Miksi minä rakastan sinua

Kuten mainitsinkin meidän alkutarinasta kertovassa postauksessani, matka tähän ei ollut kasvumatka vain Rikulle, vaan myös minulle. Jo nuoresta pitäen olin piirtänyt itselleni selkeän ja yksityiskohtaisen kuvan tulevaisuudestani, ja tutustuessani Rikuun olin itsekin eräänlaisessa tyhjiötilassa. Olin muuttanut vastikään pois ex-mieheni luota, peruttuamme muutama vuosi aiemmin häät noin kahta viikkoa ennen h-hetkeä. Asiat eivät siis olleetkaan menneet niin kuin olin ajatellut, ja se oli ensimmäinen kerta elämässäni. Joskin olin toki vielä kohtalaisen nuorikin silloin. Olin kuitenkiin päättänyt että toista kertaa en häiden järjestelemiseen ala, toista hääpukua en hommaa ja toisia hääkutsuja en ikinä lähetä. Toki entinen suhteeni oli häiden alla jo sellaisessa tilassa että järjestely ei suuremmin kiinnostanut enää silloinkaan. Olin ehkä jonkunlaisessa shokkitilassa enkä tiennyt mitä muutakaan olisin tehnyt. Onneksi peli saatiin vihellettyä poikki ja lähdin tyttäreni kanssa Lappiin koko kesäksi. Palasin kyllä takaisin ex-mieheni luo vielä reiluksi vuodeksi, mutta yhteen emme enää palanneet. Arki sujui enkä oikeastaan enää uskaltanutkaan lähteä, koska sain niin paljon kuulla etten pärjäisi kuitenkaan. En kuitenkaan lähde sen kummemmin erittelemään eroon johtaneita syitä nyt tässä.

Lähihoitajaopinnot voi ottaa joko tosissaan tai sitten ne voi hiihdellä läpi miten sattuu. (Ikävä kyllä) Minä otin kuitenkin ne tosissani, löysin oman alani ja ammatillisen itsevarmuuden myötä myös taloudellisen itsevarmuuden ja itsenäisyyden. Lähihoitajan palkka ei ole järkyttävän suuri, mutta sillä pärjää ihan hyvin. Haaveissa oli toki jo silloin jatko-opinnot, sairaanhoitajuus ja vielä kauempana haaveissa siintävä kätilöys. Mutta koen lähihoitajakoulussa kasvaneeni ihmisenä hurjan paljon, ja saaneeni myös siviilielämääni mukaani paljon sellaisia eväitä joita ilman en olisi tässä nyt. Siinä mielessä lh-koulutusta vähätellään turhaan. Suuren kiitoksen niin ammatillisesta kuin muustakin kasvusta ansaitsee myös Hämeenkyrön terveyskeskuksen vuodeosaston työyhteisö, paikka jonka koin kodikseni paljon enemmän kun minkään muun vuosiin. Lähihoitajakoulussa tapasin myös tärkeän uuden ystävän, josta myöhemmin tuli myös työkaverini. Upea vahva nainen, jonka kanssa koimme yhdessä erot, ex-miestemme luota poismuutot, lähihoitaja-opinnot, valmistumiset, hankalat suhteet ja työt. Jännää miten samoja ratoja elämämme pitkään kulkikaan.

Lapsuuteni oli hyvä. Äitini oli pääosan elämästäni sekä äiti että isä, mutta hän onnistui siinä tehtävässä niin hyvin, että en koe sen koskaan vaikuttaneen minuun mitenkään negatiivisesti. Olen aina saanut kaiken tarvitsemani ja enemmänkin. Olen kasvanut rakkauden täyteisessä tiukkojen rajojen kodissa siskoni ja äitini kanssa, isovanhempien tarjotessa naapurista melkein kuin toisen kodin. Meidät on kasvatettu vahvassa kristillisessä uskossa, pienessä kylässä Lapin erämaiden keskellä. Rakastan kotiani ja synnyinseutuani ja sieltä poismuutto oli aikoinaan tilanteen sanelema pakko eikä itseisarvo niinkuin ehkä monille muille. Tärkeimpiä arvoja elämässäni ovat aina olleet rakkaus, luonto ja eläimet. Muutin 15-vuotiaana oman hevoseni kanssa Kaustiselle opiskelemaan Kaustisen Raviopistoon hevosenhoitajaksi. Hevoset olivat intohimoni, ja huolimatta yli ysin keskiarvosta päättötodistuksessani, minua ei kiinnostanut mikään muu.

Koulu jäi kesken kun muutin ex-mieheni työn perässä ympäriinsä. Välillä olin töissä samoilla talleilla kuin hänkin, mutta yhden keskenmenon jälkeen tultuani uudelleen raskaaksi en uskaltanut enää mennä tekemään rankkaa fyysistä työtä. Jäin kotiin, ja nautin useamman vuoden kotiäitiydestä. Se oli minulle luontevaa ja helppoa, olen aina ollut hoivaajatyyppiä enkä kaivannut elämääni muuta kuin lapsen, eläimet ja kodin. Kokeilin seuraavaksi kokkiopintoja, mutta ne eivät oikein olleet minun juttuni joten kun sain Niemisen Tonilta tarjouksen hevostenhoitajan paikasta, otin sen. Työskentelin tallilla noin vuoden. Häiden perumisen jälkeen päätin että on opiskeltava jotain mistä maksetaan palkkaa jolla voi elää, ja ajattelin lähihoitajuutta päiväkotiin suuntautuen. Sain työkkäristä työhöntutustumispaikkoja ja päädyin valitsemaan niistä kuitenkin sen mikä vähiten vaikutti siltä että pystyisin tehdä sitä työkseni, eli terveyskeskuksen vuodeosaston hoiva-apulaisen paikan. Ajattelin että jos selviän siitä niin voin varmaan hakea lh-kouluun. En tiedä oliko kyse enemmän hienosta työyhteisöstä vai minulle sopivasta työstä mutta viihdyin siellä ensihetkestä asti. Hoivaaja, hoitaja, sehän minä olin aina ollut.

Postauksen otsikko on miksi minä rakastan sinua, ja se viittaa tietenkin Rikuun. Koin kuitenkin että ellei tiedä edellämainittuja asioita minusta, voi olla hankala ymmärtää seuraavia asioita.

Minulta on ehkä jäänyt puuttumaan kuva siitä mitä parisuhde voi parhaimmillaan olla. Muistan melko pienestä asti ihmetelleeni ja ihailleeni sitä erityistä kemiaa minkä olen vuosikymmenien ajan aistinut kummitätini ja -setäni välillä aina kun heidät tapaa yhdessä. Olen kokenut sen jonain sellaisena poikkeuksellisena, josta en ole oikein saanut otetta. Ex-mieheni valitsin sellaisilla kriteereillä jotka tunsin ja joista sain otteen, niin sanoakseni. Kunnollinen mies joka ei ryyppää, joka käy töissä ja ansaitsee elantonsa, haluaa lapsia ja kykenee elättämään ne, ehdottomasti minua vanhempi, pitää hevosista ja eläimistä ja omaa samantyyppiset elämänarvot. Arki sujuikin hyvin vuosia. Minä tein omat hommani kotona, hän omansa muualla. Minä hoidin kodin ja lapsen pääosin vielä siinäkin vaiheessa kun kävin myös töissä, enkä nähnyt siinä mitään kummallista. Jaoimme arjen, mutta emme sen syvällisempää. Mutta en muuta osannut kaivatakaan. Mielessäni mies ja nainen saattoivat jakaa kodin ja arjen mutta syvällisempää yhteyttä en osannut oikein ajatellakaan.

