Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan?

Olen pohtinut lähiaikoina paljon sosiaalisia suhteita, etenkin perheitä ja sukuja monestakin syystä. Tietysti oma tuleva suuri askel elämässä, avioliitto, laittaa miettimään näitä asioita, mutta suoritan myös tällä hetkellä Voi hyvin-nimistä sosiaaliseen hyvinvointiin ja mielenterveyteen keskittyvää AMK:n kesäkurssia liittyen kätilöopintoihini, joten myös sitä kautta asia on ollut mielessä.

Olen pohtinut perheen ja suvun merkitystä elämässä yleisesti ottaen, sekä omalta kannaltani. Asun kaukana synnyinseudultani, joten välimatkaa sukuun on, eikä se ole enää muutenkaan kovin suuri. Osittain lähimmät sukulaiseni ovat myös muuttaneet ja levinneet ympäri Suomen. Fyysisesti matkaa siis on, mutta viekö se samalla mahdollisuuden myös henkiseen läheisyyteen, hyvään yhteyteen sukulaisten välillä?

Opintoihin liittyen on tullut luettua jonkin verran myös tieteellistä tekstiä aiheesta, ja selväähän tuntuu olevan että ihminen on laumaeläin, sosiaalinen otus joka tarvitsee toisia ihmisiä elämäänsä voidakseen hyvin. Vanha sanonta väittää myös veren olevan vettä sakeampaa. Tutkimukset tukevat tätä sanontaa, mutta se ei tietenkään ole koko totuus. Muodostamme elämämme aikana vahvoja siteitä myös ihmisiin jotka eivät ole meille sukua ja toisinaan sanotaan jopa että perhe on pahin.

Puolison löytäminen lienee suurin esimerkki ei-sukulaisuuteen perustuvasta läheisestä suhteesta. Se perustuu pariutumis- ja pesänrakennusviettiimme. Puolison mukana kuvioihin tulee myös hänen sukunsa, vaihteleva määrä uusia ihmisiä joista tulee osa elämäämme. Jos olemme onnekkaita, nämä ihmiset ottavat meidät avosylin vastaan ja pääsemme osaksi uutta yhteisöä, josta avioliiton myötä tulee myös toinen sukumme. Etenkin naisen kohdalla on perinteisesti ajateltu että hän liittyy miehensä sukuun, ja myös sukunimen vaihtaminen symboloi tätä. Nykyään saa toki pitää oman sukunimensä tai ottaa kaksoisnimen jos haluaa, eikä muutenkaan tällainen kenties hieman vanhanaikainen ajatus taida olla kovin voimissaan enää. Nykyaikana kun ihmiset elävät useimmiten yhdessä jo vuosia ennen avioliittoa, ei tahtomisen jälkeen käytännössä muutu mikään. Puolison suku on yleensä jo tuttua ja elämä monesti asettunut uomiinsa jo aikaisemmin.

Mikä merkitys avioliitolle sitten jää? Jos lasketaan pois kuviosta juridiset merkitykset, joihin en tässä nyt lähde syventymään sen tarkemmin, niin käsitys avioliiton merkityksestä nykyaikana tuntuu vaihtelevan ihmisten välillä suurestikin. Itse kuitenkin lukeudun niihin ihmisiin joille sen merkitys on edelleen hyvin suuri, eikä se rajoitu ainoastaan kahden ihmisen, avioparin, välille. Avioliiton solmiminen on yksi ihmisen elämän suurimmista virstanpylväistä kastejuhlien, rippijuhlien, ylioppilasjuhlien, valmistujaisten, hautajaisten ynnä muiden vastaavien sukujuhlien ohella. Kaikki nämä ovat erilaisten elämänvaiheiden päättymisiä ja alkuja, ja siihen on olemassa syy miksi näitä on totuttu viettämään perheen, suvun ja muiden läheisten ihmisten kanssa. Ihminen haluaa jakaa merkitykselliset tapahtumat elämässään niiden kanssa ketkä hänelle ovat tärkeimpiä. Asioiden jakaminen ja yhdessä iloitseminen (tai sureminen hautajaisten ollessa kyseessä) vahvistavat ihmisten välisiä suhteita, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja auttavat uuden elämänvaiheen aloittamisessa.

