nykyaikaan Imbolc on siirtynyt monin tavoin. Osalle se on uuspakanuuden tai wiccan juhla, osalle vuodenaikojen juhlistamista ilman uskonnollista kehystä, osalle vain hiljainen muistutus siitä, että lupaus keväästä on jo olemassa, vaikka maa on vielä jäässä. Sapattia voi siis viettää monella tavalla, suuresti juhlien tai pienemmin muistaen. Minä rakastan koristella talomme sapattiin sopivin värein jo siinä vaiheessa kun kerään edellisen sapatin koristeet pois. Samalla vien ajatusta kohti tulevaa sapattia ja sen merkityksiä ja energioita. Väreillä on perinteissä oma symboliikkansa. Tällä hetkellä meillä on kodissa valkoiset kynttilät, valkoisia kukkia ja ensimmäisiä kukkivia magnolian oksia. Valkoinen, kuten ensimmäiset kukat ja lumi, edustaa puhtautta ja odotusta. Juhlaan sopivat myös keltainen ja oranssi, tuli ja kirkas valo, jotka kuvaavat valon voimistumista, iloa ja lämmön lupausta. Jätän itse esimerkiksi Yulen aikaan ikkunoihin ripustamani aurinkoa symboloivat kuivatut sitrussiivut koristamaan vielä Imbolcin ajaksi.
Meidän perhe on viettänyt Vuodenpyörän juhlia jo usean vuoden ajan, joten näihin on muodostunut myös omia perinteitä. Tykkään usein pitää sapatteina kutsut kotonamme, mutta Imbolc tulee arjessa usein aika pian Yulen jälkeen, joten sitä on juhlittu monesti vähän rauhallisemmin vain oman perheen kesken. Leivon usein vehnäsämpylöitä, käymme ulkoilemassa, tarkkailemme ja kuuntelemme luontoa, käymme ehkä pulkkamäessä, luistelemassa tmv, ja palaamme sisälle syömään sämpylöitä juustojen ja kaakaon kanssa. Mielestäni myös laskiaispullat sopivat tähän hyvin. Tänä vuonna olen kutsunut meille myös sukua ja ystäviä. Valmistaudun usein Imbolciin myös talon siivouksella, jossa käyn erityisesti läpi sellaisia paikkoja joita harvemmin tulee käytyä läpi. Eilen siivosin esimerkiksi oman vaatekaappini ja tyhjensin käyttämättömiä ja rikkinäisiä vaatteita pois. Käytännöllistä mutta samalla myös symbolista.
Minulla on myös kotona makuuhuoneessamme lipasto, jonka päälle olen koonnut minulle merkityksellisiä asioita, joita vaihdan myös osittain Vuodenpyörän mukaan. Lipaston laatikot ovat täynnä kuivattuja yrttejä, eteerisiä öljyjä, kiviä, oksia, suitsuketikkuja, Tarot-kortteja, riimukiviä, sulkia, kynttilöitä, kirjoja ja muita magiatarvikkeita. Sitä voisi kutsua nykynoituuden perinteen mukaisesti kotialttariksi. Minulle se on merkityksellinen nurkkaus kotonani, johon välillä hiljennyn kokoamaan ajatuksiani, linjautumaan ja tunnustelemaan energioita. Lipaston yllä roikkuu Kaisa Parénin maalaus “Kokonainen elämä”, joka on minulle äärettömän tärkeä ja rakas maalaus. Se ei ole tilaustyö, vaan törmäsin siihen aikanaan Kaisan sivuilla, ja koin voimakkaan yhteyden siihen samantien. Koen sen kuvastavan juuri sitä miltä minusta tuntui kun lähdin kulkemaan omaa polkuani, jonka myötä tosiaan löysin kokonaisen elämäni viimeisen palasen.
Kuten talvi luonnossakin, Imbolc ei vaadi mitään näyttävää. Se on hiljainen kohta vuodessa, rauhallinen ja puhtaan valkoinen juhla. Muistutus siitä, että kasvu alkaa aina näkymättömästi. Ensin maan alla, ajatuksissa, tunteessa, jota ei vielä osaa nimetä. Imbolc on toivon alku. Ei vielä räiskyvän voimakkaan kevään, vaan hauraan ja varovaisen. Se opettaa kärsivällisyyttä. Sitä, että kaikkea ei tarvitse saada liikkeelle eikä valmiiksi heti. Riittää, että tunnistaa suunnan.