Alkuun kun juttelimme Rikun kanssa netissä, hän saattoi luontevasti siirtää keskustelun moniin aiheisiin joista en ollut kuvitellutkaan ikinä puhuvani kenenkään kanssa, ehkä korkeintaan parhaiden kavereiden, mutta ei nyt sentään kenenkään miehen! Kesti pitkään ennen kuin totuin siihen. Vielä kauemmin kesti tottua siihen että tavatessamme hän availi ovat, ei antanut minun kantaa mitään, nostaa tippuneita tavaroita tai muuta vastaavaa. Kaikkivaltainen herrasmiesmäisyys ja jopa ritarillisuus oli jotenkin kuin henkäys jostain vanhasta elokuvasta. Positiivinen henkäys minulle, kuten taustastani voi ehkä päätellä. Ajatuksissani miehet ovat kuitenkin aina olleet kuin vierasta lajia, laji jonka kanssa eletään rinnakkain mutta ei varsinaisesti yhdessä. Olen kasvanut naisten keskellä. Riku muutti käsitykseni tästä pikkuhiljaa tulemalla itsepintaisesti niin lähelle että oli pakko päästää sisään. Fyysiset tapaamiset olivat hänelle vaikeita, mutta henkisesti hän osasi avautua paljon minua paremmin. Hän on minulle läheisempi kuin kukaan koskaan, ja nyt vasta ymmärrän että niinhän sen kuuluukin olla.

Yllätykset jatkuivat yhteiselämässä. Jaksan edelleen ihmetellä niitä hetkiä kun tulemme kotiin ja koira on hajottanut roskakorin tai repinyt maton tmv. ja Riku ei oleta että sen siivoaminen on yksin minun asiani. Ja perjantaisia siivouspäiviä jotka eivät ole ainoastaan minun vastuullani. Ja sitä että hän vie itse pyykit koriin. Ja sitä että hän ei sotke vessaa. Ja sitä että hän ei jätä kaappien ovia auki. Ja sitä että hän ei jätä ruokia pöydälle mätänemään. Ja sitä että hän tekee ruokaa. Ja sitä että hän ei jätä likaisia astioita ympäri taloa. Ja sitä että hän ruokkii koiria oma-aloitteisesti. Ja sitä että hän ei tule sohvalle istumaan paskaisissa vaatteissa. Ja sitä että hän ei kävele kuraisilla kengillä talon läpi. Ja sitä että hänellä on aikaa minulle. Ja sitä että hän haluaa että hänellä on aikaa minulle. Ja sitä että hän näyttää tunteensa avoimesti. Ja sitä että halailu ja läheisyys kuuluu päivittäiseen elämään. Ja sitä että me mahdumme nukkumaan 120cm leveään sänkyyn ilman että on ahdasta. Ja monia asioita jotka lienee asiallisempaa jättää sanomatta.

Sen jälkeen kun äitini tapasi Rikun ensimmäistä kertaa, hän sanoi vihdoin ymmärtävänsä miksi olin jaksanut läpi sen monen vuoden taistelun mitä nykytilanteeseen pääseminen vaati. Se oli hienoa kuulla, sillä äiti oli monta kertaa huolissaan.

Toivon vihdoin ymmärtäväni jotain siitä oudosta ilmiöstä minkä olen pienestä asti aistinut kummieni välillä.

Vauvan takkeja :)

Etsin syksyllä netistä jotain mielenkiintoista uutta neulontaohjetta koska halusin kokeilla jotain ihan uutta. Löysinkin loistavan sivuston jolle on koottu valtava määrä Drops Baby Merino-neuleohjeita, ja poimin sieltä kivan näköisen takin ohjeen. Täältä niitä voi selailla!

Ensin piti tietysti hommata vähän lisää lankaa. 😀

Tulostin ohjeen ja aloitin. Ensin se oli kyllä aikamoista takkuamista, mutta kun lopulta hiffasin kuvion niin se olikin aika simppeli. 🙂

Pikkuhiljaa se alkoi näyttää takilta. 😀

Olin aika ylpeä itsestäni kun lopulta sain sen valmiiksi. 😀

Päätin sitten vielä tehdä samanlaisen takin isompana, ja lähettää ne kummitytöilleni.

Kyllä niistä ihan kivat tuli, vaikka itse sanonkin. 😀 Pienemmän takin helman alkuhaparointia lukuunottamatta. 😀

Siinäpä takit kummityttösten päällä. <3

Tein vielä pari lisää. 😀

 

Ohjetta voi tutkia tarkemmin täällä. 🙂 Kaikki ohjeet olivat ilmaisia.

Syksy hujahti ohi

Ja todella nopeasti. En meinaa käsittää että eletään jo marraskuuta, sillä tässä on mennyt pari kuukautta aika haipakkaa. Paljon teki tietysti 5 viikon kirurgisen hoitotyön harjoittelu, sillä 40 tuntia viikossa työharjoittelussa + omat työt + muut ylimääräiset opinnot + perhe-elämä + koirat + hemmetin putkiremontti niin voin kertoa että ylimääräistä aikaa ei juuri jää! 😀

Tein harjoitteluni HUS Porvoon sairaalan kirurgisella vuodeosastolla, mutta pääsin monipuolisesti tutustumaa myös sairaalan muuhun toimintaan. Pääsin esimerkiksi leikkaussaliin, kirurgian poliklinikalle cystoskopioihin, uro- ja avannehoitajan vastaanotolle sekä päivystyspolille kipsaamaan. Harjoittelu oli myös rankka mutta antoisa, ja siitä jäi kyllä käteen kaikenlaista uutta. Vaikka sinänsä itse hoitotyö osastolla oli yllättävänkin samanlaista mitä aiemmissa työpaikoissani, niin olihan se kuitenkin taas uudesta näkökulmasta.

Ihan itse potilaan jalkaan tekemäni kipsi! :O

Olen edennyt opinnoissani omaan tahtiini hieman nopeutettuna, ja toivon valmistuvani etuajassa. Tällä hetkellä opinnoista on takana reilu kolmasosa, ja kesäksi tarkoitus olisi saada kaikki sairaanhoitaja-vaiheen opinnot tehtyä, jotta pääsisin jo ensi syksynä siirtymään kätilövaiheen opintoihin kaksoistutkinnossani. Saa nähdä miten onnistuu. Jos se olisi vain itsestä kiinni niin varmasti onnistuisi, mutta tähän vaikuttaa niin paljon monet muut seikat kuten opintojen ajoittuminen lukujärjestyksiin sekä Jobiilin toiminta ja sitä kautta harkkapaikkojen saaminen…

Vaikka sairaanhoitajuuskin kiinnostaa, varsinaiset kätilöopinnot siintävät kuitenkin edessä oikeana intohimona. Tiedonjano on suuri, ja toivon että Jobiili ei ole mokannut unelmaharjoittelupaikkavaraustani ja pääsen tammikuussa työharjoitteluun vastasyntyneiden osastolle. Mutta aika näyttää…

 

Syksy on loppunut ja pläntti jo talviteloilla, mutta satoon oltiin tyytyväisiä. 😀 Marjoja tuli valtavasti, etenkin näitä punaisia viinimarjoja ja mansikoita. Kesäkurpitsoja syötiin syksyllä kilpaa ja myös yrtit kasvoivat hyvin. Porkkanat jäivät edelleen vähän pieniksi, en tiedä kuinka ne saisi kasvamaan kunnolla.