Suomi on pitkä maa ja joskus tuntuu että kun on muuttanut 1200km päähän kotiseudultaan, jää helposti vähän sivuun omasta suvustaan ja juuristaan. Lyhyemmätkin matkat vaikeuttavat läheisten säännöllistä näkemistä, ja trendi on kokoajan se että ihmiset muuttavat yhä enemmän töiden ja opiskelujen perässä pois synnyinseuduiltaan. Vaikka nykyinen teknologia mahdollistaa tiiviinkin yhteydenpidon kuvin, viestein ja puheluin erilaisten sosiaalisten medioiden kautta, niin etenkin tässä ajassa korostuu näiden yhdessä vietettävien juhlahetkien merkitys. On hieno asia että puolisoni suku asuu sen verran lähekkäin, että myös pienemmät juhlat voi viettää yhdessä. On ollut mukava huomata, että heidän sukunsa kokoontuu mielellään mahdollisuuksien mukaan yhteen myös tavallisiin synttäreihin sekä pienempien juhlapyhien viettoon. Olen aina kokenut itseni ja myös tyttäreni tervetulleiksi kaikkiin puolisoni sukujuhliin, ja se on ollut tavallaan jopa suuri positiivinen yllätys, ehkä johtuen aiemmista kokemuksistani. On mukava antaa myös lapselle tällaisia kokemuksia, joita hänen on hankalampi oman sukuni puolelta saada johtuen pitemmistä välimatkoista.

Välimatkojen ollessa pitkiä on keskityttävä ainoastaan suurempien elämäntapahtumien yhdessä juhlistamiseen. Meidän häistämme ei tule suuria, sinne on kutsuttu ainoastaan lähin suku ja lähimmät ystävät. Toki tavallaan myös koko Suomi Unelmahäiden kuvausten myötä, mutta sosiaaliselta kantilta katsottuna olemme kuitenkin rauhallisia ja ns. pienet piirit omaavia ihmisiä, jotka eivät halua häistänsä suurta häslinkiä. Läheisten paikallaolo on tärkein asia. Alttarilla luvataan tahtoa myötä- ja vastamäessä, luvataan se sille toiselle ja läsnäolevalle seurakunnalle. Läsnäoleva seurakunta on ne ihmiset jotka elämässä eniten merkitsevät, ja joiden edessä haluaa sen toisen virallisesti omakseen ottaa. Ei sen enempää eikä sen vähempää.

Laitoin tekstini otsikoksi niinikään vanhan ja kuluneen sanonnan. Lopetin sen kuitenkin kysymysmerkkiin sillä tätä sanontaa halusin pohtia vähän tarkemmin. Sanontahan koskee juuri tämän blogipohdinnan aihetta, eli ihmisten välisiä sosiaalisia suhteita. Siitä on myös olemassa muita versioita kuten tee toiselle niinkuin toivoisit itsellesi tehtävän jne. Kyynisesti muotoilin eilen mielessäni tähän sanontaan jatkoversion joka kuuluu: Jos metsä ei vastaa, lopeta huutaminen. Varmaan sen on jo joku muukin keksinyt. En kuitenkaan tiedä osaisinko lopulta toteuttaa elämässäni kovinkaan pitkälle näin kyynisiä näkemyksiä, vaikka joskus tuleekin eteen hetkiä joissa sekin vaikuttaa hyvältä vaihtoehdolta.

 

 

Vauvan viltti

Kuten mainitsin aikaisemmassa tekstissäni, pidän käsitöistä. Etenkin kutomisesta ja etenkin villasukkien kutomisesta. Virkkauskin sujuu kuitenkin jotenkuten, vaikka siinä en koe kovin hyvä olevani. Olen kuitenkin tehnyt villasukista jääneistä vajaista keristä sekä omalle lapselleni että siskontytölleni vauvana värikkäät viltit, joten nyt uuden siskonpojan tai -tytön ollessa kypsymässä täytyi minun tietysti tehdä taas viltti. 😀 Lankana on siis sukkalanka Seitsemän Veljestä, mikä on ehkä vauvanpeittoon hieman karkea, mutta kuitenkin lämmin ja menee hyvin etenkin päällimmäisenä peittona talvella, jolloin se ei ole suoraan vauvan iholla.

Tällä kertaa valitsin pohjaväriksi valkoisen, eli sillä liitän yhteen ja teen reunukset virkkaamiini värikkäisiin neliöihin.

Kun kaikki neliöt ovat saaneet reunuksensa, päättelen ne ja sen jälkeen silitän, jotta niitä on helpompi käsitellä yhteenliittämisvaiheessa.

Yhteenliittäminen tapahtuu myös virkkaamalla. Ensin täytyy tietysti tarkasti suunnitella väritilkkujen järjestys, jotta siitä tulee mahdollisimman sopusointuinen. En ole käyttänyt kahta kertaa samaa väriä, eli jokainen tilkku on omanvärisensä.

