Aikomukseni oli tehdä pieni postaus Instan puolelle aiheesta ponnistaminen, mutta pyysin sitten teiltä kysymyksiä aiheeseen liittyen ja niitä tulikin PALJON. Niin paljon että päättelin että niihin vastaamiseen ei ehkä riitä ihan pelkästään instagram-postaus, ja päätin tehdä aiheesta ihan blogitekstin. Kiitos kaikista kysymyksistä! Siellä oli paljon todella hyviä kysymyksiä! Kysymyksistä päätellen monilla on jäänyt paljon epäselvää ponnistusvaiheeseen liittyen, ja tähän samaan olen kyllä törmännyt ihan siellä synnytyssalissa. Synnyttäjät kaipaisivat tietoa etukäteen, ja on harmillista ettei sitä tarpeeksi usein ole esimerkiksi neuvolasta saatavilla. Ei ainakaan tarpeeksi konkreettista tietoa. Tottakai kätilö ohjaa sitten ponnistusvaiheessa, mutta olisi kuitenkin paljon sellaista mikä synnyttäjän olisi hyvä tietää jo ennen kun ollaan siinä kohtaa että synnytys on käynnissä tai ponnistusvaihe jopa alkanut. Niiden asioiden tietäminen voisi nopeuttaa ja helpottaa ponnistusvaihetta niin henkisesti kuin mahdollisesti myös fyysisesti. 

Tätä postausta kirjoittaessa olen käyttänyt lähteinä Kätilötyön oppikirjaa ja Duodecim-terveyskirjastoa.

Aloitetaan siitä kohtaa kun kätilö kertoo sinulle että olet täysin auki, mutta ponnistamista ei kannata vielä aloittaa. Tämä tilanne on yksilöllinen eikä tule kaikkien eteen. Tilanne johtuu siitä että sen lisäksi että synnytyksen edetessä tarkkaillaan kohdunsuun avautumista, niin siinä tarkkaillaan myös vauvan laskeutumista synnytyskanavassa. Kätilö vertaa sisätutkimusta tehdessään vauvan pään (tai muun tarjoutuvan osan) korkeutta tiettyihin lantion luihin, joita kutsutaan spinoiksi. Tuo korkeus voi olla väliltä -3 ja +3. Etenkään ensimmäistä synnyttäessä ponnistamista ei kannata aloittaa ennen kuin vauvan pää on laskeutunut +2 tai +3 tasolle, koska silloin aktiivinen ponnistaminen voi väsyttää äidin liian aikaisin, kun se kestää liian kauan. 

Tässä vaiheessa synnyttäjällä voi olla jo ponnistamisen tarvetta vaikka vauva olisi melko korkeallakin, ja mikäli se helpottaa oloa, sanotaan usein että voi työntää sen verran että se helpottaa omaa oloa, ikään kuin hengitellä ja puhallella sen ponnistustarpeen mukana vauvaa alaspäin, ilman että aktiivisesti vielä ponnistaa kuitenkaan voimakkaasti. Kaikilla ei ole ponnistamisen tarvetta vielä tässäkään vaiheessa, etenkään jos on puudutettu niin voi hyvinkin olla ettei sitä vielä ole. Kysyitte myös miksi joillakin voi olla kova ponnistamisen tarve jo 6cm auki ollessa tmv, ja toisilla sitä ei tunnu vielä siinäkään vaiheessa kun kätilö jo kehoittaa ponnistamaan. Kuten kaikki tuntemukset niin tämäkin on hyvin yksilöllinen. Tunteeseen vaikuttaa synnyttäjän kivunlievitys, mutta monesti myös vauvan asento. Mikäli paine ja ponnistamisen tarve tuntuu voimakkaana jo silloin kun kohdunsuu on auki vain vähän, kuten 6cm, saattaa kätilö alkaa epäillä että vauva on mahdollisesti esimerkiksi avosuisessa tarjonnassa (normaalisti vauva syntyy kasvot alaspäin, avosuinen tarkoittaa kasvot ylöspäin syntyvää), tai jollain tavalla muutoin hieman virheellisessä tarjonnassa. Tässä vaiheessa kätilö voi tarjota sinulle erilaisia liikkeitä joilla voidaan koittaa korjata vauvan asentoa. Näitä kutsutaan spinning babies-liikkeiksi. 