 

Syksyn mittaan vietettiin myös nimijuhlat Rikun veljen perheessä.

Minusta on aina ihanaa kun saa laittautua juhlatamineisiin. 🙂 Kuten ehkä on jo tullut selväksi… 😀

Joka kuukauden 2. päivä on myös jollain tavalla muistettu hääpäivää. 😀 Sekin on niitä arjen pieniä juhlia, jotka ovat mielestäni tärkeitä.

 

Uskaltauduin tässä myös käymään kampaajalla hiustenpidennysten poiston jälkeen. 🙂 Siis muualla kun luottokampaajallani Tampereella. Kävin Kampin Q-hairissa tutun hääkampaajani Suvin käsittelyssä hakemassa vähän pinkkiä latvoihin. 🙂 Muuten pidän ihan mielelläni oman värin, mutta latvoihin on kiva saada vähän leikkisää vaalenpunaista, joka sattuu olemaan lempivärini… Olen jo kauan halunnut laittaa sitä latvoihin, olin erittäin iloinen kun sellainen tuli muotiin, mutta en kuitenkaan halunnut olla häissä purkanvärinen joten siksi vasta nyt. 😀

 

Putkiremontin olisi pitänyt loppua viime viikolla, mutta eipä ole vieläkään kylpyhuoneessa ja vessassa kattoa… Tällä viikolla kukaan ei ole myöskään tehnyt mitään asunnossamme. Ehkäpä he meinaavat jättää katon laittamatta? Olen hämmästynyt siitä miten välinpitämättömiä suurin osa näistä työmiehistä on, sotketaan, revitään suojia ja tullaan ja mennään miten sattuu, ja kaiken huippuna tulin viime viikolla kotiin niin että asuntomme ulko-ovi oli rappukäytävään asti auki! :O Eikä ketään näkynyt missään. Putkifirman työnjohtajaan ja toimitusjohtajaan yhteydessä oleminen ei tunnu ihan hirveästi auttavan myöskään… Tämä on sitä huonoa palvelua!

 

Odotan jo innolla joulua! Tähdetkin on jo ikkunoissa, vaikka tuo ulkomaisema ei oikein sovikaan kuvaan… Pääsemme kuitenkin pitkästä aikaa lähtemään pohjoiseen joulunviettoon ja siellä on varmasti oikea joulu ja kaunis syvän sininen kaamos. <3 Tuskin maltan odottaa.

Nyt takaisin ruotsinkielisen ammattisanaston pariin! …

 

 

Kätilöopiskelijan Jobiili-painajainen

Kaikki ketkä ovat opiskelleet ammattikorkeakoulussa SoTe-alaa, tietävät entisen Jobstepin, nykyisen Jobiilin. Jobiili on uusi ja sen piti olla parempi, mutta käytännössä vain nimi ja ulkoasu taitaa olla muuttunut, toimintaluotettavuus on aikalailla samaa tasoa Jobstepin kanssa. Ja niille jotka eivät tiedä, Jobiili on ohjelma johon koko Suomen kaikki sote-alan amk-opiskelijat kirjautuvat samalla kellonlyömällä varaamaan kilpaa itselleen harjoittelupaikkoja. Aluksi voi toivoa saavansa kivan ja itseä kiinnostavan harjoittelupaikan sopivasta paikasta, mutta jo muutaman minuutin päästä epätoivoinen opiskelija toivoo hartaasti että saisi napattua edes jonkun harjoittelupaikan jostain, että opinnot eivät viivästyisi! Sillä ohjelmahan kaatuu yleensä jo muutamaa minuuttia ennen kun harjoittelupaikat aukeavat, ja sen jälkeen on täysin tuurista kiinni kuka pääsee varaamaan ja minkä paikan.

Ja jotta tämä ei olisi liian helppoa, täytyy muistaa että harjoittelupaikkoja ei alunperinkään ole riittävästi. Joku jää jokatapauksessa ilman. Ja se on se epäonninen kenen netti on hitain tai kenet se Jobiili nyt sattuu sieltä viskaamaan pihalle pisimmäksi ajaksi. Ja joskus paikat saattavat avautua vahingossa ennen aikojaan, joskus ne saatetaan perua ja järjestää uusi kilpailu. Tai kuten tällä kertaa, ne vaan katoavat taivaan tuuliin yön aikana.

Paikat saatiin kyllä palautettua lopulta tällä kertaa, mutta sitten ilmeni että ohjelma olikin antanut osan harjoittelijoista epätoivoissaan varata useampia paikkoja samoille viikoille, tai useamman opiskelijan varata saman harjoittelupaikan. Tämän ei tietenkään pitäisi olla mahdollista, koska nythän on niin että jollakin opiskelijalla on kolme harjoittelupaikkaa yhtäaikaa ja joku epäonnisempi taas on varannut saman paikan kuin joku toinen ja hänet tullaan potkimaan pois. Mukavan jännittävää kihelmöintiä tilanteeseen tuo nyt se, että Jobiili ei ole vielä kertonut ketkä ovat näitä epäonnisia joilla tällä hetkellä näkyy harjoittelupaikka varattuna, mutta joilta se tullaan sieltä poistamaan. Kivaa, eikö?!

Minä tarvitsen ensi keväälle kaksi harjoittelupaikkaa, lasten ja nuorten hoitotyön sekä mielenterveyden. Molemmat olisi siis pitänyt saada varattua. Lasten ja nuorten hoitotyö oli etusijalla ja olin valinnut suosikiksi oikein unelmaharkkapaikan. Sen saaminen oli toki hieman epätodennäköistä edellä kertomistani syistä, mutta tasan kello 17 päivitin sivun jaa pääsin kuin pääsinkin varaamaan sitä! Varaus onnistui ja tuli teksti että se on onnistunut. Sitten se kuitenkin katosi, ja luulin että eipä onnistunutkaan. Epätoivoisesti sitten vaan etsimään toista paikkaa… Tässä vaiheessa Jobiili toimi jo niin hitaasti että kaikki paikat mitä katsoin olivat punaisella… Noin tunnin päästä sitten kaikeksi yllätykseksi unelmapaikkani ilmestyikin näkyviin omiin varauksiini, ja vaikka olin siitä äärimmäisen tyytyväinen niin hieman ärsytti se että olin tuhlannut kallista aikaa etsimällä toista lanu-paikkaa vaikka olisin voinut etsiä mielenterveyspaikkaa! Niitä oli enemmän, mutta koska lanu oli etusijalla, ja niitä on vähän, niin keskityin niiden etsintään ja jäin siis ilman mielenterveyspaikkaa kokonaan.

Tällä hetkellä unelmaharkkapaikka näkyy omissa varauksissani, mutta jos siinä onkin useampi päällekkäinen varaus niin minut saatetaan vielä heittää siitä pois. Eikö olekin mukava systeemi tällainen?

Ymmärrän että osastoilla ei olisi aikaa soittelurumbaan joka alkaisi jos paikat etsittäisiin itse, mutta tokihan tähän nyt pystyisi tekemään jonkin hieman toimivammankin systeemin!