Sitten ne vaan virkataan yhteen. Alkutyön teen lattialla istuen jotta en tuhoa tilkkujen järjestystä tai liitä niitä vanhingossa yhteen väärinpäin tai jotenkin muuten hassusti.

Kun kaikki saumat on virkattu niin virkkaan vielä muutaman kierroksen ympäri koko viltin jotta reunasta tulee tasainen ja kaunis.

Sitten päättely ja silitys ja voilá!

Viltti on valmis!

Aikaahan tässä menee tietysti jonkun verran, mutta tilkkuja teen yleensä pikkuhiljaa. Alan tehdä niitä kun saan tietää uudesta tulokkaasta, ja yleensä siinä ehtii vielä hyvin saada viltin valmiiksi ilman kiirettä. Tosin yleensä en virkkaa enkä kudo kovinkaan paljon kesällä, mutta nyt oli poikkeustilanne, koska en koulujuttujen sun muiden lomassa ehtinyt saamaan vilttiä kokonaan valmiiksi keväällä. Tein välillä pikkusukkia aikamoisen kasan koska jatkuva tilkkujen virkkaus ei ole pidemmän päälle kovin kivaa pelkästään, joten siitä on pidettävä välillä taukoa. 😀

Häävalmistelut – mitä pitää vielä tehdä? osa 2

Jatketaan siis siitä mihin jäätiin. 🙂

Seuraavana listalla ovat sormukset. Ja voi että niiden kanssa onkin ollut päänvaivaa! Ensin mietittiin että olisi teetetty uniikit kappaleet, mutta sitten ei jotenkin osattu oikein kuitenkaan suunnitellakaan niitä, ja ongelma tuli eteen myös siinä että ne olisi pitänyt tilata hyvissä ajoin ennen heinäkuuta, jonka valimot kuulema ovat lomalla. Hylättiin sitten sen takia se ajatus. No sitten ollaan juostu läpi varmaan miljoonia kultasepänliikkeitä ja selattu nettiä tuntikausia valitessa sormusta… Vaihtoehdot on tällä hetkellä saatu rajattua muutamaan eniten miellyttävään, mutta nyt pitäisi vielä onnistua valitsemaan niiden väliltä se oikea.

Eikä muuten ole helppoa!

Jotenkin se pitäisi sopia yhteen kihlasormuksen kanssa, josta siis pidän erittäin paljon. Yhteensopivatkin niiden tulisi olla. Timantitkin olisi kivoja, vai olisiko? Olisiko 61 timanttia vai ei yhtään? Yksi iso?

Sitten eteen tuli vielä yksi täysin erilainen vaihtoehto, nimittäin Kalevalan Filigraani-sormukset. Mutta olisivatko ne kuitenkin jokapäiväisessä käytössä liian paksut ja jykevät? Lisäksi ottaisin ehkä yhden timantin sijaan mielummin useamman pienen timantin… Vai ottaisinko?

En ole varma missä vaiheessa kesää saamme lopulta valittua sormukset, mutta ihan niin simppeli juttu se ei selvästikään ole. 😀

 

Sitten listalla on hääauto ja muut kuljetukset. Tämä asia on osoittautunut niin ikään hieman haastavaksi junailla. Kun vihkiminen on keskustassa ja juhlat Porvoossa. Ensin pitäisi päästä kulkemaan meiltä sinne keskustaan ja sen jälkeen takaisin meille. Siitä sitten Haikkoon. Jonkunlainen yhteinen taksikuljetus ainakin keskustaan ja takaisin on luultavasti järjestettävä. Hääautoakin olemme miettineet, mutta siihenkään ei ole lopullista selvyyttä vielä tullut. Mahdollisesti kuljemme itsekin vain taksilla.

 

No sitten, sitten on morsian! Minulla ei ole ikinä ollut tekoripsiä, tekokynsiä tai pysyviä hiustenpidennyksiä. Nyt ne tulevat sitten kaikki! Kerrankos sitä. Joten ensimmäiseksi käyn laitattamassa hiustenpidennykset luottokampaajallani Tampereella asti, kukaan muu ei nimittäin saa lupaa lähestyä hiuksiani saksien tai väriaineiden kanssa. Olen käynyt samalla kampaajalla jo varmaan 7 vuoden ajan. Nyt tosin en ole tehnyt hiuksille mitään viimeiseen 1,5 vuoteen, eli ne ovat ennen pidennystenlaittoa täysin luonnontilassa. Klipsipidennyksiä olen toki käyttänyt silloin tällöin, mutta se ei taida olla ihan sama asia… Sen jälkeen on Kampin Q-hairissa koekampaus ja -meikki. Häitä edeltävällä viikolla käyn myös vielä laitattamassa kynnet sekä ripsipidennykset. Kynsiähän en voi töissäollessa pitää ollenkaan, joten senkään takia minulla ei ole pitkiä kynsiä tai tekokynsiä ikinä ollut. Saa nähdä miten pärjään niiden kanssa…