Kysyitte myös mitä kätilö miettii joutuessaan kieltämään synnyttäjää ponnistamasta ennen kuin se on turvallista. Tämä on tietysti haastava tilanne myös kätilölle, sillä kätilö tietää hyvin miten voimakas ponnistamisentarve voi olla. Olen ollut itsekin mukana useammassa tällaisessa synnytyksessä, ja siinä koitetaan mahdollisimman paljon auttaa keksimään asentoja ja kivunlievitysmenetelmiä jotka mahdollisesti auttaisivat myös vähentämään ponnistamisen tarvetta siihen asti kunnes kohdunsuu on täysin auki, ja käytetään juurikin näitä erilaisia spinning babies-metodeja.

Aktiivinen ponnistusvaihe voi olla kestoltaan mitä tahansa muutamasta minuutista jopa kahteen tuntiin. Ponnistusvaiheen ajan kätilö tarkkailee jatkuvasti vauvan sydänääniä ja toimii sen mukaisesti. Jos sydänäänikäyrä on hyvä, synnyttäjä voi itse valita ponnistusasentoaan ja ponnistusvaihetta voidaan jatkaa pidempäänkin. Jos sydänäänikäyrään tulee huolestuttavia muutoksia jotka kertovat että vauvan olisi hyvä syntyä nopeammin, pyydetään synnyttäjää yleensä sängylle puoli-istuvaan asentoon. Myös lääkäri voidaan pyytää paikalle, ja lääkäri voi päättää käyttää imukuppia jos vauva on syytä saada syntymään nopeasti. Tällöin tehdään ns. poikkipöytä eli sängyn loppupää poistetaan ja synnyttäjän jalat nostetaan tukien päälle. Mikäli vauvalla on hätä eikä häntä saada alakautta syntymään tarpeeksi nopeasti, lääkäri määrää hätäsektion. Hätäsektiossa vauva saadaan syntymään vain minuuttien kuluttua. Sain useamman kysymyksen nimenomaan tästä kohdasta, eli että tarkkaillaanko vauvaa ponnistusvaiheessa, ja vastaus on että vauvaa tarkkaillaan erittäin tarkasti juuri tässä vaiheessa, ja kätilö puuttuu tilanteeseen heti mikäli jotain huolestuttavaa ilmenee. Kiireellinen sektio on eri asia kuin hätäsektio.