Meidän tarina

”Kunpa vielä hetken saisin rakastaa

pienenpienen hetken

ja et lähtis milloinkaan”

Taikakuu – Hiljainen on laulu rakkauden

Oli aika jolloin en olisi uskonut tuota yllä näkyvää kuvaa ikinä otettavan. Ei siksi ettenkö olisi sitä toivonut, vaan siksi että se tuntui niin kertakaikkisen mahdottomalta. Meidän matka tähän pisteeseen ei ole ollut helppo eikä yksinkertainen. Minä oikeastaan kuvailisin sitä elämäni raskaimmaksi taisteluksi. Laitoin likoon kaikkeni ja upposin matkalla itsekin syvempiin vesiin kuin ikinä ennen, mutta luovuttaminen ei koskaan tuntunut oikealta ratkaisulta. Koska tiedättehän sen tunteen, sen kun itsellä on niin voimakas tieto siitä että ei voi olla muuta lopputulosta vaikka todellisuus näyttää päinvastaiselta. Siitä on realismi kaukana…

”Älä hellitä, pidä lähellä

olen väärässä kun mä väitän et onnea ei tule milloinkaan

Se on pelkoa, se on valhetta

Sun täytyy luvata että tässä ja nyt olet valmis mut vangitsemaan

Sido mut sun sydämeen” 

Riku Torkkeli – Sido mut sun sydämeen

Tarina alkoi vuonna 2012, kun hyvä ystäväni etsi Suomi24 Treffit-sivustolta seuraa itselleen. Monien epäonnistuneiden treffien jälkeen keksimme että minä valitsen hänelle sieltä miehen seuraavaksi. Koska asuimme ystäväni kanssa useamman sadan kilometrin päässä toisistamme, juttelimme päivittäin facebookin chatissa. En kuitenkaan päässyt katselemaan nettideittiprofiileita koska minulla ei ollut omaa profiilia, joten loin nopeasti tyhjän profiilin johon laitoin vain iän ja sukupuolen. Sitten aloin selailla ystävälleni sopivaa miestä. Selailimme profiileja ja ehdottelin sieltä muutamaa. Ystäväni on kanssani saman ikäinen, mutta halusi vanhemman miehen. Jossain vaiheessa päädyin sitten kuitenkin katselemaan myös nuorempien miesten profiileja, ja silloin päädyin Rikun profiiliin.

”Sinä oot se mihin loppuu kohtuus,

mistä alkaa hulluus,

järjetön rakkaus”

Jesse Kaikuranta – Järjetön rakkaus

Minä suhtauduin todella epäluuloisesti ajatukseen nettitreffailusta ja ystävänikin kokemusten perusteella en todellakaan aikonut kokeilla sitä, vaikka olinkin juuri eronnut ex-miehestäni. Rikun profiili jäi kuitenkin mieleeni. En ehdottanut sitä ystävälleni, mutta jätin sen oman tyhjän profiilini suosikkeihin ja kävin katselemassa silloin tällöin. Jokin siinä kiinnosti, hymy oli ihana ja siinä koko profiilissa oli vaan jotain sellaista mikä vetosi minuun voimakkaasti. Kului reilu puoli vuotta, kävin silloin tällöin mielenkiinnosta katselemassa olisiko se söpö profiili vielä siellä vai joko joku olisi sen napannut. Joulu 2012 oli ensimmäinen jonka vietin yksin, koska tyttäreni oli isällään. Olin töissä terveyskeskuksen vuodeosastolla koko joulun, en halunnut viettää sitä yksin kotona. Aattoillan iltavuoron jälkeen tulin kotiin ja istuin sohvalla pimeässä katsellen televisiota ja pohtien miten elämä minut tänne kuljetti kun juuret ja sydän asuvat Lapin erämaissa.

”Katsohan lapseni, tunturikoivu selkänsä viimalle kääntää

auringon puolelta silmuja täynnä, kuolosta kevättä kasvattaa

Pohjoisen tuulissa lapseni anna juurias paasien painaa

sielusi pohjalta seulova virta voi kultahippuja kuljettaa

pohjoisen lauluja lapseni laula

kylmänkukkia vaali”

Souvarit – Kylmänkukkia

Olo oli yksinäinen koska olin tottunut pitämään ystäviini yhteyttä chattien kautta mutta tietenkin jouluaattona kaikki olivat perheidensä kanssa. Pohdin että olisipa kiva kun olisi joku jonka kanssa edes jutella. Mieleeni tuli silloin se söpö profiili, ja ajattelin että olisikohan siitä pojasta juttuseuraksi… En kuitenkaan uskaltanut laittaa viestiä, sillä edelleen pelkäsin että se on kuitenkin joku hullu joka saa selville jostain kuka olen ja tulee murhaamaan… Tai jotain vastaavaa. Mietin myös että sitten jos se onkin yhtä ihana miltä näyttää, niin mitä ihmettä oikein kirjoittaisin että saisin vastauksen?? Ajattelin että noin suloinen kuva niin hän saa varmasti miljoonia viestejä, miten osaisin kirjoittaa sellaisen että se jää mieleen? Sinä iltana kuitenkin päätin uskaltaa laittaa viestiä, vaikken silloin vielä saanutkaan päätettyä mitä oikein kirjoittaisin.

”Tule hakemaan, mä valmiina oon

Vie mut kotiin uudelleen

laita mun pää ja sydän paikoilleen

En anna takuita

nyt riskillä vaan

rakkaus saattaa satuttaa

muista ettei vaihtaa saa jos alkaa kaduttaa

Millä hinnalla mut viereesi saat?”

Jesse Kaikuranta – Vie mut kotiin

Muutaman päivän asiaa pohdiskeltuani menetin hermoni ja päätin laittaa vaan ihan lyhyen ja ”tylsän” viestin, ja jos se ei vastaa niin sitten ei ollut tarkoituskaan. Useampi päivä meni vastauksen saamisessa, mutta vastasihan se kuitenkin lopulta. Jotain ihan lyhyttä vaan, ja jotenkin toivotonta. Siis tiedättekö, että heti tuli sellainen fiilis että tyypin itsetunto on olematon. Hän taisi mainita jotain että useimmiten kukaan ei täällä jaksa jutella ja eipä hän ole mitään vastauksia saanut. Vastasin jotain ja kyselin koirasta koska profiilissa siitä oli mainittu. Seuraavassa viestissä Riku laittoi minulle linkin videoon jonka oli tehnyt koiralleen joka oli kuollut vastikään. Silloin pääsin siis käsiksi hänen videoihinsa…

”Vain parin siiveniskun verran

lensi häkkilintu kerran

ei siinä järki paljon paina

sydän on sotaan valmis aina”

Edu Kettunen – Häkkilintu

Vietin kaksi yötä katsellen hänen kaikki Youtube-videot ja googlaten. Täytyy tunnustaa että tein melkoista salapoliisityötä ja selvitin kaiken mitä Rikusta netistä löytyi. Ja se on paljon, sillä Riku oli elänyt koko siihenastisen elämänsä lähinnä netissä. Löysin facebook-profiilit, sukulaiset, Jumalaudat, Nyymichanit, Radio Mehuhetken ja paljon mistä en ymmärtänyt mitään. Nyymijuttuja. Kavereillaan oli outoja nimiä kuten Zutto tai Shepuz. Mihin minä olin oikein nokkani pistänyt?

”Saat hymylläsi aikaan kaiken sen

sä himmentää voit loisteen tähtien

nuo sädehtivät silmäs kevään toi

se jokin sinulla on”

Yölintu – Se jokin sinulla on

Silti niissä videoissakin oli jotain, ja ne tuhannet tunnit mitä kuuntelin vanhoja Radio Mehuhetken lähetyksiä ja muuta videomateriaalia… Isosta osasta juttuja en tajunnut mitään, mutta kyllä ihminen tunnistaa sukulaissielunsa kun tarpeeksi kuuntelee toisen tajunnanvirrasta tulevaa juttua. Päätin että jos (ja huom, paino sanalla jos, sillä olin edelleen epäileväinen nettitreffijuttujen suhteen) tämä ihminen on todellinen niin minä haluan hänet.