Hääyön alusasut ovat vielä ostamatta, en tiedä otanko kuvaajia mukaan sille reissulle. 😀

Morsiusneitojen mekot ovat saapuneet muuten viime viikolla ja ne näyttävät tältä:

Yläosan tyylissä on mukavasti pitsiä mitä omassakin mekossani sitten on. Kengät täytyisi ainakin omalle pikkuneidille vielä hommata.

Seuraavat kuvauspäivät ovat meillä jo tiedossa, ja silloin valitaan sulhasen asua ja kuvataan hänen työpaikallaan joku pätkä. Toisena päivänä lähdetään käymään Haikossa vähän katselemassa juhlatilaa ja sopimassa yksityiskohdista, ja sitten mennään tanssitunnille harjoittelemaan häävalssia. Minä en kertakaikkisesti osaa tanssia tippaakaan, joten siitä tulee luultavimmin oikein hyvää tv-viihdettä… 😀

 

Pläntilläkin ehditään ehkä käväsemään, nyt kun se alkaa jo pikkuhiljaa muotoutua ja näyttää siltä miltä kuuluukin.

 

Pikkuhiljaa penkit ovat taas löytämässä paikkaansa ja nyt toivotaan kovasti että sieltä alkaisi jotain sitten kasvaakin. Istutettu on vimmatusti ainakin!

Myös töitä on viime viikkoihin jonkin verran mahtunut, joskaan en ole ollut töissä läheskään joka päivä. En olisi mitenkään ehtinyt, nytkin tuntuu että saa viilettää joka päivä tuli hännän alla että ehtii tehdä kaiken mitä on tarkoitus… Hääjärjestelyiden lisäksi AMK:n kesäkurssit vievät ihan rutkasti aikaani. Siihen sitten tietysti kotityöt ja koirat ym päälle, niin kyllä sen ajan saa kulumaan.

Eilen otin itsekkäästi iltapäivän irtioton kaikesta pakollisesta puuhasta, kävin kirjastossa ja lainasin lempikirjailijani uuden kirjan jota en ole vielä lukenut ja hautauduin vilttien alle sohvalle lukemaan. Rakastan lukemista mutta enpä muista milloin olisi viimeksi ollut aikaa lukea kirjaa joka ei olisi ollut oppikirja!

Tahdin rauhoittumista ei ole tiedossa mutta ehkä sitä nyt jaksaa kun on kesä ja kaunis ilma. Siitä olen kuitenkin pitänyt huolen että olen ehtinyt salille ja lenkkeilemään aktiivisesti. Se on kuitenkin tärkeää oman hyvinvoinnin ja myöskin hääpuvun istumisen kannalta. 😉

 

 

 

 

Häävalmistelut – mitä pitää vielä tehdä? osa 1

Minulla on tällainen ihan paperinen versio siitä mitä kaikkea olisi syytä muistaa. 😀 En ole ihan varma onko siinä kuitenkaan kaikki mitä pitää tehdä, voi olla että siitä puuttuu jotain todella oleellista mitä en vain vielä ole huomannut…

Meillä ei ole varsinaista budjettia, joten sen takia kerään hinnat sitä mukaa kun selviää minkä verran mihinkin menee rahaa. Haluan kuitenkin loppujen lopuksi tietää paljonko rahaa meni. Naimisiin kuitenkin mennään vain kerran, joten sen verran käytetään rahaa kun tarve vaatii siihen että häät on omasta mielestä täydelliset! Toisin kuin jotkut ehkä luulevat, Unelmahäät, tai entinen Satuhäät, ei osallistu hääkustannuksiimme.

Kutsut on lähetetty jo hyvissä ajoin, koska hääpäivämme on keskiviikko, ja ihmisten on hyvä saada aikaa järjestää itselleen vapaapäivä. Arkipäivä valikoitui meille ihan sen takia että kun häitä alkaa suunnitella vasta helmikuussa, on turha enää kuvitella saavansa Tuomiokirkkoa seuraavan kesän lauantaille. Tuomiokirkon kuitenkin halusin ja vuorotyötä tekevänä se lauantai ei ole sen kummempi päivä kuin keskiviikkokaan, ja lomallahan Rikukin on. Häävieraiden oletin myös saavan pääosin vapaata, ja vaikka muutama onkin ilmoittanut ettei saa tai ei mahdollisesti tule saamaan niin suurimmalle osalle se ei ole osoittautunut ongelmaksi. Toki niiden muutaman takia harmittaa, mutta toisaalta olisihan niitä esteitä voinut olla myös viikonloppuina.

