Kliininen kätilötyö 1 – synnytyssali

Kätilöopintoihin kuuluu kolme harjoittelua synnytyssalissa, yhteensä 15 viikkoa. Suoritin ekan synnäriharkan elokuussa, mutta syystä tai toisesta ja vielä kolmannestakin on ollut niin kiirettä että tämä blogipostauksen tekeminen siitä on vain venynyt ja venynyt. Nyt oli pakko tarttua toimeen, sillä seuraava harjoittelu painaa jo pikkuhiljaa päälle (jos oletetaan ettei korona sotke sitä…) ja kohta en enää edes muista mitä kaikkea ehdin tehdä ekassa synnärissä. Onneksi tässä tosin auttaa päiväkirja, jota meitä on ohjeistettu kirjoittamaan itseämme varten. 

Tässä välissä sanon että jos olet raskaana ja sinua pelottaa tai jännittää synnytys, niin voi olla että tämä postaus sinun kannattaa jättää väliin, ja lukea vaikka oman synnytyksesi jälkeen. Minulla oli todella vauhdikas jakso, ja minulle tuli eteen paljon enemmän komplikaatioita kuin mitä niitä keskimäärin tulee, tätä ihmettelivät osaston kätilöt oikein porukalla. 

Aloitetaan ihan alusta. Ensimmäisen tutustumispäivän (jolloin siis ei muuta kun pyörähdettiin osastolla katsomassa paikat) jälkeen minulla alkoikin harkka suoraan kolmella yövuorolla. Ohjaajani oli suunnilleen minun ikäiseni, ja todella mukava. Hän oli sairaanhoitajapohjainen ja työskenneltyään useita vuosia sairaanhoitajana hän oli jatkanut opintoja kätilöksi ja ollut töissä synnytysosastolla nyt muutaman vuoden. Ohjaajan kanssa samalla aaltopituudella oleminen on todella tärkeää, koska kätilötyötä ihan oikeasti ja konkreettisesti opetetaan kädestä pitäen. Ihan kirjaimellisesti kädestä pitäen. Kaikki osaston kätilöt olivat onneksi todella mukavia ja erittäin motivoituneita ohjaamaan, tämä tuli esiin aivan alusta asti. Osastolle tullessa oli jo ihan erilainen fiilis kuin missään aiemmissa harkoissa, vaikka minulle onkin aina osunut mukavat ohjaajat eikä varsinaisesti mitään ikäviä kokemuksia ole mistään tullut. Mutta aikaisemmin olen kuitenkin opiskelijan roolissa ollut aina vähintään jossain määrin tuntenut olevani ylimääräinen paha tai sitten kiireapulainen, jota on monesti käytetty juoksupoikana tekemässä asioita jotka eivät oppimisen kannalta ihan oikeasti ole järkeviä. Kaappien täyttely, sänkyjen petaaminen, siivoilu tai järjestely. Näitä ei ihan oikeasti enää hirveästi tarvitsisi harjoitella ekojen harkkojen jälkeen jos ne sujuvat… No synnärissä ei tarvinnut! Alusta asti oli ilmapiiri se että opiskelijoita oikeasti opetetaan, ja heidän halutaan oppivan ja keskittyvän nimenomaan siihen itse oppimiseen, kätilötyön oppimiseen. Ja opin määrä siinä viidessa viikossa, huhhuh, päätä huimaavaa! 

Ompeluharjoittelua

Jo ihan eka yövuoro oli todella vauhdikas, sillä pääsin näytesynnytyksen jälkeen olemaan sekä avustavana että sain ekan ulosauton! Näytesynnytys meni lähinnä ihmetellessä, vaikka olen synnyttänyt itse parikin kertaa, niin näkökulma on hieman erilainen siinä vaiheessa… Avustussynnytyksen vauva taas oli iso, yli viisikiloinen, ja siihen sitten osuikin hartiadystokia ja sfinkterirepeämä (eli välilihan repeämä peräaukon sulkijalihakseen asti) eli oli kohtuullisen rajua nähtävää ihan alkuun. Hartiadystokia oli melko nopea tilanne, ja olin itse vielä siinä vaiheessa aika pöllähtäneissä fiiliksissä kun paikalle alkoi yhtäkkiä tulvia lisää kätilöitä ja täytyy myöntää että olihan se rujon näköinen tilanne. Vauva saatiin melko nopeasti kuitenkin sitten ulos ja äiti lähti leikkaussaliin lääkärin ommeltavaksi pienen tutkimisen jälkeen. Kahden muun yövuoron saldona oli 2 avustusta lisää, 2 ulosauttoa joista toinen imukuppisynnytyksessä josta opiskelija siis saa ulosauton mikäli auttaa hartiat ulos sen jälkeen kun lääkäri väistyy sivuun autettuaan pään ulos imukupilla. Yövuorojen aikana pääsin myös leikkaamaan ensimmäisen episiotomian, hoitamaan useita avautumisvaiheita ja tutkimaan kohdunsuita, vauvan laskeutumista, arvioimaan Apgar-pisteitä, tutkimaan istukoita, ottamaan napanuoranäytteitä, harjoittelemaan välilihan tukemista, mittailemaan ja punnitsemaan vauvoja… Harjoittelu alkoi siis todella hyppäämällä suoraan hommiin kiinni, ja sehän se on parasta. 