”Sinä vastaat joka piirtoo haaveessani

joka yötä joka päivää

joka aamun valkeaa” 

Antti Railio – Samaan marmoriin

Eron jälkeen olin päättänyt että yhtäkään miestä en enää ota riesakseni. Olin 23-vuotias ja olin jo elänyt perheenäitinä 18-vuotiaasta asti. Lapsi oli suunniteltu ja toivottu, ja olin valinnut ex-mieheni tiukin kriteerein. Niihin kriteereihin ei kuitenkaan ollut kuulunut tunnepuoli, vaan liuta asioita joiden halusin miehessä täyttyvän. Siksipä annoin itselleni kuitenkin yhden mahdollisuuden, jos joskus jonkun miehen ottaisin niin sillä olisi tasan yksi kriteeri, ja sen täyttyminen ei olisi helppoa. Tunteen pitäisi olla voimakas, jalat alta vievä ja kaikennielevä. Kaikelle muulle ihan sama. En kuitenkaan tosissani uskonut että sellaista miestä tulisi koskaan vastaan.

”Illan hiljaa viiletessä rakastan sua vielä,

valosta on aavistus, lupaus aamunkoin

En kaiken tämän keskellä kai muusta enää tiedä,

rakastan sua vielä

rakastan niin kauan kun mä voin”

Juha Tapio – Rakastan niin kauan kuin mä voin

Ensimmäinen chat-keskustelumme eräänä perjantai-iltana kesti aamuviiteen asti, ja se meni syvemmälle kuin mikään pitkiin aikoihin. En ollut vieläkään ihan varma voiko Riksha olla todellinen, koko tilanne vain tuntui kaikinpuolin jotenkin niin epätodelliselta. Juttelimme kerran tai pari viikossa, useimmiten koko yön, ja jossain vaiheessa olisin ollut itse jo valmis tapaamaan. Riksha kuitenkin sanoi että luultavasti uskaltaisi tavata minut livenä noin kymmenen vuoden päästä. Tavallaan uskoin sen, kaiken siihen mennessä kuulemani perusteella.

”Kaksi lensi yli käenpesän, minä sekä hän

jonka häkistänsä ulos pelasin

Sun vuokses outoja vielä teen”

Freeman – Kaksi lensi yli käenpesän

Loppukeväästä sovimme muutamankin tapaamisen, mutta Riksha perui ne järjestelmällisesti päiviä tai tunteja ennen kuin olisi pitänyt lähteä tapaamiseen. Lopulta eräänä päivänä ollessani IdeaParkissa shoppailemassa tyttäreni kanssa päätin yhtäkkiä että nyt ajan Helsinkiin asti ja sillä selvä. Ilmoitin Rikulle että nyt tulen, anna minulle joku osoite mihin löydän navigaattorilla. Hän taisi säikähtää siinä määrin että ei muistanut kieltää, ja sinänsä sillä ei olisi enää ollut mitään merkitystäkään sillä olin jo tulossa. Olin yhtäkkiä vain tajunnut että tapaamisesta ei ikinä tulisi yhtään mitään ellen tekisi juuri näin. En jättäisi Rikulle aikaa perua ja jänistää.

”Kun viimein sä viereeni laskeuduit

liekkini hetkessä syttyi

Ja suurinkin epäilys antautui

Hengitä ihollani

anna minun syntyä uudelleen

sillä niin olet kaunis ja huumaava rakkautesi”

Juha Metsäperä – Hengitä ihollani

Tapaamispaikaksi Riku oli hädissään keksinyt Itiksen CityMarketin parkkipaikan ja yllättäen löysinkin sinne melko helposti, vaikka neljän ruuhka oli pahimmillaan. Aikaa spontaanille tapaamiselle ei ollut kuin muutama tunti. Olin ehtinyt pohtia tapaamista jo paljon etukäteen, miten se menisi ja miltä se tuntuisi. Olin sillä tavalla erikoisessa tilanteessa että tunsin välittäväni suuresti ihmisestä ketä en ollut ikinä oikeasti tavannut. Minulla ei ollut kokemusta netin kautta tutustumisesta keneenkään, ja tuntui hölmöltä olla ikään kuin ihastunut ihmiseen jota ei ollut tavannut ja josta ei periaatteessa tiennyt siis mitään? Tai siis… Tiesin toki, enemmän kuin monesta muusta ihmisestä, ja läheisemmin ja syvällisemmin kuin esimerkiksi ex-miehestäni ikinä. Mutta silti, jos ei ole tavannut, voiko toista ihmistä silti tuntea? Ja entäs fyysinen puoli? Mitä jos hän tuoksuisi väärältä?

”Pidä lujempaa mua kii

minä uskon unelmiin ja suuriin lupauksiin”

Lauri Tähkä – Saat syttymään

Järki siis puheli omia juttujaan päässäni, samalla kun tunne oli varma omasta asiastaan. Järki sanoi minun olevan tapaamassa vierasta ihmistä keskellä vierasta kaupunkia, tunne sanoi minun kohta tapaavan rakkaan ihmisen jota olin pitkään kaivannut. Jokseenkin hämmentävä tilanne siis.

”Olen etsinyt sinua liian kaukaa

etsinyt, miettinyt sun nimeä

ja nyt varoittamatta edessäni seisot

ilma väreilee, jo laskee pimeä

tule selittämättä, katso ja kosketa

Tule lähemmäksi jos minua etsit

katu kapenee

matkaasi jatka

ja vasta tien päässä ehkä sua odotan

on sydämeeni niin pitkä matka”

Ressu Redford – Kuka on se oikea? 

Vihdoin Riku saapui pyörällä paikalle, löysi autoni ja pysäytti pyörän muutaman metrin päähän. Odotin vielä autossa, sillä halusin nähdä mille puolelle pyörää hän asettuu. Jos hän jättäisi pyörän väliimme, silloin en uskaltaisi mennä halaamaan. Joskin tiedostamaton, se olisi torjuva ja itseä suojeleva ele. Pyörä jäi kuitenkin Rikun taakse joten nousin melko nopsasti autosta ja ryntäsin halaamaan. Tapaamisen aikana ihmettelin suuresti miten hän oli jännittänyt sitä niin kovasti, sillä kaikki tuntui sujuvan hyvin, ei ollut hiljaisia hetkiä ja läheisyyskin oli luontevaa. Joskin lähtiessä jouduin pyytämään Rikua kumartumaan jotta saisin suudeltua, koska hän on minua niin paljon pidempi, eikä todellakaan tajunnut mitään sanallista pyyntöä hienoisempaa vinkkiä.

”Sä luulet että on tarkoitettu ettet onnea kohtaa

miten saisin sinut uskomaan, kaikki muuttuu vielä parempaan?