Kutsut askartelin osin itse, ja osin suunnittelin ja tilasin netistä. Mielestäni niistä tuli aika kivat, meidän näköiset, ja toivottavasti meidän häiden näköiset. Unelmahäissä niitä ei tulla näkemään koska oltiin jo postitettu ne ennen kun edes tiedettiin koko ohjelmasta. Askartelukohtaus olisi kyllä kelvannut heille mielellään kuvattavaksi, mutta ei voi mitään. 😀

Kutsuihin oli laitettu viimeiseksi vastauspäiväksi 31.5. mutta ikävä kyllä en ole vielä kuullut kaikista vieraista mitään. Suurin osa on jo ilmoittanut suuntaan tai toiseen, mutta osa vielä puuttuu… Häiden vierasmäärä tulee olemaan jossain 20 ja 30 välillä.

Juhlapaikka oli myös selkeä alusta asti, Haikon Kartanoon on päästävä juhlimaan! Siellä ollaan vietetty romanttisia viikonloppuja, ja siellä minua on myös kosittu. Sama parvekkeellinen sviitti on varattuna myös hääyötä varten. Se vain on niin ihana paikka!

 

Kesällä emme ole koskaan Kartanossa olleet, joten häiden aikaan tulee nähtyä myös se upea puutarha kesäloistossa! Siellä jää aina arki niin kauas…

 

Minä rakastan myös sitä että siellä voi laittautua illalliselle lähtiessä parhaimpiinsa, ilman että näyttää ylipukeutuneelta miljööseen nähden. Elämässä pitää olla välillä prinsessapäiviä!

Ja hääpäivä on tietysti prinsessapäivistä suurin. 😀

Meillä on varattuna Kartanon Romanov-sali juhlaamme varten, ja sinne tarjoiluna tulee kakkukahvit-tyyppinen menu, eli herkkuja ja pientä suolaista. Halusimme juhlasta pienen ja intiimin, ja kestoltaan kohtuullisen lyhyen, sillä meillä on tarkoitus vetäytyä aikaisessa vaiheessa huoneeseen rentoutumaan ja viettämään yhteistä aikaa avioparina. Tästä syystä juhlassa ei siis tarjota ruokaa, mutta olemme suositelleet vieraillemme yöpymistä Haikossa ja loistavassa ravintolassa illastamista juhlamme jälkeen mikäli haluavat. Aamulla myöhäisen huoneenluovutuksen ansiosta ehdimme vielä käydä kylpylässä ja ehkä jossain mukavassa spa-hoidossa ja lounaalla ennen häämatkalle lähtöä.

Hääkakku ja menu on siis valittu ja suunniteltu yhdessä Haikon edustajien kanssa, mutta vierasmäärä varmistetaan myöhemmin. Alkumaljana on alkoholitonta kuohuvaa, eikä juhlassa muutenkaan ole alkoholia tarjolla koska emme sitä itsekään käytä.

En halunnut juhlan järjestämisestä mitään suurempaa stressiä, enkä halunnut joutua metsästämään ja askartelemaan koristeita ja väriteemaa ja sitä ja tätä ympäri maailmaa. Tämänkin takia Kartano tarjoaa loistavat puitteet häille. Kartano on koriste jo itsessään, ja tarjottavat ynnä muu tulevat samasta paikasta, kaikki valmiina! Toive on että hääjuhla on tyylikäs ja näyttävä, mutta intiimi ja rauhallinen.

 

Kirkko on siis varattu, mutta pappia metsästämme edelleen. Sopivan löytyminen on osoittautunut hankalammaksi kun voisi olettaa, sillä itselläni on jotain kriteerejä jotka vihkijän pitäisi mielellään täyttää… Ei niistä sen enempää, mutta toivottavasti sopiva jo pian löytyisi, niin voisi lopettaa siitäkin stressaamisen.

Hääpuku on myös valittu jo ennen Unelmahäihin lähtemistä, joten he eivät päässeet valitsemista ja sovituksiakaan kuvailemaan. Olimme äitini kanssa Niinattaressa sovittamassa pukuja, ja tuntui että sovitin päälleni sataa eri pukua. Olin jo etukäteen katsellut netistä sen sopivan, mutta sitten heillä ei ollut sitä siellä sovitettavaksi, joten sovitin muita ja löysinkin vielä upeamman…!