Seuraavan viikon tapahtumista en halua kirjoittaa kovin tarkasti, koska päädyin mukaan tilanteeseen, joka on niin harvinainen että en viitsi kertoa siitä oikeastaan sen enempää ihan tietosuojankaan takia. Tilanne päätyi hätäsektioon äidin indikaatiolla ja vauva syntyi hyvävointisena. Tilanne oli dramaattinen ja eteni nopeasti, ja alkuun ei oikeastaan tiedetty edes mitä siinä oli tapahtunut. Siitä järjestettiin jälkeenpäin keskustelutilaisuus ja osaston ylilääkäri kävi vielä henkilökohtaisesti keskustelemassa kanssani. Myöhemmin tilanteen syyt selvisivät ja sen haluan vielä mainita että kyseessä ei ollut varsinainen synnytykseen liittyvä komplikaatio. 

Mutta kakkosviikon hurjemmat tapahtumat eivät kuitenkaan olleet ainoastaan siinä, sillä tämän lisäksi päädyin mukaan hoitamaan massiivivuotoa sekä valtavan hematooman hoitoon. Massiivivuoto alkoi vielä sillä tavalla että koska kaikki oli mennyt hyvin siihen asti, jäin perheen kanssa hetkeksi saliin yksin ja vuoto alkoi juuri sillä hetkellä, tottakai. Kätilöitä tulvi jälleen paikalle todella vauhdikkaasti ja myöskin lääkäreitä hetken päästä kun vuoto ei alkanut rauhoittua. En ollut aiemmin nähnyt niin paljon verta, joten olihan sekin tilanne todella hurja, mutta se hoidettiin hyvin rauhallisesti. Hematoomassa synnyttäjä alkoi vuotaa synnytyksen jälkeen kudoksen sisään ommellusta repeämästä, mikä aiheutti valtavan suuren hyytymän ja turpoamisen. Synnyttäjä on tässä vaiheessa ensin huonovointinen ja sitten todella kipeä, ja vaikka tilanne ei sinällään ole niinkään vaarallinen, on se kovan kivun takia dramaattinen. Hematooma evakuoitiin leikkaussalissa. Jälleen osaston ylilääkäri kävi juttelemassa kanssani varmistaen että olen kunnossa. Myös muutama rauhallisempi synnytys onneksi mahtui sekaan. 

Seuraavalla viikolla ohjelmassa oli sitten kiireellinen sektio jossa napanuora oli lopulta 4 kertaa vauvan kaulan ympärillä, oli kyllä melkoinen näky sekin. Pääsin siis mukaan leikkaussaliin. Vauva oli kuitenkin hyväkuntoinen. Pääsin myös ompelemaan knoppeja, sain toisen imukuppiulosauton sekä imukuppisynnytyksessä avustamisen, ja pääsin näkemään istukan käsinirroituksen lääkärin toimesta leikkaussalissa sen jälkeen kun kaikki muu oli yritetty synnytyssalissa. Mahtuipa sekaan myös yksi pyörtyvä isäkin.

Neljännellä ja viidennellä viikolla tuli vielä imukuppiulosauttoja, toinen ja kolmas hartiadystokia, episiotomian leikkaamista ja ompelua, sekä paljon pinnallisia ja syvempiä knoppeja (knoppi=yksittäinen ommel) että pintaompelua jatkuvalla, ns. “prinsessaompeleella”. Toisen hartiadystokian jälkeen vauvaa mittaillessa ja tutkiessa huomasin myös lieviä Erbin pareesiin viittaavia oireita vauvan kädessä, ja raportoin tästä eteenpäin. Knoppien ompelu alkoi sujua jo loppua kohti todella kivasti ja sain myös paljon kehuja ulosauttojen hoitamisesta. Viimeinen viikko oli kokonaisuudessaan kuitenkin rauhallisempi ja pääsin hoitamaan säännöllisiä synnytyksiä ja oikeasti keskittymään sekä säännöllisen avautumisvaiheen, että ponnistus- ja jälkeisvaiheiden hoitoon. Erityisesti vikasta ulosautosta ja aivan mahtava fiilis! Se oli 19. ulosautto vikana harjoittelupäivänä ja se sujui aivan ihanasti, pääosin ohjasin synnyttäjää itse ja myös avustin vauvan maailmaan täysin omakätisesti ohjaajan ainoastaan katsellessa vierestä. 

Myös KTG-käyrän (vauvan sydänäänikäyrä) seuraamisesta tuli todella paljon oppia käytännössä, ja oli hienoa huomata miten sekin alkoi pikkuhiljaa hahmottua ihan kivasti. Siinä on vielä paljon oppimista, ja siinä on kokoajan oppimista kaikille, myös valmiille kätilöille, mutta tunnen päässeeni siinäkin mukavasti alkuun. 