Anna tunteen viedä vaan, opit kyllä luottamaan

Olen lähelläsi, en anna maailman satuttaa”

Juha Metsäperä – Olen lähelläsi

Minä luulin autuaasti että ensimmäinen tapaaminen oli se vaikein juttu, ja tästä lähtien kaikki sujuisi helpommin. Nythän ei ollut enää mitään jännittämistä, eihän? Onneksi en vielä siinä vaiheessa tiennyt että taistelu on vasta alkamassa…

”Sinä irtaudut rannasta keskelle selkää

ja vaikka aallot sua vie, sä et enää niitä pelkää

minä olen saari, minun juureni murtuu

minä ajelehdin vesissä

vaikka siihenkin turtua voi, vie minut myrskyistä pois

vie minut myrskyistä pois”

Puolikuu – Vie minut myrskyistä pois

Parin viikon päästä Riku tuli käymään minun luonani, kuitenkin melko pikaisesti. Myöhemmin selvisi että se johtui siitä että hän ei ollut kertonut äidilleen lähteneensä mihinkään, ja naapurissa asuva äiti odotti poikaansa aamupuurolle… Selvisihän reissu äidille ja kaikille muillekin sitten facebookiin laittamastani yhteiskuvasta, ja siitähän se riemu sitten repesikin. Rikun kaverit eivät suhtautuneet kovin hyvin, sillä nörteillä on joku erikoinen alfa-järjestelmä, jossa vain alfoilla on naisia, ja nörtit eivät pidä alfoista. Heidän käsityksensä mukaan Riksha oli ilmeisesti jollain tavalla pettänyt heidät sekaantumalla naisiin… Tästä ja varmaan kaikesta muustakin Riku taisi säikähtää siinä määrin että seuraavaa tapaamista sainkin sitten odotella 3-4 kuukautta… Juttelimme kyllä edelleen netissä, mutta Riku ei uskaltanut tavata, aina löytyi joku syy miksi ei sopinut.

”Mun sydäntäni aina joskus särkee

kun joku pieni asia mua muistuttaa

Sä tulit niin lähelle mun henkee

ja nyt mä en voi sua unohtaa

Ilma nousee höyryten

mä vierelläni askeleesi kuulen narskuvan

sä oot niinkuin pakkanen

Sinun kuulen sen taas sanovan

että oon sun kohtalosi

meidän pitää odottaa vain seuraavaan elämään

Seuraavaan elämään

Mä elän varmaan väärää aikaa…”

Jannika B – Seuraavaan elämään

Aikaa ei ollut tai aika oli väärä. Oli menoja, oli töitä. Pitäisi vain odottaa, kyllä hän kohta ehtisi. Ehkä ensi kuussa. Tekosyitähän ne olivat, ja totta oli jännitys ja pelko. En tiedä oliko se yli-itsevarmuutta omasta viehätyskyvystään vai mitä, mutta vaikka ystävänikin sanoivat että ehkä Riku ei vaan ole sinusta niin kiinnostunut niin minä vaan en uskonut sitä hetkeäkään. Minusta oli selvää että viihdyimme yhdessä ja myös molemminpuolinen fyysinen vetovoima oli alusta alkaen hyvin voimakas. Ongelmien oli oltava muualla.

”Pohjalla kun itsensä löytää

silmäni kauneutta ei nää

kun sä seisot kuolleessa pisteessä

Menettää sen viimeisen toivon

Tuntuu kuin surulle sanoisi tahdon

ja valo löytyy viime hetkillä”

Uniklubi – Kukka

Riku ei luottanut minuun, minun kiinnostukseeni ja sen pysyvyyteen. Jos Riku oli monella tavalla täysin erilainen ihminen kun millaisia minä olin ikinä tavannut, niin minä olin myös monella tavalla täysin erilainen kuin se kuva mikä Rikun päähän oli naisista muodostunut nettimaailmassa. Ja kun minkäänlaista konkreettista naiskokemusta ei ollut niin se lautojen naiskuva oli ainoa mitä Rikulla oli. Sukulaisnaiset hän oli tuntunut jotenkin niputtaneen aivan eri kategoriaan. Taistelin siinä monia mörköjä vastaan.

”Sulje sun silmät

anna mun kantaa sut pois

sulje silmät anna mun kantaa sut pois”

Uniklubi – Kukka

Rikun näkökulmasta katsottuna naisella ei voinut olla mitään syytä kiinnostua hänestä, sillä naiset kiinnostuvat vain varakkaista, komeista ja itsevarmoista miehistä, joita nettimaailmassa kutsutaan alfoiksi. Naiset eivät myöskään tee koskaan aloitteita miesten suuntaan, paitsi toki alfoista alfoimpien, joidenkin hävittäjälentäjä-filmitähti-miljonäärien suuntaan. Naiset halusivat myös aina rahaa, paljon rahaa. Etenkin kauniit naiset. Tätä pohjaa vasten voi vain kuvitella miten hänen maailmankuvansa vapisi kun minä ilmestyin jahtaamaan häntä, tarjouduin hänen rahahuoliensa keskellä maksamaan hänen vuokraansa ja muita laskujaan, ja ilmoitin haluavani hänet itselleni. Ei vaikuta uskottavalta?

”Kuinka paljon täytyy ihmisen jaksaa

vasten tummaa tulvavettä ponnistaa?

Vaikka kaikkensa voi onnesta maksaa,

sitä kuitenkaan omistaa ei saa”

Juha Tapio – Kuinka paljon

Tässä vaiheessa täytyy mainita sen enempää erittelemättä että Rikun elämä ei ole ollut helpoimmasta päästä. Monesti olen itse miettinyt etten varmaan olisi hänen tilanteessaan ollut enää edes hengissäkään, kaikkien rankkojen kokemusten jälkeen. Rikun silloiseen elämään kuului erilaisia masennuskausia, toivottomuutta, yksinäisyyttä, syrjäytymistä, suoraan sanottuna orastavaa naisvihaa ja etenkin naispelkoa ja kokemattomuutta. Iso osa ongelmaa oli toki myös satuttamisen pelko ja halu suojella itseään. Jos hän lähtisikin täysillä mukaan mutta sitten muuttaisin mieleni ja jättäisin niin mitä jäisi jäljelle?

”Sun rinnallasi oon, yön pedot kaikotkoon

sillä en, sun särkyä anna mä en

Niin katoavaa on voimat ihmisen

vain tuuli puhaltaa ja kuoren hajottaa

mutta en, sun särkyä anna mä en

et ole vahva et, yön varjoon pakenet

mut seuraasi sun jään, en päästä lähtemään

viel aamu sarastaa

se haamut karkottaa

sillä en sun särkyä anna mä en”

Johanna Kurkela – Sun särkyä anna mä en

Minä taas olen tunteella elämäänsä elävä ihminen, ja kun joku tunne on voimakas niin en osaa laskea siitä irti. En edes siinä vaiheessa kun kaikki järki on sitä vastaan… Minun elämäni motto ovat aina olleet lempilaulajani Janne Hurmen laulun sanat, joiden mukaan olen perustellut kaikki elämäni suuret päätökset ja teot: ”Ei rakkautta hukkaan heittää saa, ei koskaan tule aikaa parempaa”

”She was like april’s sky, sunrise in her eyes

child of light, shining star

fire in her heart

Brightest day, melting snow

Breaking through the chill

He was like frozen sky in october night

Darkest cloud, endless storm

Raining from his heart

Coldest moon, deepest blue

tearing down the spring

October and April”

The Rasmus – October and April

Puhuimme paljon, haaveilimme paljon, mutta mikään ei näyttänyt etenevän mihinkään. Syksyllä tapasimme kerran ja kävimme elokuvissa. Rikun ahdistus kuitenkin vain kasvoi, työt painoivat päälle eikä hän osannut käsitellä minun olemassaolostani aiheutuvia ajatuksia ja tunteita. Epäilyskin kalvoi, kuka häntä nyt oikeasti haluaisi. Lopulta se kaikki kasvoi niin suureksi että hän ei enää pystynyt edes juttelemaan minun kanssani, ja lopetti vastaamasta viesteihini kokonaan. Tästä alkoi oman elämäni synkin vaihe, en ole koskaan käynyt niin syvällä epätoivossa.