Tämän enempää en voi tietenkään puvusta paljastaa vielä tässä vaiheessa, mutta se on kyllä upein puku jonka olen ikinä päälleni pukenut! Huvittavaa oli se että kun sovitellessa pukuja lopulta oli jäljellä kaksi mieleisintä, niin hääliikkeen myyjä huvittuneena sanoi että toinen on valittu vuoden 2016 upeimmaksi hääpuvuksi ja toinen on vuoden 2017 voittaja, eli minun makuni on kyllä ajantasalla. 😀 Molemmat upeita Morileen luomuksia, joista valitsin lopulta itseäni enemmän miellyttävän.

Puvusta oli sovitettavana useampi numero liian iso puku, joten se meni tilaukseen. Haluan myös muutaman pienen muutoksen pukuun, kuten se että siihen tulee nyöritys taakse, ja tästä syystä tilattiin oikeastaan numeroa liian pieni puku, tai mitä myyjät arvioivat että olisi jo vähän liian pieni. Silloin kuulema nyörityksen saa helpoiten tehtyä. Toivottavasti puku jo pian tulisi, koska tietenkin stressaan ettei se ehdi ajoissa vaikka myymälän omistaja on pyhästi luvannut tehdä kaikkensa että puku ehtii… Siinä nimittäin oli pientä sekaannusta ja puvun piti tulla jo aiemmin, mutta ei vielä tullutkaan… Ensimmäisen ompelimoajan piti olla jo viime kuun lopulla, mutta saa nyt nähdä koska sinne pääsen.

Hääkengätkin ehdin Stockmannin häämyymälästä käydä valitsemassa ennen ohjelmaan lähtemistä, joten sitäkään ei nähdä ohjelmassa. Ihanat kengät ne ovatkin! Pitsikoristelu sopii kivasti mekkoon ja jalassa kenkä on aivan ihana!

Morsiuskimppua käytiin siis suunnittelemassa kuvaajat mukana Kampin Kaivokukassa. Siellä meille kimpun tekee se lapsuuden kirjekaverini. Ja orkideoista. Morsiuskimppuun tulee yksinomaan orkideaa, johon rakastuin totaalisesti ylläolevan kukan myötä. Sain sen pari vuotta sitten kun jätin maailman ihanimman työpaikan ja maailman ihanimmat työkaverit Hämeenkyrön terveyskeskuksen vuodeosastoilla, ja muutin rakkauden perässä tänne Helsinkiin. Olen onnistunut pitämään kukan hengissä, mutta kukkinut se ei sen koommin ole. Morsiuskimpussani kuitenkin tulee kukkimaan vaaleanpunaisia ja valkoisia orkideankukkia. 🙂 Kimpusta tulee niin sanottu valuva malli.

Pieni kimppu tulee myös kaasolle, kahdelle morsiustytölle sekä tietysti yksi kukka sulhasen rintaan.

Häiden kuvaus hoituu tietysti Filmaattisten puolesta, joten sitä ei tarvitse sen kummemmin miettiä enää. Varsinaiset potrettikuvat on vielä miettimättä, en tiedä tarvitsemmeko sitä varten vielä oman kuvaajan hääpaikalle, mutta siitä pitää ottaa selvää.

Tässä siis ensimmäisen paperin tehtävät. Koska tästä tulisi muuten aivan älyttömän pitkä, niin jätän listan loppupään seuraavaan postaukseen.

 

 

Eka kuvauspäivä

Eilen tavattiin ekaa kertaa ohjaaja ja yksi kuvaaja. Kuvauspäivä alkoi aamulla 10:30 ja valmiita oltiin 17 aikoihin. Samaan päivään oli laitettu monia kuvauskohteita, jotka suurin osa oli ihan meidän kotoa vaan. Oli se kyllä aika jännittävä juttu, tuntui että heti kun kuvaaja laittoi kameran päälle niin ei osannutkaan enää puhua normaalisti yhtään mitään! 😀 Ohjaaja sanoi että eka päivä kannattaa ottaa vähän lämmittelyn kannalta, ja myöhemmin kameroihin tulee tottumaan. Lopulta hääpäivänä niitä ei pitäisi kuulema edes huomata. Saapa nähdä…

Käytiin myös kuvailemassa meidän ”pläntillä”, eli viljelyspalstallamme. Se on tässä vaiheessa kesää vielä alkutekijöissä, mutta ehkä me siellä kesän mittaan saadaan jotain jo kasvamaankin. Kuviin saatiin myös meidän plänttikaveri, naakka joka on niin rohkea että tulee hakemaan madon vaikka kädestä kun sitä sille ojentaa.