Paljon tuli kysymyksiä myös koskien ponnistusvaiheen kestoa. Miksi joku ponnistaa 5min ja toinen melkein kaksi tuntia? Tähän ei ihan suoraa ja selkeää vastausta löydy, sillä se riippuu niin monesta tekijästä. Esikoista ponnistetaan usein kauemmin kun toista ja toista kauemmin kuin kolmatta jne, mutta ei se aina mene suoraan niinkään. Joku voi ponnistaa esikoisen muutamassa minuutissa ja toinen toistakin yli tunnin. Vauvan koko ja tarjonta vaikuttaa tietysti, mikäli vauva ei ole ihan optimaalisessa raivotarjonnassa, vaan esimerkiksi avosuisena tai hieman vinossa, voi se pitkittää ponnistusvaihetta. Samoin synnyttäjän lantion rakenne ja sen suhde vauvan kokoon vaikuttavat. Kudosten joustavuus on yksilöllistä ja myös sillä on vaikutusta. Suuri vaikutus on myös itse sillä ponnistamisella. Toinen löytää heti sen oikean suunnan ja uskaltaa ponnistaa täysillä, on fyysisesti hyvässä kunnossa ja saa ponnistukseen voimaa, sekä onnistuu rentouttamaan lantion. Toisella voi olla takana pidempi avautumisvaihe ja on jo väsyneempi, tai ei oikein löydä oikeaa ponnistussuuntaa. Voi olla myös ettei oikein uskalla ponnistaa täysillä, pelkää kipua tai repeämistä eikä osaa rentoutua. Monen ensisynnyttäjän kohdalla voi myös olla että siinä vaiheessa ei oikeasti tiedä että sitä vauvaa saa ponnistaa useimmiten ihan kunnolla ulos. Se miten paljon ponnistusvaiheessa joutuu käyttämään voimaa voi tulla yllätyksenä. Useimmiten etenkään se ensimmäinen ei tule sieltä ulos mitenkään sujahtamalla vaan siinä saa ponnistaa ihan tosissaan. Kysyitte myös että onko ponnistusvaiheessa aina itse työnnettävä vai voiko vauva syntyä pelkkien supistusten voimalla, ja kyllä siihen vastaus on että siinä tarvitaan kyllä molemmat. Joskus viidettä tai kymmenettä vauvaa synnyttäessä saattaa tuntua että vauva vain pulpahtaa pihalle, mutta ei todennäköisesti silloinkaan se ihan niin mene. Erityisesti ensisynnyttäjän kannattaa kyllä valmistautua siihen että ponnistusvaihe on ihan fyysinen työsuoritus. Kun menin itse synnyttämään esikoista, äiti sanoi minulle puhelimessa matkalla sairaalaan että työnnät vaan täysillä samalla tavalla kuin kakkaa. Tämä oli erinomainen ohje, ja sitä myös kätilöt käyttävät monesti. Jos yrittää työntää ikäänkuin ylempää sitä lasta ulos, ponnistussuunta on yleensä väärä. Kannattaa siis ihan oikeasti ajatella olevansa pöntöllä ja ponnistaa samalla tavalla kuin silloin kun vatsa on kovalla. Mutta vain monta kertaa kovempaa! Käytin siis tätä neuvoa itsekin, ja kun sain kätilöltä luvan “alkaa pikkuhiljaa vähän ponnistella”, minulla ei ollut aikomustakaan vähän ponnistella, vaan halusin työntää vauvan pihalle ja ponnistin alusta alkaen ihan täysillä. En ensin ollut tunnistanut ponnistamisen tarvetta, tunsin sen mutta en osannut hahmottaa että se outo nykiminen on sitä, ja kun sain luvan ponnistaa niin se helpotti oloa ja siksi työnsin heti täysillä. Epiduraalin olin saanut noin 4 tuntia aiemmin ja sen vaikutus oli jo loppunut, joten tunsin hyvin mitä tapahtui ja löysin oikean suunnan. Monesti sanotaan että ponnistaessa kannattaa pidättää hengitystä ja työntää täysillä niin kauan kuin jaksaa, ottaa uusi ilma ja työntää taas toistaen tämä yhden supistuksen aikana vähintään 3 kertaa. Kun ilmaa ei pääse pihalle, on ponnistuksessa enemmän voimaa. Kätilö ei siis pyydä sinua sulkemaan suuta siksi etteikö ääntä mahtuisi maailmaan, vaan tehostaakseen ponnistusta. Mutta kuten kaikki, tämäkin on yksilöllistä. Itse olen karjunut kaksi lasta maailmaan kuin kuulantyöntäjä konsanaan, mutta koska ponnistusvaiheet ovat olleet kestoltaan vain 11 ja 7 minuuttia, ei kätilöillä ole ollut tarvetta ohjeistaa minua olemaan huutamatta. Suurin osa synnyttäjistä ei kuitenkaan juurikaan huuda, toisin kuin televisiosta voisi päätellä. 😀 