”Sillan yli kuljen, silmäni mä suljen

nään tyhjää vain

Sinua ei missään, kyynel ikävissään mun poskellain”

Janne Hurme – Kaarisilta

”Sinua vielä täällä muistelen

anna anteeksi, sua ymmärtänyt en

Olit sielultasi rikki,

lapsi kohtalon joka silloin tiennyt et mitä rakkaus on”

Dingo – Kaikki kaunis katoaa

Rakastin nuorempana Twilight-saagaa, ja olen monesti verrannut meidän tarinaamme siihen. Olen tuntenut Houkutuksen hullun rakkauden, Uusikuun syvän epätoivon, Epäilyksen esteet ja lopulta Aamunkoin rauhan. Ja se syksy on se Uusikuun epätoivo. Siinä kuvaillaan hyvin se syvä epätoivon tunne kun tiedät syvällä sisimmässäsi niin varmasti kuin vielä olet elossa että sinun on tarkoitus olla sen toisen kanssa, mutta järki ja todellisuus eivät vain vastaa sitä tunnetta millään tavalla.

”Taivas ja maa todistaa saa

rakastan, rakastan sinua vaan

Yksin kun jään, kuvasi nään

oksilla tammen taas”

Isto Hiltunen – Tammen oksat

Toinen on kokonaan kadonnut ja sinä vaan et pääse eteenpäin koska tunne siitä että asioiden kuului mennä eri tavalla on niin suuri että se estää tilanteesta ylipääsemisen. Vajoat epätodelliseen olemattomaan olemiseen jossa et enää tiedä kuuluuko sinun edes olla olemassa. Minä reagoin suruihin lopettamalla syömisen, joten lopulta olin tilanteessa jossa sovin itseni kanssa että kerran päivässä on pakko syödä, jotta pysyy hengissä. En ollut suuren suuri alkujaankaan, joten nopea 8 kilon painonpudotus näkyi ja tuntui melko huomattavasti. Sairastin myös sinä syksynä kolme angiinaa, söin niihin tujuja antibiootteja, ja lopulta sairastuin rajuun vatsatautiin jonka takia olin petipotilaana viikon, ja äiti saapui kotiini vahtimaan etten pyörtyile pitkin poikin. Samaan aikaan yritin saada lähihoitajakoulun viimeisiä näyttöjä kasaan jotta valmistuisin ajoissa, ja tukea siskoani ja serkkuani jotka vuorotellen valvoivat isoäitimme kuolinvuoteen vierellä 700km päässä. Ei siis maailman helpoin syksy.

”Mä mitä enää tehdä voin

kun mulle selkäs käännät noin?

Mä mitä enää tehdä voin

kun multa korvas suljet noin?”

Johanna Siekkinen – Syliis lämpöiseen

Lopulta sain päätettyä että tästä on päästävä eteenpäin, ei ole mitään järkeä että vajoan siihen samaan syvään kuiluun loppuiäkseni missä Riku oli. En ilmeisesti saa häntä nostettua sieltä ylös, en olllut saanut vastauksia viesteihini tai puheluihini lähes kolmeen kuukauteen. Olin juuri valmistumassa ja päätin että muutan takaisin Lappiin sen jälkeen. Ei se ollut helppo päätös, tai varsinaisesti tuntunut oikealtakaan, niinkuin eivät pelkällä järjellä tehdyt päätökset yleensäkään.

”Säde vastas: Peikkokulta,

pimeys vie hengen multa

enkä toivo kuolemaa

pois mun täytyy heti mennä

ellen kohta valoon lennä

niin en hetkeäkään elää saa”

Reino Helismaa – Päivänsäde ja Menninkäinen

Seuraavana aamuna tästä päätöksestä avasin facebookin, ja Riku oli kirjoittanut minulle pitkän viestin. En kyennyt avaamaan sitä heti, sillä jo sen viestin näkeminen aiheutti niin valtavan ristiriitaisen tunneryöpyn että jäin vain sängylleni makaamaan ja itkin ääneen. Ensimmäinen spontaani reaktio oli helpotukseen sekoittunut väsymys ja raivo. Raivo siitä että se vetäisi minut taas sinne pimeyteen, se sama vaan jatkuisi, siitä ei olisi olemaan kanssani oikeasti, mutta ei se päästäisi minua koskaan poiskaan.

”Sinä oot se päätös jonka pyörrän

takki jonka käännän

vaikka pelottaa

sinä oot se mihin loppuu kohtuus

mistä alkaa hulluus, järjetön rakkaus

Miksi se uskoo, miksi se toivoo

miksi se kärsii mutta kestää? ”

Jesse Kaikuranta – Järjetön rakkaus

Mutta sitten rauhoituttuani raivo suuntautui uudella tavalla. Tämä menee nyt näin, mutta minä olen vahva ja kestän kyllä. On hyvin mahdollista että tämä ei koskaan muutu tästä miksikään, mutta tämän ihmisenhän minä haluan pitää elämässäni, sillä hänessä on jotain mistä on pidettävä kiinni. Ja jos se tarkoittaa loppuelämän nettisuhdetta, niin tarkoittakoon sitten sitä. Hän on pelkästään netin kauttakin enemmän kuin kukaan muu ikinä. Viestissään Riku pyysi anteeksi aiheuttamaansa harmia, ja toivoi etten muistelisi häntä pahalla. Hän ei vain ollut pystynyt pitämään yhteyttä. Nyt tilanne alkoi olla parempi, mutta ei hänestä koskaan olisi mihinkään muuhun kuin tähän. Ystäväni sanoivat että älä hyvä ihminen enää lähde siihen, äitini oli huolissaan.

”Kun lähdet luisumaan, sua koitan kurkottaa

Nään kuinka pelkäät

Nuo tuulet tyhjentää sut, pelkät kuoret jää

et ole täällä ollenkaan

Sadan seinän taa sua kutsutaan

millainen on maa, minne joudutkaan

Sadan seinän taa katsees katoaa

aion odottaa kunnes naurat taas”

Martti Saarinen – Sadan seinän taa

Yritin ottaa uuden asenteen ja jossain määrin se onnistuikin. Kevään tullessa huomasin taas että Riku oli luisumassa ja aloin valmistautua. Sain paljon lohtua Martti Saarisen kappaleesta Sadan seinän taa. Luisu päättyi kuitenkin maaliskuun paikkeilla odottamattomalla tavalla, kun Riku sai potkut työpaikastaan. Äkkiseltään ajateltuna se kuulostaa negatiiviselta asialta, mutta rehellisesti sanottuna arvasin heti että se ei loppujen lopuksi olisi vain sitä. Onnistuimme sopimaan tapaamisen ja kävin päiväreissun Helsingissä maaliskuussa, ja toisen jo kesäkuussa. Yhteydenpitomme ei ollut päivittäistä, mutta kun juttelimme, se kesti aamuun asti. Kesän mittaan aloin tulla siihen tulokseen että tilanne oli vakiintunut tähän, ja hautasin kaikessa hiljaisuudessa viimeisetkin toiveet oikeasta suhteesta. Tiesin silti että kukaan muu ei koskaan voisi olla minulle puoltakaan siitä mitä Riku oli, ja koska tämän enempään hänestä ei ollut niin tähän oli tyytyminen.