Koirat pääsivät tietty kuvattaviksi heti alusta alkaen, ja yrittivät tapansa mukaan varastaa koko showta itselleen. Pinjalla oli juuri edeltävänä päivänä hammasleikkaus. Siltä poistettiin irtoamattomat maitokulmurit ylhäältä eläinlääkärissä, mutta se ei kyllä tuntunut neidin menoa hidastavan tippaakaan… Saatiin kuviin myös koiran lääkisteminen ja pieni lenkki pihalla. Tarkoitus oli myös kuvata meidän näyttelytreeniä Pinjan kanssa, mutta en sitten alkanut rasittaa neitiä kun on vielä toipilas, joten se jäi sitten myöhempään. Ronja oli yllättävän rauhallinen, en tiedä jäikö se taka-alalle vahtiakseen Pinjaa vai mistä syystä, mutta se vietti pitkiä aikoja lähinnä katselllen jostain.

Kotona kuvattiin myös meidän ruuanlaittoa, tai ehkä enemmänkin Rikun. Meillä on viikossa monia tiettyjä rutiineita, ja yksi niistä on perjantainen salaattipäivä. Perjantaisen siivouksen jälkeen Riku tekee illalla salaatin, joka on erinomaista! Tällä kertaa siirrettiin se tarkoituksella tähän lauantai aamupäivään, jotta saavat sen ohjelmaan. Ei ihan niin tapojemme orjia olla sitten kuitenkaan. 😀

Keskustassa käytiin suunnittelemassa morsiuskimppua ja muuta kukitusta häihin. Haikkoon ei lähdetä itse kukkia viemään, luotan heidän koristelevan tilan parhaaksi näkemällään tavalla. Se on ihan koristelemattakin sen verran komea paikka että riittää! Morsiuskimpun suunnittelulle oli varattu aika Kampin Kaivokukkaan, ja siellä oli floristi jolle kerroimme toiveemme. Tai enemmänkin minä kerroin, koska minulla oli selkeä visio kimpusta. Pääsen näkemään kimpun edellisenä päivänä, hieno juttu! Siihen ehtii siis tehdä vielä muutoksia mikäli on jotain mikä ei miellytä. Luotan kyllä että floristi osaa hommansa. Pienet kimput tulee myös morsiusneidoille ja kaasolleni. Kimpun suunnittelun jälkeen kävi ilmi hassu sattumus kun floristi tuli juttelemaan meille vielä uudelleen. Hän paljastui minun lapsuuden kirjekaverikseni! Nimeni on kuitenkin sen verran erikoinen että aikaa sähköpostilla varatessa se oli hänestä kuulostanut liian tutulta… Todella hassu juttu. 😀 Se keskustelu ei tainnut enää tallentua kameraan, mutta todentotta, minun pienestä osoitekirjasta löytyi hänen silloinen osoitteensä vieläkin. Suomi on todella pieni maa, sen olen todennut ennenkin… Harrastin lapsena kirjeenvaihtoa melko ahkerastikin ja minulla oli useampia kirjekavereita, jotkut pidempiaikaisia ja jotkut lyhyemmän ajan.

Oli kyllä erikoinen kokemus olla keskellä Kampin kauppakeskusta kuvaajan ja ohjaajan kanssa. Kaikkia ohikulkijoita tuntui kiinnostavan mitä tapahtuu! Saimme paljon pitkiä katseita.

 

Olen tässä viimeisen muutaman viikon aikana harjoitellut itsekseni Youtuben tutorial-videoiden avulla fiftarimeikkiä ja -kampauksia. 😀 Välillä onnistuu paremmin, välillä huonommin. Jonkunlaisen fiftarimeikin teen joka aamu ihan vaan että se alkaisi sujumaan, ja oli minulla eilenkin kuvauksissa sitten vähän sinne päin tyyliä… Hieman jännittää miltä se näyttää kamerassa, koska en ole kuitenkaan vielä mikään erityisen taitava… Lisäksi jouduttiin vaihtelemaan useasti päivän aikana vaatteita ja säätämään meikkiä. En tavallisesti näytä samalta kuopiessani maata pläntillä kuin tehdessäni kukkaostoksia keskustassa! Eniten kuitenkin toivon että kamera ei tuo minulle niitä väitettyä viittä lisäkiloa… Kuinka pinnallista!