Eräs asia mikä olisi minusta hyvä myös tietää etukäteen on se, että juuri ennen kun vauvan pää syntyy kokonaan, tulee se vaihe kun kätilö kieltää sinua enää ponnistamasta. Tämä on se vaihe kun vauvan pään suurin kohta tulee ulos. Pää synnytetään hallitusti, eli kätilö säätelee kädellään pään syntymänopeutta ja tukee samalla toisella kädellään välilihaa jotta se ei repeäisi. Tämä on omasta mielestäni synnyttäjänä se kamalin vaihe, koska pää venyttää silloin eniten, tuntuu kuin halkeaisi keskeltä kahtia, ja siitä tilanteesta haluaisi vain päästä nopeasti pois ponnistamalla pään pihalle mahdollisimman nopeasti. Hallittu syntymänopeus on kuitenkin parempi, joten tässä vaiheessa äitiä pyydetään vain hengittelemään ja mahdollisesti tekemään ihan pieniä lyhyitä ponnistuksia. Tämä vaihe ei myöskään kestä monta minuuttia. Pää ei saisi pompsahtaa, ja tässä vaiheessa myös kätilö voi joutua joskus käyttämään oikeasti voimaa ihan tosissaan, etenkin jos äiti ei pysty olemaan ponnistamatta. 

Eräs teitä suuresti kiinnostava asia oli tietysti ponnistusvaiheen kipu ja kivunlievitys. Kipu on hyvin yksilöllinen kokemus ja näinollen myös kivunlievitys voi vaikuttaa eri tavalla. Ponnistusvaihetta ei yleisesti ottaen saa ihan täysin kivuttomaksi, eikä se oikeastaan ole tavoitekaan. Jos äiti on ihan täysin puutunut, ei ponnistaminen yleensä ole kovin helppoa. Äiti ei tunne ponnistamisen tarvetta eikä löydä oikeaa suuntaa. Monesti mikäli synnyttäjä on saanut esimerkiksi epiduraaliannoksen niin että kun ponnistusvaiheen voisi aloittaa hän on on vielä ihan puutunut eikä ponnistamisen tarvetta tai painetta tunnu yhtään niin ponnistamista ei edes aloiteta ihan heti, jos vain vauvan tilanne sen sallii eli sydänäänikäyrä on hyvä. Silloin voidaan odotella että paine ja ponnistamisen tarve tulevat takaisin kun puudutus hieman vähenee. Ideaalitilanne on ehkä se kun puudutus vielä vie kipua, mutta paine tuntuu jo kuitenkin ja synnyttäjä löytää hyvin ponnistussuunnan ja saa ponnistukseen voimaa. Kipu on yksilöllinen ja se voi vaihdella myös samalla synnyttäjällä eri synnytyksissä. Kipuun vaikuttaa moni asia, ja yksi niistä on myös vauvan asento. Omasta kokemuksesta voin kertoa että kun esikoinen syntyi optimaalisessa raivotarjonnassa niin ponnistusvaihe oli synnytyksen helpoin osuus kivun kannalta, ponnistamiseen keskittyminen vei kivun lähes kokonaan pois. Kuopus sen sijaan syntyi hieman pää vinossa, ja voin kertoa että tunsin sen kyllä ihan koko synnytyksen ajan, ja etenkin ponnistusvaiheessa. Kipu oli jotain aivan erilaista kuin esikoisen kanssa, ja vaikka speksit olivat sinänsä samat, että olin saanut yhden epiduraaliannoksen noin 4 tuntia ennen kun sain luvan ponnistaa niin kyllä kuopuksen vino asento todella tuntui! Se tuntui niin avautumisvaiheessa paljon voimakkaampana paineentunteena kuin sitten myös ponnistusvaiheessa kipuna. Epiduraali ei myöskään tällöin välttämättä vie paineentunnetta kokonaan pois vaikka kipu lähteekin. Olisin saanut ponnistusvaiheeseen vielä pudendaalipuudutuksen, mutta sitä kätilö ei ehtinyt laittaa koska vauva syntyi 7 minuutissa enkä tosiaan mahtanut sille mitään, että olisin voinut olla ponnistamatta ja odotella että puudutus saadaan laitettua. Pudendaali olisi voinut kyllä auttaa kipuun ja jonkun verran myös paineeseen, mutta jos ei ehdi niin ei ehdi. Kuopuksen kanssa ponnistamisen tarve tuli minulle todella yllättäen, nopeasti ja voimakkaana, eikä kätilökään ollut oikein valmistautunut siihen että vauva syntyy niin nopeasti. Opiskelija jonka piti tulla koppaamaan vauvani ei myöskään ehtinyt paikalle. 