”Lentohiekkaa vaikka silmiini mä saan

matkoillani kaukaisuuteen, ääriin maan

hetkeäkään mä kadu en

Alavilla mailla siellä jossakin

olet päätökseesi varma, toivon niin

Ja kun taivaanrantaan myrsky kohoaa

minulle se aina meitä tarkoittaa

rakkautta joka laske ei luokseen asumaan

jonka kiivaus yhä hakee vertaistaan”

Antti Railio – Halla ja etelätuuli

Halusin kuitenkin päästä elämässä eteenpäin muilta osin siinä mielessä että koska minulla oli hyvä työpaikka, halusin ostaa oman talon. Löysinkin täydellisen ja kävin sitä katsomassa. Sain myös pankista myönteisen asuntolainapäätöksen ja homma alkoi edetä. Sillä viikolla kun kauppaa oli tarkoitus hieroa tarkemmin, tapahtui jotain hämmentävää. Yhtäkkiä Riku alkoi pitää yhteyttä päivittäin ja oma-aloitteisesti. Siihen asti se olin ollut kuitenkin pääosin minä joka olin laittanut viestiä ja Riku oli vastannut silloin kun oli vastannut ja pitemmin oli juteltu silloin tällöin. Siirsin kaupantekoa ja lopulta peruin koko jutun.

”Syliis lämpöiseen jos vielä tulla saan

koskaan lähde en

sulle vannon”

Johanna Siekkinen – Syliis lämpöiseen

Riku ei silloin ollut siis mitenkään tietoinen taloprojektistani, koska en ollut maininnut siitä juuri kenellekään muulle kun parhaalle ystävälleni joka oli ollut mukanani myös katsomassa taloa. Saimme sovittua tapaamisen, ja toisen heti parin viikon kuluttua. Ja edelleen Riku piti oma-aloitteisesti päivittäin yhteyttä. Nämä olivat kaikki vain päiväreissuja joita heitin Helsinkiin. Eräällä sellaisella sain täysin yllättäen kuulla ne kolme pientä sanaa joita en ollut uskaltanut edes toivoa että hän joskus uskaltaisi sanoa.

”Is it true when you say

that you love me?

Is it true that I am the one?

I will stay by your side

now and forever

I will allways only be in love with you”

Hurriganes – I will stay

Se tuli todella puskista, enkä oikein ymmärtänyt mitä hänen päässään oli tapahtunut. Syksyllä Riku suostui myös lopulta lähtemään pitkään toivomalleni Tukholman risteilylle. Siihen asti olimme viettäneet yhdessä korkeintaan noin 10 tuntia kerrallaan, joten hieman jännitin mitä siitä tulee… Reissu meni kuitenkin hyvin ja jokunen viikko sen jälkeen Riku vihdoin uskalsi myös päättää että suhdettamme voisi kutsua seurusteluksi.

”Voisin kuunnella nauruasi soivaa

kunnes sulaa ikijää tai yö on pysyvää

Kun raakkuu varikset ja syvälle käy multa

Tiedän jossain onnistuin kun sinuun takerruin

Mitä pidemmälle päivät käy,

mä toivon et ikuista tää onni on”

Johanna Kurkela – Oothan tässä vielä huomenna

Sen jälkeen asiat alkoivat rullata, niin sanoakseni. Tapasimme useammin ja lopulta Riku oli luonani Hämeenkyrössä aina kun olin vapailla ja joskus vaikka en ollutkaan. Onnibus alkoi pysähtyä Ikaalisissa ja matkustus kävi huomattavasti halvemmaksi. Joulun jälkeen aloin suunnitella muuttoa pääkaupunkiseudulle. Sekään ei ollut silti helppo päätös monestakaan syystä, mutta lopulta ainoa mahdollinen.

”Jos vain annat voin kantaa sua näillä siivillä

niin monet arvet ne nähneet on”

Uniklubi – Tuhka

En uskaltanut ehdottaa että Riku muuttaisi myös samaan asuntoon, mutta jossain vaiheessa Riku tuumaili että jos hänen äitinsä saisi hommattua minulle isomman asunnon samasta suomenruotsalaisen säätiön omistamasta taloyhtiöstä missä he asuivat niin ehkä hänkin voisi jättää pienen yksiönsä ja muuttaa minun asuntooni.

”Mene edeltä, kyllä se jää kantaa

ole rauhassa, tiedät mä sua seuraan

Kyllä se jää kantaa, nyt sulje jo silmäsi

Tunne kuinka tuuli sun kasvoillesi maalaa värin uuden

ei ole hätää, ääni jonka kuulet on aamun kuiskaus

hiljaa se sut herättää”

Stella – Aamun kuiskaus

Anoppi saikin tehokkaasti hommattua asunnon ja kesällä 2015 pääsimme muuttamaan tähän 75 neliön kolmioon yhdessä. Pieni paniikki koettiin vielä hieman ennen muuttoani, kun Riku jotenkin tajusi että se oikeasti tapahtuu. Onneksi siitä kuitenkin päästiin yli melko nopeasti.

”Niin minä sinulle kuulun

niinkuin meri ja tuuli jotka toisilleen luotuja on

Minä sinulle kuulun

Läpi tulen jään minä tulen ja luoksesi jään”

Tauski – Niin minä sinulle kuulun

Alkutaipaleemme oli siis raskas. En tiedä onko olemassa tarpeeksi hyviä sanoja kuvailemaan kaikkea sitä, enkä toisaalta tiedä haluanko edes mennä enää tämän syvemmälle kaikkeen siihen… Onneksi en alussa tiennyt millainen taistelu on edessä. Kesti kauan vielä yhteenmuuton jälkeenkin ennen kuin Rikun katoamiseen liittyvät painajaiset loppuivat, enkä vieläkään tahdo ajatella kovin tarkasti sitä epätoivon syksyksi nimeämääni Uusikuun aikaa, mutta tällä hetkellä suhteemme ja yhdessäolomme on helpompaa ja parempaa kun ikinä osasin kuvitella tai toivoa.

”Ja mä teen parhaani

ja enemmänkin

et sä et pety milloinkaan

sä korjasit mut taas”

Jesse Kaikuranta – Vie mut kotiin

Jälkeenpäin ajateltuna toki huomaa miten suuri positiivinen asia on se että tunnemme toisemme läpikotaisin. Olemme jutelleet ja jakaneet asioita joista en ikinä uskonut puhuvani kenenkään kanssa. Fyysisen etäisyyden takia henkinen läheisyys sai rauhassa aikaa voimistua. Eikä tämä ole ollut pelkästään Rikun kasvumatka, vaikka omat kipupisteeni ovat olleet erilaisia niin yhtälailla jälkeenpäin ajatellen tämä matka oli myös minun kannaltani hyvä tehdä juuri näin.

”Nyt valssi soi ja kahden oomme maailmassa

mulle ainaiseks jäät

Saan vihdoinkin häävalssiin rakkaimman johtaa

Nyt meillä on häät

Kuin tähti, kaunis olet rakkaimpani

päivä kirkkauttaan luo

Kun sun onni lahjanaan nyt suo

suurimman onnen se tuo

Kun päivä loisti, heilimöitsi viljapellot

silloin kohtasin sun

Toit talvenkin tuiskuihin lämmön ja tiesin

oot aina sä mun

jäi talvi, yöt ja valkoisiksi taasen kävi

tuomi kukkiaan loi

niin pian meille rakkampani sunnuntain hääkellot soi

Hääpäivä koitti

kunnahatkin riemuitsevat

meille kaunis on maa

Ken häävalssin pyörteisiin rakkaansa johtaa

hän onnensa saa

Jää onni meille ainaiseksi vierahaksi

päivän kimmellys jää

on maa meille autereinen niin

polkumme vie tähtösiin”

Tapio Rautavaara – Häävalssi