Ehdinpä viime viikolla käväsemaan Porvoossakin. 🙂 Porvoo on ihana paikka jonne päin haluamme pikkuhiljaa valua… Siksi olin Porvoon kaupunginsairaalassa työhaastattelussa, ja pääsin sinnekin tekemään keikkaa. Minähän en siis lopulta ottanut kesäksi mitään kokoaikaista kesätyötä. Ajattelin keskittyä häiden järjestelyyn, vähän lomailla siinä sivussa ja tehdä ihan vaan keikkaa. Minulla on kuitenkin niin paljon keikkapaikkoja että saisin halutessani olla töissä vaikka joka päivä. Porvoosta halusin kuitenkin lisää keikkapaikkoja ihan vaan siksi että meillä on toiveissa sinne muutto joskus tulevaisuudessa, ja ehkä on hyvä jos on jo hieman jalkaa oven välissä. Teen siis keikkaa eri sairaaloiden ja terveyskeskusten vuodeosastoille, tässä vaiheessa vielä lähihoitajan nimikkeellä, mutta heti kun opintopisteitä tulee riittävästi saan myös sairaanhoitajan sijaisuuksia.

Lupasin ohjaajalle että kyselen pääsisivätkö johonkin työpaikoistani kuvaamaan jonkun pikkupätkän, mutta veikkaan kyllä että se ei onnistu… Saa nähdä.

 

Arjestamme ja harrastuksistamme myös kuvausten aikana kyseltiin, ja koitimme jännityksestä huolimatta vastailla mahdollisimman normaalisti… Vaikka kyllä meistä taatusti tulee näkymään se että välillä nauratti, välillä tuli katsottua kameraan, välillä tuli vastattua suoraan kysymykseen ja ohjaaja joutui huomauttamaan että on vastattava kokonaisilla lauseilla koska kysymykset eivät kuulu valmiissa ohjelmassa. Ehkä me saatiin jotain kerrottua kumminkin. Meidän arkihan on aika rauhallista, siis kotonaolo. Muutenhan välillä tuntuu että ei ehdi edes hengähtää kun jo pitäisi lentää seuraavaan paikkaan… Opiskelut, työt, harrastukset, perhe-elämä… Tämä viikko on ainakin ollut yhtä juoksemista ja asioiden järjestelyä vaikken edes ollut itse töissä kuin kolme päivää! Minulla on tietysti myös kesäopinnot verkossa, joten niihinkin on mennyt aikaa. Ja sitten kaikki muu, koko viikko on lennetty! Mutta ei siinä mitään, joskus se on sellaista.

Me ollaan aika tiivis pari, kaikki mahdollinen vapaa-aika ollaan yhdessä ja tehdään melkein kaikki asiat yhdessä. Harrastukset ovat sinänsä erilaiset, että Rikulla ne on kokkauksen lisäksi näitä tietokone ja elektroniikkajuttuja joista en itse sen kummemmin ymmärrä, ja minulla ne ovat koirat ja liikunnalliset harrastukset ja ehkä hieman sisustus. Yhdessä kumminkin käydään lenkeillä, metsästetään pokemoneja. Ja kai se plänttikin on harrastus. Ulkona me käydään lähinnä katselemassa elokuvia ja syömässä hyvin, tai sitten varataan joku hemmotteluloma jostain kylpylästä jossa pääsee oikein kunnolla irti arjesta. Matkustelu sen kummemmin ei taida kiinnostaa kumpaakaan, pysytellään mielummin täällä Suomessa. Baareissa roikkuminen ei kiinnosta senkään vertaa. 😀

Talvisin minä harrastan myös kutomista, erittäin ahkerastikin, ja se jäi kyllä kuvauksissa mainitsematta. Riku kyllä mainitsee yhdessä välissä että kun hän kokkailee niin minä katselen televisiota, mutta jättää sanomatta että minulla on aina puikot kädessä. 😀 Kesällä kun ei ehdi hirveästi televisiota katsella, niin onneksi on tallentava Elisa Viihde niin talvella saa sitten katsella kesänkin ohjelmat ja kutoa kutoa kutoa…

 

Toivottavasti tästä arki-osiosta kuitenkin tulee sitten edes jotenkin meidän näköinen, kaikesta jännityksestä huolimatta. Se vähän harmittaa kun ollaan keskenämme hyvin läheisiä ja halaillaan ja kosketellaan toisiamme paljon, mutta jotenkin sitä kameran edessä alkaa pakostikin käyttäytyä vähän toisella tavalla, vaikka pitäisi kai yrittää tuoda esiin sitä ihan meidän tavallista arkea… Mutta ehkä sekin siitä sitten kun kamerat ja kameramiehet alkavat tulla tutummiksi, eikä kuvaustilanteet ole ihan niin järjestettyjä. 🙂

Kunnon kesää odotellessa! 🙂