Repeämistä tuli myös paljon kyselyitä. Pienet repeämät ovat hyvin tavallisia. Ne kuitenkin myös paranevat yleensä helposti. Kätilö ompelee 1 ja 2 asteen repeämät sekä episiotomian synnytyssalissa, mutta jos repeämät ovat pahemmat, kutsutaan lääkäri ompelemaan, ja tarvittaessa voidaan siirtyä myös leikkaussaliin ompelemaan. Episiotomia leikataan nykyään vain jos sille on tarve, eli mitenkään varmuuden vuoksi sitä ei enää leikata. Jos sinulle on leikattu episiotomia ensimmäisessä synnytyksessä, ei ole mitenkään automaattista että sitä leikattaisiin myös toisessa, vaan useimmiten sitä ei toisessa tarvita. Joskus toki myös voidaan tarvita. Kätilö yrittää estää ja vähentää repeämiä ponnistusvaiheessa tukemalla välilihaa toisella kädellään, mutta kaikkia repeämiä ei voi estää. Tutkimukset kuitenkin kertovat että välilihan tukeminen auttaa vähentämään repeämiä, ja tämä tekniikka on Suomessa yleisesti käytössä, mutta ei joka puolella maailmaa. Repeämien ompelun ei tulisi sattua, vaan siihen pitää saada tarpeellinen puudutus. Voit toki tuntea että kätilö tekee jotain, mutta neulanpistojen ei pidä tuntua kipuna. Repeämien syntyyn ei välttämättä voi myöskään itse vaikuttaa juurikaan, voi toki esimerkiksi hieroa välilihaa öljyllä ennen synnytystä, mutta käytännössä siihen vaikuttaa kuitenkin eniten oma kudostyyppi johon ei voi vaikuttaa. Myös vauvan koko, asento ym, vaikuttavat repeämien syntyyn. Ponnistusasento voi vaikuttaa myös jonkun verran, esimerkiksi konttausasennossa synnyttäminen voi vähentää repeämien riskiä. Silti eniten vaikuttavat seikat ovat sellaisia joihin emme voi oikein vaikuttaa. Minä itse olen vain kiittänyt mielessäni synnytysteni jälkeen vanhempiani ilmeisen loistavasta kudostyypistä, jonka ansiosta minulla ei ole juurikaan raskausarpia enkä ole saanut repeämiä synnytyksissä. 

Tästä postauksesta tuli melkoisen pitkä nyt, ja toivon että vastasin tyydyttävästi ainakin useimpiin kysymyksiin jotka aiheesta sain. Tästähän voisi toki kirjoittaa vaikka kirjan, eli aiheesta riittää kyllä puhuttavaa. 😀 Jos jokin jäi vielä mietityttämään niin voit aina laittaa minulle viestiä Instagramissa! 

PS. Yksi asia vielä josta kukaan ei kehdannut kysyä mutta josta kuulee kuitenkin paljon pohdintaa ja myös synnytyssalissa tätä moni miettii. Kun vauva laskeutuu synnytyskanavaa pitkin niin tullessaan hän tyhjentää myös äidin suolen hyvin tehokkaasti, joten jos siellä jotain ulostetta on niin se tulee pihalle viimeistään ponnistusvaiheessa. Useimmilla synnyttäjillä ulostetta tulee vähintään jonkun verran. Kätilöt ovat tottuneet tähän, eikä synnyttäjän kannata sitä miettiä ollenkaan. Se ei ole ehkä kaikista mukavin ajatus itselle synnyttäessä, mutta tällä on myös oma luonnollinen ideansa. Tällä tavalla vauva saa heti syntyessään äidiltä suolistoonsa terveen mikrobiston.

Jaa julkaisu