Koko harjoittelusta jäi erittäin positiivinen fiilis, sain paljon hyvää palautetta sekä omalta ohjaajalta että muilta minua ohjanneilta kätilöiltä ja ohjaavalta opettajaltani. Ensimmäinen synnytyssaliharjoittelu on varmasti se mitä kaikki kätilöopiskelijat jännittävät eniten koska onhan se se mikä viimeistään kertoo sen että onko sinusta tähän hommaan ylipäänsä. Kyllä synnytyssalityö oli kaikella tavalla intensiivisempää kuin mikään hoitotyön osa mitä olen koskaan päässyt tekemään, siinä ollaan hyvin perustavanlaatuisten asioiden äärellä ja herpaantua ei voi hetkeksikään. Asioita voi tapahtua todella nopeasti ja niistä on saatava kiinni heti kun ne tapahtuvat, siinä kun on ainutlaatuisesti muista hoitotyön aloista poiketen kahden ihmisen henki kyseessä. Kätilön työ on myös huomattavan itsenäistä, säännöllisesti sujuvassa synnytyksessä lääkäri ei ole mukana vaan kätilö hoitaa sen itse. Samalla työ on aivan ihanaa, kukapa nyt ei nauttisi kun saa nähdä syntymän ihmeen päivittäin, ja vielä itse ottaa sen vastaan? 

Yhteensä olin mukana 32 synnytyksessä ja sekaan mahtui monenlaista synnyttäjää. Yhteistä näissä kaikissa oli kuitenkin se havainto että nainen on kuulkaa aivan ihmeellinen olento! Ponnistusvaiheeseen löytyy väsyneeltä ja kipeältäkin naiselta aivan ylimaallisia voimia! Äideiltä ja perheiltä saadut kiitokset synnytysten jälkeen lämmittivät mieltä todella ihanasti, ja erityisesti jäi mieleen yksi synnyttäjä joka oli todella väsynyt pitkän latenssivaiheen ja avautumisvaiheen jälkeen. Hän oli kärsinyt myös jonkinasteisesta synnytyspelosta ja meinasi omien sanojensa mukaan luovuttaa ponnistusvaiheessa, mutta kertoi sisuuntuneensa minun ja ohjaajani kannustukseen ja löytäneensä sen ansiosta lopulta voiman ponnistaa. Hän sanoi jälkeenpäin ponnistushetkellä olleensa meille vihainen kun emme antaneet hänen vain olla, mutta kiitteli synnytyksen jälkeen vuolaasti että me emme luovuttaneet siinä vaiheessa kun hän meinasi luovuttaa. 

Minulle sattui tosiaan paljon myös dramaattisempia tapahtumia eteen, onneksi kuitenkin olen tehnyt hoitotyötä muussa muodossa jo pitkään, joten olen oppinut olemaan viemättä työasioita mukanani siinä mielessä että jäisin miettimään niitä ikävämpiäkään asioita vapaa-ajalla. Viimeistään tässä vaiheessa opintoja se olisi kaikkien opittava, koska näitähän voisi miettiä vaikka loputtomiin. 

Tein jakson aikana pääosin oman ohjaajan työvuorojen mukaan kolmivuoroa, ja minulla olikin paljon yövuoroja koska ohjaajani teki paljon öitä. Pääsin kuitenkin tekemään vuoroja myös usean muun kätilön kanssa, mikä oli tosi kiva juttu sekin sillä kaikilla on omanlaisensa tyyli. Ohjaajani teki vuoroja myös heräämössä ja pääsin pyörähtämään sielläkin, vaikka en siellä varsinaista vuoroa toki tehnyt. Ulosauttoja sain todella mukavasti, kokonaiset 19. Se on suuri määrä koska se on melkein puolet valmistumiseen vaadittavista 40 ulosautosta, ja minulla on takana vasta ⅓ synnytyssaliharjoitteluista. Opittavaa ja syvennettävää on vielä hurjasti ja odotan kyllä innolla tulevia synnärijaksoja! Mutta toisaalta niin kyllä myös erityisesti antejaksoa. 

Minusta ei monestakaan syystä varmasti tule ainakaan loppuelämäksi kolmivuoroa tekevää salikätilöä, mutta ehkä mieli on tämän jakson myötä sen verran muuttunut että saatan hyvinkin harkita pätkiä synnytyssalityössä, mikäli sellainen mahdollisuus joskus valmistumisen jälkeen eteen tulee. Tiesitkö että vielä vuosia kätilöinä olleetkin kätilöt hieman leikkimielisesti “kilpailevat” siitä kuka vuorossa saa sellaiset synnyttäjät jotka todennäköisimmin synnyttävät heille vuoron aikana? Vauvan syntymä on ihana hetki myös kätilölle. 

Jaa julkaisu

This entry was posted in Etusivu.

Vastaa